Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokkolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.03.2024/Pykälä 111


 

Opetus- ja kasvatusjohtajan viran aukijulistaminen sekä valintaprosessi

 

Kaupunginhallitus 11.03.2024 § 111  

930/00.01.00.00/2023  

 

 

Valmistelijat kaupunginjohtaja Stina Mattila, hallintojohtaja Ben Weizmann, vt. henkilöstöjohtaja Riikka Parkas-Tieva

 

 

Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt kokouksessaan 5.2.2024 (3§) hyväksynyt hallintosäännön muutoksen, jonka myötä nykyinen sivistystoimen toimiala jakaantuu 1.9.2024 opetus- ja kasvatustoimen sekä kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen toimialoihin.

Muutoksen jälkeen opetus- ja kasvatustoimen toimialajohtajana toimii hallintosäännön mukaisesti opetus- ja kasvatusjohtaja. Opetus- ja kasvatusjohtaja on myös kaupungin johtoryhmän jäsen.

 

Opetus- ja kasvatusjohtajan virka on uusi. Viran kelpoisuutena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto opetus- ja kasvatusalalta sekä perehtyneisyys toimialan toimintaan. Opetus- ja kasvatusjohtajalta edellytetään toisen kotimaisen kielen erinomaista hallitsemista ja toisen kotimaisen kielen vähintään hyvää suullista ja kirjallista taitoa.

 

Eduksi katsotaan laaja-alainen opetus- ja varhaiskasvatuspalvelujen tuntemus, opetushallinnon tutkinto tai muut opetushallinnon opinnot, ko­ke­mus vaativista johtamis- ja kehittämistehtävistä sekä julkishallinnon ja talouden tun­te­mus. Tehtävässä menestyäkseen viranhaltijalta vaaditaan hy­vät neuvottelu– ja vuorovaikutustaidot.

 

Hallintosäännön mukaan kaupunginhallitus päättää opetus- ja kasvatusjoh­ta­jan valinnasta ja julistaa sen siten myös haettavaksi. Virka täytetään 1.9.2024 alkaen. Virkasuhteessa noudatetaan kuu­den kuukauden koeaikaa.

 

Kaupunginhallitus päättää nimetä virkavalintaa valmistelevan valitsijaryhmän, jo­hon kuuluvat hallituksen ja valtuuston puheenjohtajisto, kau­pun­gin­joh­ta­ja, hallintojohtaja, sivistysjohtaja sekä vt. henkilöstöjohtaja. Valintaryhmän sihteerinä toimii kaupunginjohtajan sihteeri. Kaupunginhallitukselle va­ra­taan tilaisuus osallistua haastatteluun. Valitsijatyöryhmä voi kutsua myös muita asiantuntijoita mukaan pro­ses­siin.

 

Johtavien viranhaltijoiden valinnassa on tarkoituksenmukaista käyt­tää organisaation ulkopuolista asiantuntijuutta valintaprosessin tu­ke­na. Ulkopuolisen asiantuntijan/konsultin tehtävän kannalta on mer­ki­tyk­sel­lis­tä organisaation syvä tuntemus ja siten käsitys toi­min­ta­ym­­ris­tös­tä, jota vasten valittavan henkilön soveltuvuutta arvioidaan.

 

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää

 

1 julistaa opetus- ja kasvatusjohtajan viran edellä mainituilla eh­doil­la jul­ki­ses­ti haettavaksi
 

2 että viran kelpoisuusvaatimuksena on ylempi kor­kea­kou­lu­tut­kin­to ja perehtyneisyys toimialan toi­min­taan ja opetus- ja kasvatusjohtajalta edellytetään toisen kotimaisen kielen erinomaista hallitsemista ja toisen kotimaisen kielen vähintään hyvää suullista ja kirjallista taitoa.

 

3 määritellä hakuajaksi 13.3.–8.4.2024 klo 15. Hakuilmoitus julkistetaan Kuntarekryssä sekä valintaryhmän päättämissä muissa kanavissa.

 

4 nimetä virkavalintaa valmistelevan valitsijaryhmän, johon kuuluvat hallituksen ja valtuuston puheenjohtajistot, kaupunginjohtaja, sivistysjohtaja sekä vt. henkilöstöjohtaja. Valintaryhmän sihteerinä toimii kaupunginjohtajan sihteeri.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen.