Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokkolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.03.2024/Pykälä 110


 

Sivistystoimen vastuualuejohtajien virkanimikemuutokset 1.9.2024 alkaen

 

Kaupunginhallitus 11.03.2024 § 110  

930/00.01.00.00/2023  

 

 

Valmistelija sivistysjohtaja Terho Taarna

 

 

Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 5.2.2024 (3§) hyväksynyt hallintosäännön muutoksen, jonka myötä nykyinen sivistystoimen toimiala jakaantuu 1.9.2024 opetus- ja kasvatustoimen sekä kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen toimialoihin.

 

Hallintosäännössä mainitaan myös näiden toimialojen vastuualueet ja niitä johtavat vastuualuejohtajat. Hallintosääntömuutoksen yhteydessä esitettiin muutettavaksi nykyisten varhaiskasvatus-toimen-, kirjastotoimen-, liikuntatoimen-, museotoimen- ja nuorisotoimenjohtajien virkanimikkeet siten, että toimenjohtajista tulisi palvelujen johtajia, mikä vastaisi vastuualueiden nykyisiä nimiä eikä viittaisi toimialoihin. Lisäksi ruotsinkielisten opetuspalvelujen johtajan virkanimikkeen ruotsinkielinen käännös muutettiin vastaamaan suomenkielistä virkanimikettä.

 

Hallintosäännön 42 §:n mukaisesti toimivalta viranhaltijoiden virkanimikemuutoksissa on kaupunginhallituksella. Tämän johdosta kaupunginhallitukselle esitetään nykyisten sivistystoimen vastuualuejohtajien virkanimikkeet muutettavaksi 1.9.2024 alkaen seuraavasti:

 

nykyinen nimike

uusi nimike 1.9.2024 alkaen

 

 

varhaiskasvatustoimenjohtaja

varhaiskasvatuspalvelujen johtaja

kirjastotoimenjohtaja

kirjastopalvelujen johtaja

liikuntatoimenjohtaja

liikuntapalvelujen johtaja

museotoimenjohtaja

museopalvelujen johtaja

nuorisotoimenjohtaja

nuorisopalvelujen johtaja

 

 

nykyinen nimike ruotsiksi

uusi nimike ruotsiksi 1.9.2024 alkaen

 

 

chef för svenskspråkiga undervisningstjänster

direktör för svenskspråkiga

undervisningstjänster

 

Kyseiset viranhaltijat ovat antaneet kirjalliset suostumuksensa esitettyihin virkanimikemuutoksiin (oheisaineistona).

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää hyväksyä edellä esitetyt virkanimike-

 muutokset, jotka astuvat voimaan 1.9.2024.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen.