Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokkolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.03.2024/Pykälä 112


 

Opetuspalvelujen eräiden virkojen perustaminen

 

Kaupunginhallitus 11.03.2024 § 112  

4/01.01.01/2024  

 

 

Valmistelijat sivistysjohtaja Terho Taarna, hallintopäällikkö Virpi Niemelä

 

 

Perusopetuksessa sekä lasten ja nuorten kuvataidekoululla on ilmennyt tarvetta määräaikaisten opettajan virkojen korvaamiseen vakinaisilla viroilla seuraavasti:

 

Mäntykankaan koulun luokanopettaja

 

Vuonna 2022 henkilöstösuunnitteluryhmässä myönnettiin Mäntykankaan koululle kahden lukuvuoden mittainen määräaikainen luokanopettajan määräaikainen virka (1.8.2022-31.7.2024). Perusteluina olivat koulun kasvanut oppilasmäärä, sekä normaalia suurempi koulutulokkaiden määrä lukukauden 2022-23 alusta. Tilannetta oli tarkoitus tarkastella uudelleen määräaikaisuuden päättyessä. Tarve kyseiselle luokanopettajan viralle on edelleen olemassa ja jopa kasvanut tänä aikana. Oppilasmäärä Mäntykankaan koulussa oli lukuvuoden 2022-23 alussa 274 oppilasta ja koulutulokkaiden määrä 33 oppilasta. Tulevan lukuvuoden 2024-25 alussa oppilasmäärä on tämän hetkisen tiedon mukaan n. 290 oppilasta ja koulutulokkaiden määrä 34. Koska määräaikaisuudelle ei ole tässä tilanteessa perusteluja ja tehtävän jatkaminen määräaikaisena voisi aiheuttaa lainvastaista ketjuttamista, esitetään vakinaisen luokanopettajan viran perustamista 1.8.2024 alkaen.

Kaupungin henkilöstösuunnittelutyöryhmä on käsitellyt asiaa 18.1.2024 ja antanut viralle ehdollisen täyttöluvan, mikäli kaupunginhallitus hyväksyy viran perustamisen.

 

 

Halkokarin koulun luokanopettaja

 

Halkokarin koululla on ollut vuodesta 2021 alkaen määräaikainen luokanopettajan tehtävä 31.7.2024 saakka. Määräaikaisuuden perusteena tuolloin on ollut Halkokarin koulun kasvanut oppilasmäärä sekä palveluverkkomuutos, jossa tavoitteena oli Piispanmäen uuden yhtenäiskoulun toiminnan alkaminen syksyllä 2024. Tarkoitus on ollut arvioida palveluverkkomuutoksen yhteydessä tarvittavien opettajaresurssien määrät kokonaisuudessaan palveluverkkomuutoksen muutoksen kohteena olevissa kouluissa. Piispanmäen koulun valmistuminen on kuitenkin siirtynyt syksyyn 2025. Muutoksen kohteena olevien koulujen luokanopettajien kokonaismäärä ei vähene, joten määräaikaisuudelle ei ole enää tästä syystä johtuvia perusteita. Näin ollen Halkokarin koululla olisi edelleen tarvetta kyseiselle luokanopettajan tehtävälle lukuvuonna 2024-25, minkä jälkeen tarve siirtyy Piispanmäen koululle syksystä 2025 alkaen, koska Rytimäen alueen oppilaat eivät alkuopetuksen jälkeen siirry Halkokarin kouluun vaan Piispanmäen kouluun. Tämän johdosta esitetään vakinaisen luokanopettajan viran perustamista siten, että sen sijoituspaikka olisi lukuvuonna 2024-25 Halkokarin koulussa ja sen jälkeen Piispanmäen koulussa.

 

 

Lasten ja nuorten kuvataidekoulun kuvataideopettaja

 

Kokkolan seudun opiston alaisuudessa toimiva ja taiteen perusopetusta antava lasten ja nuorten kuvataidekoulu järjestää vuositasolla noin 3200 tuntia kuvataiteen perusopetusta. Nykytilanteessa näistä noin 1300 tuntia pidetään virassa olevien päätoimisten opettajien virkatunteina (2 opettajaa ja rehtori), loput 1900 tuntia pää- tai sivutoimisten tuntiopettajien voimin.

Taiteen perusopetus on tavoitteellista ja tasolta toiselle etenevää taiteen opetusta ja se pohjautuu valtakunnalliseen opetussuunnitelmaan. Tämä vaatii yhteisiin tavoitteisiin ja toimintatapoihin sitoutunutta henkilökuntaa sen sijaan, että opetusta hajautetaan useille sivutoimisille tuntiopettajille. Nykyisten järjestelyjen (opetuksen hajautus) on todettu kuitenkin kuormittavan henkilökuntaa ja rajoittavan toiminnan ja opetuksen kehittämisen mahdollisuuksia, minkä johdosta esitetään uuden kuvataideopettajan viran perustamista siten, että uudella viralla korvataan vastaavasti sivutoimisten tuntiopettajien työpanosta.

Kaupungin henkilöstösuunnittelutyöryhmä on käsitellyt asiaa 22.2.2024 ja antanut viralle ehdollisen täyttöluvan, mikäli kaupunginhallitus hyväksyy viran perustamisen.

 

 

Hallintosäännön mukaisesti virkojen perustaminen kuuluu kaupunginhallituksen toimivaltaan.

 

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää perustaa 1.8.2024 alkaen

 

1                                        perusopetuksen luokanopettajan viran, jonka sijoituspaikka on Mäntykankaan koululla

 

2                                        perusopetuksen luokanopettajan viran, jonka sijoituspaikka on lukuvuonna 2024-25 Halkokarin koululla ja sen jälkeen Piispanmäen koululla

 

3                                        lasten ja nuorten kuvataidekoulun kuvataideopettajan viran.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen.