Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokkolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 576


Polku vastuulliseen työkäyttäytymiseen

 

Polku vastuulliseen työkäyttäytymiseen

 

Yhteistoimintaryhmä 07.12.2023 § 47 

 

 

 

Valmistelija Henkilöstöjohtaja Kirsi Rytkönen, työsuojelupäällikkö Tapio Hakala

 

Työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajan huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä. Kokkolan kaupunki on työpaikkana sitoutunut häirinnän ja epäasiallisen kohtelun nollatoleranssiin. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt vuonna 2019 Kokkolan kaupungin häirintään ja epäasialliseen kohteluun puuttumisen –toimintamallin, Polku vastuulliseen työkäyttäytymiseen.

 

Toimintamalli edistää osaltaan hyvää vuorovaikutusta ja vastuullista työkäyttäytymistä sekä tarjoaa tukea epäasiallisen tai häiritsevän käyttäytymisen selvittämisessä. Yhteneväiset toimintatavat sekä selkeä ja toimiva malli auttaa konfliktien selvittämisessä läpi koko organisaation.

 

Toimintamallia on päivitetty yhteistyössä henkilöstön edustajien kanssa. Malliin on uusina kokonaisuuksina lisätty häiritsevä palaute ja maalittaminen työssä sekä epäasialliseen kohteluun ja häirintään puuttumisen periaatteet luottamuselimissä.

 

Päivitetty malli esitellään kokouksessa

 

Puheenjohtaja Yhteistoimintaryhmä päättää hyväksyä Kokkolan kaupungin häirintään ja epäasialliseen kohteluun puuttumisen –toimintamallin, Polku vastuulliseen työkäyttäytymiseen ja lähettää sen hyväksyttäväksi kaupunginhallitukselle.

 

Päätös Yhteistoimintaryhmä päätti hyväksyä Kokkolan kaupungin häirintään ja epäasialliseen kohteluun puuttumisen –toimintamallin, Polku vastuulliseen työkäyttäytymiseen ja lähettää sen hyväksyttäväksi kaupunginhallitukselle.

 

 

Kaupunginhallitus 18.12.2023 § 576  

878/01.04.01/2023  

 

Liite A § 576 Kokkolan kaupungin Polku vastuulliseen     työkäyttäytymiseen - toimintamalli häirinnän ja epäasiallisen kohtelun ehkäisemiseksi

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Kokkolan kaupungin Polku vastuulliseen työkäyttäytymiseen - toimintamallin häirinnän ja epäasiallisen kohtelun ehkäisemiseksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen.