RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto
Pöytäkirja 18.09.2023/Pykälä 89
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Yhtiökohtainen omistajakortti / Työplus Yhtiöt Oy
Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto 18.09.2023 § 89
44/00.01.07/2023
Valmistelija Kehitysjohtaja Jonne Sandberg, talousjohtaja Mikko Tornikoski, strategiapäällikkö Piia Isosaari ja controller Jenni Sinkkonen
Kaupunginvaltuusto hyväksyi Kokkolan kaupungin omistajapoliittisten linjausten ja konserniohjeen päivityksen kokouksessaan 12.12.2022 § 119. Päivityksen yhteydessä linjattiin, että aiemman salkkukohtaisen raportoinnin sijaan siirrytään yhtiökohtaisten omistajakorttien laadintaan.
Omistajakortit laaditaan tytäryhteisöille valtuustokauden ajalle ja niissä määritellään mm. omistuksellisesta näkökulmasta yhteisön tehtävä ja omistusrakenne sekä sitä koskevia järjestelyjä, strategisen tahtotilan tavoitteita ja kehittämislinjauksia sekä yhteisön hallituksen osaamisvaatimuksia ja hallitusten jäsenten palkkioita. Lisäksi yhteisölle asetetaan keskeiset tavoitteet, mahdolliset tuottovaatimukset ja niitä koskevat mittarit.
Omistajakorttien sisältöön ja painotuksiin voidaan palata tarvittaessa valtuustokauden aikana, esimerkiksi yhtiön merkittävästä liiketoimintaympäristön muutoksesta johtuen. Työplys Yhtiöt Oy:n omistajakortti on esitetty liitteessä A.
LIITE A § 89 Työplus Yhtiöt Oy:n omistajakortti
Kaupunginjohtaja Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto päättää
1 hyväksyä Työplus Yhtiöt Oy:n omistajakortin liitteen A mukaisena,
2 saattaa omistajakortin Työplus Yhtiöt Oy:n hallitukselle tiedoksi.
Päätös Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto hyväksyi päätösesityksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |