RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto
Pöytäkirja 18.09.2023/Pykälä 88
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Yhtiökohtainen omistajakortti / Kokkolan Energia Oy
Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto 18.09.2023 § 88
44/00.01.07/2023
Valmistelija Kehitysjohtaja Jonne Sandberg, talousjohtaja Mikko Tornikoski, strategiapäällikkö Piia Isosaari ja controller Jenni Sinkkonen
Kaupunginvaltuusto hyväksyi Kokkolan kaupungin omistajapoliittisten linjausten ja konserniohjeen päivityksen kokouksessaan 12.12.2022 § 119. Päivityksen yhteydessä linjattiin, että aiemman salkkukohtaisen raportoinnin sijaan siirrytään yhtiökohtaisten omistajakorttien laadintaan.
Omistajakortit laaditaan tytäryhteisöille valtuustokauden ajalle ja niissä määritellään mm. omistuksellisesta näkökulmasta yhteisön tehtävä ja omistusrakenne sekä sitä koskevia järjestelyjä, strategisen tahtotilan tavoitteita ja kehittämislinjauksia sekä yhteisön hallituksen osaamisvaatimuksia ja hallitusten jäsenten palkkioita. Lisäksi yhteisölle asetetaan keskeiset tavoitteet, mahdolliset tuottovaatimukset ja niitä koskevat mittarit.
Omistajakorttien sisältöön ja painotuksiin voidaan palata tarvittaessa valtuustokauden aikana, esimerkiksi yhtiön merkittävästä liiketoimintaympärstön muutoksesta johtuen. Kokkolan Energia Oy:n omistajakortti on esitetty liitteessä A.
LIITE A § 88 Kokkolan Energia Oy:n omistajakortti
Kaupunginjohtaja Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto päättää
1 hyväksyä Kokkolan Energia Oy:n omistajakortin liitteen A mukaisena.
2 saattaa Kokkolan Energia Oy:n omistajakortin yhtiön hallitukselle tiedoksi.
Käsittely Käsittelyn aikana kaupunkiympäristöjohtaja Kujala ilmoitti itsensä esteelliseksi asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (HL 28 §, yhteisöjäävi).
Päätös Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto hyväksyi päätösesityksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |