Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokkolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.03.2024/Pykälä 118


 

Sidonnaisuusilmoitus / Kaupunginjohtaja

 

Kaupunginhallitus 11.03.2024 § 118  

13/00.01.01.01/2024  

 

 

Valmistelija Kaupunginjohtaja Stina Mattila

 

Pohjois-Suomen Hallituspartnerit ry on valtakunnallisen hallituspartneriverkoston Pohjois-Suomen jäsen. Tampereella vuonna 2003 perustettu Hallituspartnerit on kasvanut valtakunnalliseksi verkostoksi, johon kuuluu tällä hetkellä 11 aktiivista alueyhdistystä. Tavoitteena on pohjoisen alueen elinkeinoelämän kilpailukyvyn vahvistamiseksi erityisesti pk-yritysten hallitustyöskentelyä kehittämällä.

 

Yhdistyksen tavoitteena on mm. lisätä merkittävästi pienten ja keskisuurten yritysten kiinnostusta hallitustyötä ja ulkopuolisia hallituksen jäseniä kohtaa sekä kehittää hallitustyötä kohti ammattimaisuutta ja monimuotoisuutta. Yhdistyksen tehtävänä on myös välittämää yrityksiin kokeneita ja sitoutuneita hallitusjäseniä

 

Kaupunginjohtajan johtajasopimukseen on kirjattu seuraavaa: Kaupunginjohtajalla on oikeus ottaa vastaan kaupungin kannalta hyödyllisiä ja hänen ammattitaitoaan kehittäviä luottamustoimia tai yleistä yhteiskunnallista kehitystä edistäviä tehtäviä, joista ei ole haittaa viranhoidolle. Kaupunginjohtajalla on velvollisuus pyytää lupa luottamustoimista sekä sivutoimista, joilla on vaikutusta virkatehtävien hoitamiseen. Sidonnaisuudet ovat nähtävillä kaupungin verkkosivuilla.

 

Kaupunginjohtaja Stina Mattila on helmikuussa 2024 valittu Pohjois-Suomen hallituspartnerit ry hallitukseen.

 

Puheenjohtajan selostuksen pohjalta 

 

Kaupunginhallitus hyväksyy kaupunginjohtaja Stina Mattilan luottamustehtävän (hallituksen jäsen) Pohjois-Suomen hallituspartnerit ry:ssä.

 

Käsittely Kaupunginjohtaja Mattila ilmoitti itsensä esteelliseksi asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (HL 28 §, osallisuusjäävi).

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen.