Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokkolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 28.02.2024/Pykälä 39


 

Oikaisuvaatimus rakennusvalvontapäällikön viran täyttöä koskevassa asiassa

 

Rakennus- ja ympäristölautakunta 28.02.2024 § 39  

104/01.01.01/2024  

 

 

Valmistelija kaupunkilupapäällikkö Juhani Hannila

 

Rakennusvalvontapäällikön uusi virka täytettiin 18.1.2024 kaupunkilupapäällikön viranhaltijapäätöksellä § 1/2024. Virkaa oli hakenut 7 henkilöä, joista yksi veti hakemuksensa pois ennen hakuajan päättymistä. Hakijoista haastateltiin neljä hakijaa, jotka kaikki täyttivät kunnan rakennustarkastajan virassa edellytetyt pätevyysvaatimukset. Näistä kolme kutsuttiin edelleen ulkopuolisen konsultin toimesta laadittuun henkilöarviointiin.

 

Virkaan valituksi tuli hakijoiden kokonaisarvioinnin perusteella Tero Jelekäinen Kokkolasta. Oikaisuvaatimusaikana yksi hakijoista jätti oikaisuvaatimuksen virkavalinnasta.

 

Virkavalinnan viranhaltijapäätös, konsultin laaatima henkilöarviointi valitun ja oikaisuvaatimuksen tehneen henkilön osalta, valinnasta tehty oikaisuvaatimus sekä valintapäätöksen perustelumuistio ovat oheisaineistona.

 

OHEISAINEISTO A Rakennusvalvontapäällikön virkavalintapäätös

 

OHEISAINEISTO B1 ja B2 Konsultin henkilöarvioinnit (salassa pidettävä)

 

OHEISAINEISTO C Oikaisuvaatimus rakennusvalvontapäällikö valinnasta

 

OHEISAINEISTO D Rakennusvalvontapäällikön valinnan perustelumuistio (salassa pidettävä)

 

Rakennusvalvontapäällikön virka on uusi perustettava virka. Rakennusvalvontapäällikkö toimii voimassa olevan toimintasäännön mukaisesti rakennusvalvontayksikön lähiesimiehenä ja toimii rakennus- ja ympäristölautakunnassa esittelijänä. Rakennustarkastajana toimivalta edellytetään maankäyttö- ja rakenusasetuksen § 4 mukaista pätevyyttä toimia kunnan rakennustarkastajana. Virkavalinta perustui pätevyysvaatimukseen ja aikaisempaan työkokemukseen sekä hakijoiden henkilökohtaisiin ominaisuuksiin mm. esimiestehtävien hoidossa, kehittämisorientaatioon, organisointivalmiuksiin, yhteistyövalmiuksiin ja asikaslähtöisyyteen.

 


Oikaisuvaatimuksessa olennainen sisältö on se, että oikaisuvaatimuksen tekijä epäilee, että valittu hakija ei täytä kunnan rakennustarkastajalle rakennusasetuksessa asetettua pätevyysvaatimusta puuttuvan suunnittelukokemuksen perusteella. Lisäksi oikaisuvaatimuksen lopussa on esitetty yhteenvetona kymmenen pääkohdan lista valintamenettelyyn, valinnan hallintolain vastaisiin perusteluihin sekä valintapäätöksen tehneen kaupunkilupapällikön objektiivisuuteen valintapäätöstä tehtäessä liittyvistä asioista, joihin on syytä löytää vastauksia uudelleen käsittelyn kautta, jotta päätöksen voi katsoa olevan mm. hallintolain 434/2003, tasa-arvolain 609/1986, yhdenvertaisuuslain 1325/214, viranhaltijalain 627/2021 sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen 895/1999 mukainen.”

Oikaisuvaatimusta on vielä 30.1.2024 täydennetty selkeämmällä vaatimuksella: ”Viranhaltijapäätös  § 1/2024 tulee edellä mainituista, epäselvistä, puutteellisista ja virheellisistä asioista johtuen hylätä”.

 

Kaupunkilupapäällikkö

 

Oikaisuvaatimuksen pääasiallinen perustelu on epäilys virkaan valitun pätevyydestä toimia kunnan rakennustarkastajana puuttuvan suunnittelukokemuksen vuoksi. Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 4 §:n mukaisesti ”Rakennustarkastajalla tulee olla tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto. Lisäksi hänellä tulee olla riittävä kokemus rakennussuunnitteluun ja rakennustyön suorittamiseen liittyvistä tehtävistä.”

 

Riittävyyden arviointi jää käytännössä työnantajan arvioitavaksi, eikä varsinaista vähimmäisvaatimusta esim. työvuosina ole.  Rakennussuunnitteluun liittyvien tehtävien ei asetuksessa edellytetä olevan varsinaista suunnittelua esimerkiksi rakenne- tai rakennussuunnitteljana, vaan liittyvät tehtävät voivat olla myös  suunnittelun ohjaamista. Myös rakennustarkastajana toimiminen kerryttää rakennustarkastajan työssä vaadittavaa kokemusta toisin kuin oikaisuvaatimuksessa esitetään. Jelekäinen on hakemuksessaan esittänyt työkokemuksensa ja avannut haastattelussa myös tehtävien sisältöä. Hänellä on riittävä kokemus käytännön rakennustyöstä ja myös suunnittelutyöstä virkavalinnan perustelumuistiossa esitetyn mukaisesti. Hän on ollut vastuussa mm. Lohtajan kunnan teknisestä toimesta ja toiminut pitkään sekä tilaajana että suunnittelutyön ohjaustehtävissä niin Lohtajalla kuin Kokkolan kaupunginkin palveluksessa. Hakija on toiminut myös Kalajoen kunnan rakennusvalvontatehtävissä toimistorakennusmestarina, rakennustarkastajana ja johtavana rakennustarkastajana yhteensä yli viiden vuoden ajan.

 

Kaikki henkilöarviointiin asti edenneet kolme hakijaa täyttivät rakennustarkastajalta asetuksessa vaaditun riittävän kokemuksen vaatimuksen.

 

Muut oikaisuvaatimuksessa listatut perustelut eivät ole relevantteja arvioitaessa valintapäätöstä ja virkaan valitun pätevyyttä.


Rakennusvalvontapäällikön tehtävän hoidossa edellytettävien henkilöominaisuuksien osalta Jelekäinen täytti hakijosta parhaiten tehtävässä edellytettävät ominaisuudet. Myös ulkopuolisen puolueettoman konsultin tekemässä henkilöarviointilausunnossa, joka perustui monimenetelmäisyyteen, Jelekäinen arvioitiin ominaisuuksiltaan parhaiten tehtävän hoitoon soveltuvaksi. Arviointimenetelminä käytettiin kykytestejä, persoonallisuuskyselyitä, haastatteluja, työtehtävän kriteereihin pohjautuvia itsearviointimenetelmiä sekä simulaatiotilanteita.

 

Valintapäätös on tehty objektiivisen harkinnan perusteella ja perustui kokonaisarviointiin. Virkavalintapääätös on tehty hakemusasiakirjoissa osoitetun työkokemuksen ja sen monipuolisuuden, aikaisemman esimieskokemuksen, haastattelussa osoitetun kehittämismotivaation ja ominaisuuksien sekä puolueettoman konsultin laatiman henkilökohtaisia ominaisuuksia ja kykyjä arvioivan henkilöarvioinnin perusteella.

 

Oikaisuvaatimuksessa on esitetty, että virkavalinnan perustelumuistion toimittamista hakijalle olisi tahallisesti viivytetty. Päätös kaikille hakijoille on toimitettu sähköisesti 18.1.2024, joten hakijoiden katsotaan katsotaan saaneen sen tiedoksi 21.1.2024. Oikaisuvaatimusaikaa on siten ollut 4.2.2024 saakka. Kun 4.2. oli sunnuntai, on se lisännyt oikaisuvaatimuksen jättöaikaa 5.2.2024 asti. Perustelumuistio toimitetaan hakijalle pyydettäessä. Perustelumuistio on alkuperäismuistiinpanoista puhtaaksikirjoitettu ja toimitettu hakijalle kirjekuoressa 24.1.2024. Muistion toimittamisessa ei ole viivytelty ja oikaisuvaatimuksen laatimiseen on hakijalla ollut riittävä aika. Oikaisuvaatimus on jätetty 30.1.2024.

 

Kaupunkilupapäällikkö 

 

 Rakennus- ja ympäristölautakunta

 

  1. päättää, että oikaisuvaatimus ei anna aihetta muuttaa kaupunkilupapäällikön päätöstä rakennusvalvontapäällikön virkavalinnan osalta

 

  1. toteaa asian tulleen käsitellyksi

 

Päätös Rakennus- ja ympäristölautakunta hyväksyi päätösesityksen.