Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokkolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vesilaitosjohtokunta
Pöytäkirja 28.11.2023/Pykälä 98


Liite 9 Liite A Kokkolan Veden liittymismaksut 3.4.2023 alkaen

 

Toiminta-alueiden ulkopuolisten kiinteistöjen liittäminen Kokkolan Veden vesijohtoverkostoon

 

Vesilaitosjohtokunta 21.02.2023 § 16 

 

 

 

Valmistelija vesilaitosjohtaja Minna Väisänen, suunnitteluinsinööri Marianna Hautala, talous- ja hallintopäällikkö Sisko-Leea Salmela

 

 

Taustaa

 

Kunnan tulee kehittää vesihuoltoa alueellaan yhdyskuntakehitystä vastaavasti. Vesihuoltolaitoksella ei vesihuoltolain mukaan ole velvoitteita toiminta-alueensa ulkopuolisten alueiden vesihuollon järjestämiseen. Vastuu kiinteistön vesihuollosta on kiinteistön omistajalla tai haltijalla. Vesihuoltolaitos voi kuitenkin tarjota vesihuollon palveluita myös toiminta-alueen ulkopuolella.

 

Kokkolan tekninen lautakunta on käsitellyt periaatteet vapaa-ajan asuntojen liittämisestä vesijohtoverkostoon 10.5.1994 TEKLA § 95. Tällöin päätettiin, että vapaa-ajanasunnoille myönnetään liittymiä ns. kesävesiliittymien lisäksi ympärivuotista käyttöä varten. Lisäksi päätettiin vapaa-ajanasuntojen liittymismaksuista.

 

Toiminta-alueiden ulkopuolella on Kokkolan Veden päävesijohtoja, joihin on liittynyt kiinteistöjä suoraan tai kiinteistöjen / vesiosuuskuntien tai vesihuoltoyhtymien omistamilla yhteisillä jakelujohdoilla. Voimassa olevan päätöksen mukaisesti kaikilta uusilta liittyjiltä peritään liittymismaksu liittymiskohdasta huolimatta.

 

Jakelu- ja tonttijohtojen rakentamisesta ja ylläpidosta vastaa kiinteistöt, vesiosuuskunnat tai vesihuoltoyhtymät. Vesiosuuskuntien ja vesihuoltoyhtymien tulee olla liittyneinä Kokkolan Veden päävesijohtoon mittarikaivon kautta. Vedenkulutuksen laskutus perustuu näiden vesimittareiden tietoihin.

 

Vastuunajaon selkeyttämiseksi on tullut tarve muuttaa voimassa olevaa käytäntöä.

 

 

Periaatteet Kokkolan Veden verkostoihin liittymisestä toiminta-alueiden ulkopuolella

 

 

  1. Kokkolan Vesi esittää liittymispisteen omistamastaan päävesijohdosta.
  2. Liittymismaksu peritään vesiosuuskunnalta tai vesihuoltoyhtymältä Kokkolan Veden taksan mukaisesti.
  3. Vesiosuuskunnan tai vesihuoltoyhtymän vastuuhenkilön vastuulla on ilmoittaa Kokkolan Vedelle jakelujohtoon liittyneet osakkaat yhteystietoineen.

 

 

Kesävesiliittymät toiminta-alueilla

 

Kun alue on hyväksytty tai hyväksytään vesihuollon toiminta-alueeksi Kokkolan Vesi ei ylläpidä alueella kesävettä pois lukien siirtolapuutarhat, kaupungin omistamat viljelypalstat sekä hautausmaat. Tästä voidaan poiketa ainoastaan kirjallisen perustellun anomuksen perusteella.

 

Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella oleva kiinteistö on liitettävä laitoksen vesijohtoon ja jätevesiviemäriin (Vesihuoltolaki 10§).

 

 

Jätevesien käsittely

 

Toiminta-aluiden ulkopuolella jätevesien käsittely tulee hoitaa Kokkolan kaupungin ympäristönsuojelumääräysten mukaisesti.

 

 

Kokkolan Veden liittymismaksutaksa on liitteenä:

 

LIITE A § 16.

 

 

Vesilaitosjohtaja Vesilaitosjohtokunta päättää

 

  1. hyväksyä yllä esityt periaatteet Kokkolan Veden verkostoihin liittymisestä toiminta-alueiden ulkopuolella
  2. että, vesihuollon toiminta-alueeksi hyväksymisen jälkeen Kokkolan Vesi ei tarjoa alueelle ns.kesävettä pois lukien siirtolapuutarhat, kaupungin omistamat viljelypalstat sekä hautausmaat
  3. että, taksaa tarkastetaan liittymismaksujen osalta liitteen A mukaisesti.

 

 

Päätös Vesilaitosjohtokunta hyväksyi päätösesityksen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vesilaitosjohtokunta 28.11.2023 § 98  

6/02.05.00.00/2023  

 

 

Valmistelija vesilaitosjohtaja Minna Väisänen, suunnitteluinsinööri Marianna Hautala

 

 

Taustaa

 

Vesilaitosjohtokunta on päättänyt 21.2.2023 § 16, että vesihuollon toiminta-alueeksi hyväksymisen jälkeen Kokkolan Vesi ei tarjoa alueelle ns.kesävettä pois lukien siirtolapuutarhat, kaupungin omistamat viljelypalstat sekä hautausmaat.

 

Morsiussaaren vesihuolto

 

Morsiussaari on liitetty osaksi Kokkolan Veden toiminta-aluetta vuonna 2019 (Kaupunginhallitus 11.2.2019 § 68, Kaupunginvaltuusto 18.3.2019 § 13). Morsiussaaressa on asemakaavan asettama erityistilanne, jossa alueella salittaan sekä pysyvä, että vapaa-ajan asuminen. Alueella sijaitsee yhteensä 58 kiinteistöä.

 

Alueella on Kokkolan Veden talousvesijohto ja jätevesiverkosto. Ympärivuotiseen talousvesijohtoon liittyneitä on 22 kpl ja jätevesiverkostoon liittyneitä on 15 kpl. Osalla kiinteistöistä on käytössään yksityinen kesävesijohto, johon vesi tulee Kokkolan Veden talousvesiverkostosta mittarikaivon kautta sekä kiinteistökohtainen jätevesijärjestelmä. Kiinteistökohtaisten jätevesijärjestelmien tulee täyttää Kokkolan kaupungin ympäristönsuojelumääräyksien mukaiset käsittelyvaatimukset sekä puhdistustaso. Alueelle ei olla myönnetty uusia kesävesiliittymiä sen jälkeen, kun alue on hyväksytty Kokkolan Veden toiminta-alueeksi.

 

Mikäli kiinteistöllä olevan rakennuksen käyttötarkoitus muuttuu pysyvän asumisen rakennukseksi tai kiinteistölle myönnetään rakennuslupa tmv., tulee kiinteistö ensisijaisesti liittää Kokkolan Veden vesihuoltoverkostoihin tai toissijaisesti hakea vapautusta Kokkolan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselta vesihuoltolain 10 § mukaisesta liittämisvelvollisuudesta.

 

Kokkolan Vesi perii toimittamistaan vesihuoltopalveluista veden ja jäteveden liittymismaksua, joka määräytyy voimassa olevan taksan mukaisesti. Lisäksi liittyjältä peritään runkojohtojen rakentamisen yhteydessä mahdollisesti toteutetut tonttijohtovaraukset voimassa olevan hinnaston mukaisesti.

 

Kokkolan kaupungin on tarkoitus rakentaa alueen infra asemakaavan edellyttämään kuntoon/saneerata alueen kadut. Tarkka rakentamis- /saneerausajankohta ei ole tiedossa. Kadun suunnittelun ja rakentamisen yhteydessä tarkastetaan myös Kokkolan veden runkojohtojen saneeraustarve.

 

Infrarakentamisen yhteydessä loputkin kiinteistöt tulee ensisijaisesti liittää Kokkolan Veden vesihuoltoverkostoihin tai toissijaisesti hakea vapautusta Kokkolan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselta vesihuoltolain 10 § mukaisesta liittämisvelvollisuudesta. Vapaa-ajan asunnoissa, jotka eivät ole suunniteltu ympärivuotiseen käyttöön, rakennuksien liittyminen vesihuoltoverkostoon toteutetaan kiinteistökohtaisilla ratkaisuilla.

 

Koska infrarakentamisen ajankohta on vielä epävarma, Morsiussaaren osalta kesävesipalvelusta ei voida luopua samassa aikataulussa, kuin muualla Kokkolan Veden toiminta-alueella.

 

 

Vesilaitosjohtaja Vesilaitosjohtokunta päättää, että

 

  1. kesäveden käyttö on mahdollista niillä kiinteistöillä, jossa rakennuksien käyttötarkoituksena on vapaa-ajan asunto, pois lukien kiinteistöt, joilla on käytössään ympärivuotinen vesi
  2. kesäveden käyttömahdollisuus poistuu alueen kaikilta kiinteistöiltä Kokkolan kaupungin suorittaman kadun rakentamisen/saneerauksen yhteydessä
  3. vapaa-ajan asunnoissa, jotka eivät ole suunniteltu ympärivuotiseen käyttöön, rakennuksien liittyminen vesihuoltoverkostoon toteutetaan kiinteistökohtaisilla ratkaisuilla
  4. kiinteistöt, jotka ovat liittyneet Kokkolan Veden ympärivuotiseen talousvesiverkostoon, eivät ole oikeutettuja käyttämään kesävesiliittyymäänsä 1.1.2024 alkaen.

 

 

 

Päätös Vesilaitosjohtokunta hyväksyi päätösesityksen.