Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokkolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 443


 

Vaasan hallinto-oikeuden päätös / Valtion perintönä saaman omaisuuden luovuttamista koskeva valitus

 

Kaupunginhallitus 09.10.2023 § 443  

8/02.07.02/2022  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Ben Weizmann

 

Valtiokonttori on 14.10.2022 (VK/7980/08.02.01/2021) päättänyt oheismateriaalina olevasta päätöksestä tarkemmin ilmenevällä tavalla kuolinpesän omaisuudesta. Päätöksen mukaan omaisuutta on luovutettu kahdelle yksityishenkilölle sekä Kokkolan kaupungille.

 

Päätöksestä on valitettu ja Vaasan hallinto-oikeus on päättänyt palauttaa asian Valtiokonttorille uudestaan käsiteltäväksi (VHO 13.9.2023/1160/2023).

 

Kaupunginhallitus merkitsee asian tiedoksi.

 

Oheisaineistona Vaasan hallinto-oikeuden päätös, Valtiokonttorin päätös sekä kaupunginhallituksen päätökset.

 

 

Esittelijä Kaupunginhallitus merkitsee asian tiedoksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen.