Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokkolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 437


 

Talousarviomuutos / Työterveyshuollon kustannukset

 

Kaupunginhallitus 09.10.2023 § 437  

733/02.02.00/2023  

 

 

Valmistelija talousjohtaja Mikko Tornikoski, henkilöstöjohtaja Kirsi Rytkönen ja palvelussuhdepäällikkö Riikka Parkas-Tieva

 

 

Kokkolan kaupungin työterveyshuollon kustannukset vuonna 2023 suhteessa talousarvioon ylittyvät arviolta 350 000 €.

 

Kustannuskehitykseen ovat vaikuttaneet työterveyshuollon palveluhintojen nousu, työhöntulotarkastusten määrän kasvu sekä uudet, tänä vuonna käyttöön otetut, työkyvyn tuen käytänteet. Käytänteitä on suunnatattu erityisesti mielen hyvinvoinnin matalan kynnyksen tukeen, kuten esimerkiksi lyhytterapiakäynteihin.

 

Lisäksi kustannuksia on lisännyt henkilöstön hengitystieinfektioista johtuva palveluiden kasvanut käyttö. Kustannukset ovat nousseet erityisesti hengityselinten sairaanhoitokäynneissä ja puheluissa. Tämä johtuu pääosin omailmoituskäytännön muutoksesta.

 

Sairaspoissaolot ovat kokonaisuudessaan vähentyneet viime vuoteen, vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

 

Kokkolan kaupungilla on ennaltaehkäisevän lakisääteisen työterveyshuollon lisäksi sairaanhoidon sopimus työterveyshuollon kanssa. Sairaanhoidon palvelujen ostaminen työterveyshuollosta nopeuttaa sairauksien hoidon aloittamista ja siten tukee henkilöstön työkykyä.

 

Työterveyshuollon toimintaa on pyritty painottamaan ennaltaehkäisevään suuntaan ja Kokkolan kaupungilla ennaltaehkäisevän työterveyshuollon osuus kustannuksista tammi-lokakuussa 2023 oli suurempi kuin sairaanhoidon osuus.

 

Kela korvaa työnantajalle 60% ehkäisevän työterveyshuollon ja 50% sairaanhoidon hyväksytyistä kustannuksista. Työnantajalle maksettava korvaus ei kuitenkaan voi ylittää työntekijäkohtaista korvauksen enimmäismäärää joka vahvistetaan vuosittain. Korvausta työterveyshuollon kustannuksista haetaan takautuvasti tilikauden päättymisen jälkeen.

 

Kustannusten ylitystä ei voida kattaa henkilöstöpalvelujen talousarviosta. Työterveyshuollon 350 000 euron lisämäärärahan tarve katetaan korottamalla vuoden 2023 talousarvion tuloveroja vastaavalla summalla.

 

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että

 

  1. henkilöstöpalveluiden työterveyshuollon määrärahoja korotetaan esityksen mukaisesti 350 000 eurolla, ja

 

  1. lisämääräraha katetaan korottamalla vuoden 2023 talousarvion tuloveroja vastaavalla summalla.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen.