RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 11.10.2023/Pykälä 143
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Selvitys Kokkolan Veden jätevesiverkostoon liittymättömistä kiinteistöistä vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella
Rakennus- ja ympäristölautakunta 11.10.2023 § 143
734/11.01.07.01/2023
Valmistelija Vt. Johtava ympäristötarkastaja Tuomas Hirvijoki
Asia Liikelaitos Kokkolan vesi on selvittänyt, että Kokkolan (mukaan lukien Kälviä, Ullava, Lohtaja) alueella on yli 200 kiinteistöä, jotka sijaitsevat vesihuoltolaitoksen jäteveden toiminta-alueella, mutta kyseisten kiinteistöjen osalta ei ole varmuutta, ovatko kiinteistöt liittyneinä jätevesiverkostoon, koska kiinteistöt eivät maksa jätevesimaksua.
Edellä mainituille kiinteistöille lähetetään selvityspyyntö jätevesien käsittelystä. Mikäli kiinteistö ilmoittaa olevansa liittynyt jätevesiverkostoon, niin Liikelaitos Kokkolan Vesi tarkastaa liitoksen ja laskuttaa jätevesimaksusta. Mikäli kiinteistö ei ole liittynyt jätevesiverkostoon, tulee kiinteistön liittyä siihen tai kiinteistö voi vaihtoehtoisesti hakea vapautusta kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta.
Mikäli myöntämisen edellytykset liittämisvelvollisuudesta vapauttamiselle eivät täyty, rakennus- ja ympäristölautakunta voi määrätä kiinteistön liittymään jätevesiverkkoon ympäristönsuojelulain nojalla.
Vesihuoltolaki (119/2011)
10 §: Kiinteistön liittäminen vesihuoltolaitoksen verkostoon
Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella oleva kiinteistö on liitettävä laitoksen jätevesiviemäriin.
Taajaman ulkopuolella kiinteistöä ei tarvitse liittää vesihuoltolaitoksen jätevesiviemäriin, jos:
1) kiinteistön vesihuoltolaitteisto on rakennettu ennen vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen hyväksymistä ja jätevesien johtamisessa ja käsittelyssä noudatetaan, mitä ympäristönsuojelulaissa (527/2014) säädetään; tai
2) kiinteistöllä ei ole vesikäymälää ja sen jätevesien johtamisessa ja käsittelyssä noudatetaan, mitä ympäristönsuojelulaissa säädetään.
11 §: Liittämisvelvollisuudesta vapauttaminen
Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen myöntää hakemuksesta toistaiseksi voimassa olevan tai määräaikaisen vapautuksen 10 §:ssä tarkoitetusta kiinteistön liittämisvelvollisuudesta tässä pykälässä säädetyin perustein. Ennen vapautuksen myöntämistä vesihuoltolaitokselle ja kiinteistön omistajalle tai haltijalle on varattava tilaisuus tulla kuulluiksi. Lisäksi kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen on pyydettävä vapauttamisesta kunnan terveydensuojeluviranomaisen lausunto.
Vapautus liittämisvelvollisuudesta on myönnettävä, jos:
1) liittäminen verkostoon muodostuisi kiinteistön omistajalle tai haltijalle kohtuuttomaksi, kun otetaan huomioon kiinteistön vesihuoltolaitteiston rakentamisesta aiheutuneet kustannukset, liittämisestä aiheutuvat kustannukset, vesihuoltolaitoksen palvelujen vähäinen tarve tai muu vastaava erityinen syy; ja
2) vapauttaminen ei vaaranna vesihuollon taloudellista ja asianmukaista hoitamista vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella.
Edellytyksenä jätevesiviemäriin liittämisvelvollisuudesta vapauttamiselle on 2 momentissa säädetyn lisäksi, että kiinteistön jätevesien johtaminen ja käsittely voidaan järjestää ympäristönsuojelulaissa säädettyjen vaatimusten mukaisesti.
12 § : Liittämiskohdat
Vesihuoltolaitoksen tulee määrätä jokaista verkostoonsa liitettävää kiinteistöä varten liittämiskohdat, joiden tulee sijaita kiinteistön välittömässä läheisyydessä. Liittämiskohtien sijainnin takia kiinteistön liittämisestä laitoksen verkostoon ei saa aiheutua kiinteistön omistajalle tai haltijalle kohtuuttomia kustannuksia.
Kaupunkilupapäällikkö
Rakennus- ja ympäristölautakunta merkitsee asian tiedoksi.
Päätös Rakennus- ja ympäristölautakunta hyväksyi päätösesityksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |