Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokkolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 18.09.2023/Pykälä 402


 

Kokkolan kaupungin kannanotto Kruunupyyn kunnan tiedusteluun TE24-uudistukseen liittyen

 

Kaupunginhallitus 18.09.2023 § 402  

689/00.04.01/2023  

 

 

Valmistelija kaupunginjohtaja Stina Mattila

 hallintojohtaja Ben Weizmann

 työllisyyspäällikkö Sanna-Mari Levijoki

 hallintoasiantuntija Mikko Nikkilä

 

Kruunupyyn kunta on epävirallisesti lähestynyt Kokkolan kaupunkia siitä, voidaanko TE24- uudistuksessa ottaa huomioon yhteistyön mahdollisuudet Kruunupyyn kunnan kanssa. Tätä koskeva asia on aloitteen muodossa ollut esillä Kruunupyyn kunnanhallituksessa ja vastausta on pyydetty 21.9.2023 mennessä.

 

Hallituksen esityksen (HE 207/2022) mukaan vuoden 2025 alusta alkaen kunnat vastaavat työvoimapalvelujen järjestämisestä ja valtion TE-toimistot lakkaavat. Nykyisin työvoimapalvelut tuotetaan Pohjanmaan TE-toimistossa Kristiinankaupungista Kannukseen ulottuvalla alueella. Vuoden 2025 alusta Pohjanmaan TE-toimiston alueelle on muodostumassa 2-3 työllisyysaluetta, jolloin kukin työllisyysalue huolehtii oman alueensa asukkaiden palveluista, mutta asiakkaat voivat osallistua esim. toisten työllisyysalueiden työvoimakoulutuksiin. Asuinpaikkakunta määrittelee kuitenkin sen työllisyysalueen, josta asiakkaan on mahdollista saada henkilökohtaista palvelua työllistymisasioissa.

 

Keski-Pohjanmaalle valmistellaan yhtä työllisyysaluetta, johon kuuluvat kaikki Keski-Pohjanmaan 8 kuntaa. Kunnat ovat osallistuneet työllisyyden kuntakokeiluun vuodesta 2021 lähtien. Kunnille on kertynyt jo paljon kokemuksia työllisyyspalvelujen järjestämisestä lähellä asukkaita. Kertyneitä kokemuksia tullaan hyödyntämään myös työllisyyspalvelujen siirtyessä kokonaan kuntien järjestämisvastuulle vuoden 2025 alusta lähtien. Vaikka suurin osa asiakastyöstä tehdään digitaalisesti tai puhelimitse, myös lähipalveluilla on merkittävä rooli tulevaisuudessa, ettei asiakkaiden tarvitsisi liikkua kauas tavatakseen työvoimaviranomaista henkilökohtaisesti.

 

TE24-uudistuksessa Keski-Pohjanmaalla on huomioitu alueen kuuluminen samaan hyvinvointialueeseen ja maakuntaliittoon, jolloin yhteistyö esimerkiksi hyvinvointialueen kanssa on sujuvaa. Palvelut on mahdollista järjestää myös muihin hyvinvointialueisiin kuuluvien kuntien kanssa, mutta esim. monialaista palvelua tarvitsevien asiakkaiden ja heidän asiaansa hoitavien työntekijöiden työhön tulee tällöin väistämättä lisää hallinnon tasoja. Johtamisrakenteiden selkeys ja virtaviivaisuus antavat paremmat mahdollisuudet kehittää toimintaa ja luoda tehokkaita yhteistyömuotoja etenkin moniammatillista työskentelyä vaativien asiakkaiden palveluprosesseihin.

 

Työvoimapalvelujen uudistuksen aikataulu syksyn 2023 osalta on hyvin tiukka ja valtuustojen yhdenmukaiset päätökset siitä, mihin työllisyysalueeseen ne ovat osallistumassa tulee olla työ- ja elinkeinoministeriön tiedossa 31.10.2023 mennessä. Se mihin työllisyysalueeseen sellainen kunta haluaa kuulua, joka ei täytä laissa säädettyjä järjestämisvastuun kriteereitä, on myös osin poliittinen päätös, koska valtuustot voivat päättää asiasta. Mikäli alueet eivät ole päässeet ratkaisuun työllistymispalvelujen järjestämisestä lokakuun loppuun 2023 mennessä, valtiolla on viimesijainen valta muodostaa sopivaksi katsottuja työllisyysalueita kuntia kuultuaan.

 

Kokkolan kaupunginhallitus on 11.9.2023 (§ 384) esittänyt kaupunginvaltuustolle, että Kokkolan kaupunki toimii Keski-Pohjanmaan työllisyysalueen vastuukuntana ja, että Kokkolan kaupunki tulee järjestämään työvoimapalvelut yhdessä muiden Keski-Pohjanmaan kuntien kanssa ja toimii vastuukuntana muille kunnille niiden siirtäessä valtuustojen päätöksillä valtuudet tähän Kokkolan kaupungille. Työssäkäynnin kannalta mahdollisimman laajat työllisyysalueet olisivat alueen yritysten etu, mutta niiden muodostuminen edellyttää poliittista tahtotilaa tähän jokaisesta lähialueen kunnasta. TE24-uudistuksen tiukasta aikataulusta johtuen valmistelua Keski-Pohjanmaalla jatketaan aiemmin tehtyjen päätösten mukaisesti Keski-Pohjanmaan kokoisella alueella.

 

Tässä vaiheessa Kokkolan kaupunki ei poissulje mahdollisuutta tehdä yhteistyötä muiden työllisyysalueiden kanssa, eikä myöskään poissulje mahdollisia neuvotteluja työllisyysalueen rajojen muutoksista myöhemmässäkään vaiheessa. Lähtökohtaisesti aloite virallisten neuvottelujen käynnistämiseksi tulisi tulla nyt perustettavan työllisyysalueen ulkopuoliselta kunnalta. Palvelujen ja henkilöstön hallittu siirtyminen vuoden 2025 alusta lähtien osaksi kuntaorganisaatiota on valmistelun tässä vaiheessa Kokkolan kaupungin ensisijainen tavoite, joka tullaan uudistuksessa turvaamaan.

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää antaa Kruunupyyn kunnalle yllä olevan lausunnon ja tarkastaa pykälän kokouksessa.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen.