RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 07.06.2023/Pykälä 87
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Yhdyskuntateknisten laitteiden muuttaminen ja poistaminen, Potinpolku 4 (MRL 162 §)
Rakennus- ja ympäristölautakunta 07.06.2023 § 87
508/10.03.00.08/2023
Valmistelija Rakennustarkastaja Anders Flink
Tausta
Naapurin viemäri on viety Potinpolku 4: ssä oleva tontin kautta rannassa olevaan kaupungin runkoverkkoon vuonna 1997. Viemärin osalta on perustettu johtorasite 3.12.2009. Kiinteistöjen osalta on voimassa asemakaava n:o 49/1, mikä on hyväksytty 31.8.2009. Johtorasite on perustettu virheellisesti koska se estää asemakaavan mukaisen rakentamisen osoitteessa Potinpolku 4. Kiinteistönmuodostamislain (12.4.1995/554) 157 § mukaan rasitteen perustaminen ei saa vaikeuttaa asemakaavan toteuttamista.
Oheisaineisto A § 87 Kiinteistönmuodostamislaki 157 §
Naapuri on ilmoittanut, että viemäri voidaan tarvittaessa reitittää uudelleen luvan hakijan kustannuksella, mutta se ei saa aiheuttaa haittaa tai kustannuksia heille, eikä siitä saa aiheutua muuta rasitetta heidän omistamalleen kiinteistölle. Hakija on ilmoittanut 17.11.2022, että viemärin siirto on sovittu naapurin kanssa. Oheiset sähköpostikeskustelut ovat oheismateriaaleissa B ja C.
Oheisaineisto B § 87 Sähköpostit 24.5.2022
Oheisaineisto C § 87 Sähköpostit 31.10.-17.11.2022
MRL 162 §:n mukaan Kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi päättää 161 §:ssä tarkoitettua johdon tai laitteen sijoittamista koskevasta muutoksesta noudattaen soveltuvin osin kiinteistönmuodostamislain 160 §:ää.
Oheisaineisto D § 87 Ote maankäyttö- ja rakennuslaista
Oheisaineisto E § 87 Kiinteistönmuodostamislaki 160 §
Rakennustarkastaja on tehnyt viranhaltijapäätöksen § 9/2022, päätöspäivämäärä 22.12.2022 koskien johtorasitteen siirrosta MRL 162 §:n mukaisesti. Naapuri on tehnyt kyseisestä päätöksestä oikaisuvaatimuksen.
Oheisaineisto F § 87 Viranhaltijapäätös § 9/2022
Oheisaineisto G § 87 Naapurin oikaisuvaatimus
Naapuri esittää oikaisuvaatimuksessaan, että päätös on tehty vastoin Kiinteistönmuodostamislakia (KML) ja erityisesti siinä määriteltyjen rasitusoikeuksien muodostamisten, muuttamisten sekä poistamisten osalta (KML 160 §). Oikaisuvaatimuksessa tuodaan myöskin esiin, että päätös ei täytä Maankäyttö- ja rakennuslain sisältöä tarpeettoman haitan aiheuttamisesta (MRL 161 §). Naapuri esittää oikaisuvaatimuksessaan, että heidän likakaivon nykyinen poistoputki sijaitsee korkeudella +1.00 ja että jäteveden johtaminen ei tulisi toimimaan enää painovoimaisesti johdon sijoitusmuutoksen myötä, ja että tämä muutos aiheuttaa heille huomattavaa haittaa.
Naapuri ei suostunut siihen, että viemärikorkoja tarkistettaisiin ennen, kun asia vietiin lautakunnalle päätettäväksi. Lautakuntakäsittelyn yhteydessä ei varmuudella voida sanoa aiheutuuko muutoksesta huomattavaa haittaa mm. pumppaustarpeen kautta, joten asiaa oli tutkittava tarkemmin. Lautakunta päätti palauttaa asian uuteen valmisteluun sekä velvoittaa rakentajan toimittamaan tarvittavat selvitykset jätevesiviemärirasitteen siirron vaihtoehdoista korkotietoineen rakennusvalvontaviranomaiselle 8.2.2023 mennessä.
Kaivojen korkeudet on mitattu 2.2.2023. LVI-suunnittelija oli päivittänyt alkuperäisen LVI-suunnitelman korkeusasemat sen mukaan ja todennut että korkeusero riittää hyvin 2% kaatoa varten. Asiat ovat oheismateriaaleissa H ja I
Oheisaineisto H § 87 Korkeusmittaus
Oheisaineisto I § 87 Sähköposti korkeuserosta
Jätevesiviemärirasitteen siirtäminen ei aiheuta naapurille huomattavaa haittaa, kun korkeusero riittää hyvin 2:n prosentin kaatoa varten. Koska jätevesiviemärirasitteen siirtäminen ei aiheuta millekään rekisteriyksikölle huomattavaa haittaa, on mahdollista tehdä päätös koskien rasiteoikeuden muuttamista kiinteistönmuodostamislain 160 § perusteella, ilman että asianosaiset sitä sopivat.
272-49-4-2 kiinteistön omistaja on yrittänyt tehdä sopimuksen naapurin kanssa koskien rasitteen siirtoa. 272-49-4-2 kiinteistön omistaja lähetti rasitesopimuksen naapurille allekirjoitettavaksi 14.2.2023. Naapuri lähetti 17.2.2023 kiinteistön 272-49-4-1 omistajalle ehdotuksen rasiteoikeuden muutosasiakirjaksi ja ilmoitti, että liitteenä tulee olla tekninen piirustus liitoskaivon toteutuksesta.
Oheisaineisto J § 87 Naapurin muutosesitys rasitesopimuksesta
Tekninen piirustus liitoskaivon toteutuksesta on laadittu 20.2.2023 ja hyväksytty Kokkolan Kaupungin LVI-tarkastajan osalta 20.3.2023. 272-49-4-2 kiinteistön omistaja lähetti rasitesopimuksen naapurille allekirjoitettavaksi uudestaan 20.2.2023. Sähköpostin liitteenä oli mm. tekninen piirustus. 272-49-4-2 kiinteistön omistaja ei ole saanut vastausta naapurilta, vaikka vastausta on pyydetty useita kertoja.
Oheisaineisto K § 87 Sähköpostiviesti 20.2.2023
Oheisaineisto L § 87 VV-asemapiirustus
Oheisaineisto M § 87 Tekninen piirustus
Vt. kaupunkiympäristölakimies
Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää:
Osoitteessa Potinpolku 4 sijaitsevan tontin kautta kulkeva viemärirasite (K57) muutetaan VV-asemapiirustuksen (oheismateriaali L) ja teknisen piirustuksen (oheismateriaali M) mukaisesti. Kiinteistön 272-49-4-2 omistajan tulee toteuttaa tontillaan sijaitseva liitoskaivo ja sen liittymät siten, ettei kiinteistön 272-49-4-1 LVI -järjestelmälle aiheudu haittaa ja siten, että jätevedet kulkeutuvat mainitun liitoskaivon kautta painovoimaisesti suoraan kaupungin runkoverkkoon. Kiinteistön 272-49-4-2 omistaja maksaa kaikki rasiteoikeuden muutoksesta johtuvat tai myöhemmin siitä syntyvät kustannukset. Tämä päätös on maksullinen. Maksun määrä on 280 €.
Päätös Rakennus- ja ympäristölautakunta hyväksyi päätösesityksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |