Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokkolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 278


Liite A Kartta
Liite B / Kauppakirjaluonnos

 

Metsäpalstan ostaminen Ruotsalosta

 

Kaupunginhallitus 19.06.2023 § 278  

539/10.00.01/2023  

 

 

Valmistelija Kaupungingeodeetti Matti Kivistö

 

Kokkolan kaupungin Ruotsalossa sijaitsevan tilan Nurmela 16:76 omistajat ovat tarjonneet 21,5 ha suuruista metsäpalstaa myytäväksi väittäjän kautta.

Palsta sijaitsee Ruotsalontien varressa. Palstan läpi kulkee vanha Pohjanmaan Rantatien paikka (Myyrintie), joka on Museoviraston arkeologisten kohteiden rekisterissä. Esitteen mukaan kohteella on monipuolinen metsärakenne, kaikenikäisiä puustoja taimikoista uudistuskypsään metsään. Paljon kasvuvaiheessa olevia nuoria- ja varttuneita kasvatusmetsiä. Hakkuumahdollisuutta heti harvennuskohteilla ja päätehakkuukuvio. Kasvupohjista puolet on rehevää OMT ja MT -tyyppiä. Ainespuun määrä alueella on myyntiesitteen mukaan 2 557 m3.

 

Liite A § 278 kartta

 

Kaupunki on tarjonnut alueesta 118 000 euroa. Tarjous on ehdollinen siten, että se vaatii kaupunginhallituksen hyväksymisen.

Välittäjältä saatujen tietojen mukaan omistaja on tarjouksen hyväksynyt. Omistajan päätökseen on vaikuttanut veroetu, jonka myyjä saa myydessään alueen kaupungille.

 

Perusteluja

Kaupungin omistamaa puustoista ja metsäistä maata on rakentamisen seurauksena poistunut 2020-luvulla n. 25 ha (mm. Linnusperä, Puntusranta, Piispanmäki). Uusia kaavoja on tehty metsämaalle n. 135 ha (mm. Kruununportti, Topparinmäki). Vanhoista kaavoista ja maanvaihdoista on metsämaalla toteutumassa lähivuosina vähintään n. 30 ha (mm. Ykspihlaja, Palmajärvi). 

Yhteensä voidaan laskea n. 185 ha:n poistuvan tai olevan poistumassa kaupungin omistamasta metsämaa-alasta.

 

Tulossa olevien EU:n direktiivien, asetusten ja säädösten luonnokset ovat asettamassa kunnille kunnianhimoisia velvoitteita mm. puustoisen pinta-alan ylläpitämisestä ja taajama-alueilla latvuspeiton ja puustoisten viheralueiden lisäämisestä.
Lisäksi eriasteisia suojelu- ja käsittelyvelvoitteita on tulossa 10+20% maa-alueille.

 

Kokkolan kaupungin strategiassa ja metsäohjelmassa on kirjattuna tavoitteita ilmastonmuutoksen hillintään ja sopeutumiseen. Metsämaiden hiilinielu on yksi osa e.m. tavoitteita. Kaupungin omistaman metsämaa-alan pieneneminen ei tue strategian tavoitteita.
Ilmastonmuutoksen hillinnässä ja sopeutumisessa olennaista on metsien elinvoimaisuus ja yhteyttämiskyky, vastustus- ja uusiutumiskyky sekä kasvukyky. Mitä laajemmat metsäalueet kaupunki omistaa, sitä paremmin on mahdollisuus huolehtia hiilinielun toimivuudesta.

 

Metsämaan hinnat ovat olleet nousussa. MML:n ja Suomen Sijoitusmetsät Oy:n tilastojen mukaan toteutuneissa tilakaupoissa metsätilojen reaalihinnat ovat nousseet 1995-2021 n. 165%
Vuosina 2020-2022 metsämaan markkina-arvo Keski-Pohjanmaalla on noussut n. 27%. Hintapyyntöjen ja toteutuneiden kauppahintojen erotus on ollut n. 23%.

Kaupunki on viimeisen vuoden aikana jättänyt ostotarjouksia useista palstoista Kokkolan, Lohtajan ja Kälviän alueella puhtaasti tila-arvion hinnoilla. Useimmat tarjoukset eivät ole olleet riittäviä.

 

Metsän kasvatuksen aikajänne on n. 100+ vuotta. Metsämaan hankinta on sen vuoksi aina nähtävä pitkäaikaisena sijoituksena. Kauppahintaa ja kaupan kohdetta tulee katsoa kymmenien vuosien aikajänteellä.

 

Tarjouksen perusteella välittäjä on laatinut kauppakirjaluonnoksen, joka on oheisaineistossa.

 

Liite B § 278  kauppakirjaluonnos

 

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää:

 

 

1                       ostaa liitteenä olevan kauppakirjan mukaisen noin 21,5 ha suuruisen määräalan tilasta Nurmela 272-422-16-76 yhteensä 118 000 euron kauppahinnalla.

 

2                       oikeuttaa kaupungingeodeetin tekemään teknisluontoisia tarkistuksia kauppakirjaan.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen.