RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Keski-Pohjanmaan työllisyyslautakunta
Pöytäkirja 28.10.2026/Pykälä 79
Työllisyyskatsaus, syyskuu 2026
Keski-Pohjanmaan työllisyyslautakunta 28.10.2026 § 79
35/14.07.00.00/2026
Valmistelija Työllisyysjohtaja Perttu Kellomäki ja hallintoasiantuntija Mikko Nikkilä
KEHA-keskuksen työnvälitystilastoon perustuvan Työllisyyskatsaus Keski-Pohjanmaa 2026 -julkaisun mukaan Keski-Pohjanmaalla oli syyskuun 2026 lopussa 2 769 työtöntä työnhakijaa. Määrä kasvoi vuodentakaisesta 172 henkilöllä eli 6,6 prosenttia. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Keski-Pohjanmaalla 9,0 prosenttia, kun vastaava osuus koko maassa oli 11,8 prosenttia.
Keski-Pohjanmaan seutukunnista työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi Kaustisen seudulla 37 henkilöllä eli 9 prosenttia ja Kokkolan seudulla 135 henkilöllä eli 6 prosenttia vuodentakaisesta. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Kaustisen seutukunnassa 7,8 prosenttia ja Kokkolan seutukunnassa 9,3 prosenttia.
Kunnittain tarkasteltuna työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli korkein Kokkolassa, 9,3 prosenttia, ja matalin Vetelissä, 6,8 prosenttia. Kokkolassa oli syyskuun lopussa 2 108 työtöntä työnhakijaa, mikä oli 118 henkilöä eli 6 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien määrä kasvoi suhteellisesti voimakkaimmin Lestijärvellä 20 prosenttia ja Kaustisella 18 prosenttia. Työttömien määrä väheni vuodentakaisesta ainoastaan Perhossa, jossa vähennystä oli viisi henkilöä eli 6 prosenttia.
Työttömyyden rakenteessa korostui nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyden kasvu. Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 460, mikä oli 20,4 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Pitkäaikaistyöttömiä oli 1 032, mikä oli 9,0 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Heistä 543 oli ollut yhtäjaksoisesti työttömänä yli kaksi vuotta.
Työvoiman kysyntä heikkeni. Syyskuun lopussa avoinna oli 119 työpaikkaa, mikä oli 35 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kuukauden aikana ilmoitettiin 167 uutta avointa työpaikkaa, mikä oli 18,5 prosenttia vähemmän kuin edellisen vuoden syyskuussa.
Työllistymistä edistävien palvelujen piirissä oli yhteensä 880 henkilöä ja aktivointiaste oli 24,1 prosenttia. Palveluissa olevien määrä kasvoi vuodentakaisesta 40 henkilöllä.
Keski-Pohjanmaan työttömyysaste säilyi koko maan tasoa alempana. Työllisyystilanteen kehityksessä näkyivät kuitenkin työttömien työnhakijoiden, nuorten ja pitkäaikaistyöttömien määrän kasvu sekä avointen työpaikkojen väheneminen.
Liite A Työllisyyskatsaus syyskuu 20206
Työllisyysjohtaja Keski-Pohjanmaan työllisyyslautakunta päättää merkitä tiedoksi työllisyyskatsauksen syyskuu 2026.
Päätös Keski-Pohjanmaan työllisyyslautakunta hyväksyi päätösesityksen.