RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunkirakennelautakunta
Esityslista 19.08.2026/Asianro 112
Oikaisuvaatimus johtavan kaavoitusarkkitehdin viran täyttöä koskevassa asiassa
Kaupunkirakennelautakunta 19.08.2026
407/01.01.01/2026
Valmistelija kaupunkisuunnittelupäällikkö Päivi Cainberg
Hakija C on tehnyt oikaisuvaatimuksen kaupunkisuunnittelupäällikön 25.5.2026 tekemästä viranhaltijapäätöksestä (§ 18/2026), jolla johtavan kaavoitusarkkitehdin virkaan valittiin hakija A ja varalle hakija B. Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan päätöksen kumoamista ja virantäytön palauttamista uudelleen valmisteltavaksi.
Sovellettava oikeudellinen arviointiperuste
Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain mukaan virkasuhteeseen ottamisen yleisistä perusteista säädetään perustuslaissa. Perustuslain 125 §:n 2 momentin mukaan yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.
Vakiintuneen oikeus- ja laillisuusvalvontakäytännön mukaan työnantajalla on laajaa harkintavaltaa sen suhteen, miten viran tehtävien asettamia vaatimuksia ja hakijoiden ansioita painotetaan. Viranhaltijalaki ja kuntalaki eivät sisällä säännöksiä virkavaalin tai yleisemmin virantäytön yhteydessä suoritettavasta ansiovertailusta. Perustuslain säännös edellyttää kuitenkin lähtökohtaisesti hakijoiden ansioiden vertailua. Harkintavalta koskee muun muassa koulutuksen, työkokemuksen, esihenkilöosaamisen, henkilökohtaisten ominaisuuksien sekä viran tehtävien kannalta merkityksellisten kykyjen keskinäistä painottamista. Hakijoita vertaillaan kokonaisuutena suhteessa täytettävänä olevan viran tehtäviin eikä yksinomaan koulutuksen tai työkokemuksen määrän perusteella.
Hakijoiden ansioita on vertailtu keskenään yleisten nimitysperusteiden, hakuilmoituksen ja erityisten kelpoisuusvaatimusten perusteella johdonmukaisesti ja tasavertaisesti ottaen huomioon virkaan kuuluvat tehtävät. Ansiovertailussa on otettu huomioon hakijoiden koulutus ja työkokemus sekä muut tehtävän hoitamisen kannalta merkitykselliset tiedot ja taidot. Hakijoiden haastattelussa ja soveltuvuusarvioinnissa ilmenneitä henkilökohtaisia ominaisuuksia on arvioitu ja vertailtu keskenään. Perustelumuistiosta ilmenee hakijoiden koulutukset ja koulutuksia on vertailtu hakijoiden kesken kelpoisuusvaatimusten perusteella. Hakijoiden työkokemusta on vertailtu kelpoisuusvaatimusten eli työn suoritukseen liittyvien tehtävien osalta.
Hakuilmoituksen mukaan johtavan kaavoitusarkkitehdin tehtävä sisältää kaavoitushankkeiden johtamisen lisäksi kaavoituksen lähiesihenkilönä toimimisen, kaupunkisuunnittelupäällikön sijaisena toimimisen, työyhteisön ohjaamisen sekä laajan yhteistyön eri viranomaisten ja sidosryhmien kanssa. Tehtävässä korostuvat siten ammatillisen osaamisen lisäksi johtamis-, yhteistyö-, vuorovaikutus- ja yhteensovittamiskyvyt.
Asiakirjoista ilmenee, että viranhakijoiden ansioita on vertailtu Suomen perustuslain 125 §:n 2 momentin mukaisten yleisten nimitysperusteiden perusteella.
Väite puutteellisesta valintamuistiosta
Oikaisuvaatimuksen mukaan valintamuistio ei osoita, että hakijoiden ansiovertailu olisi tehty asianmukaisesti.
Valintamuistiossa on kuvattu: hakumenettely, kelpoisuusvaatimusten arviointi, haastatteluun valittujen hakijoiden valintaperusteet, haastattelujen sisältö ja arviointikokonaisuudet, kärkihakijoiden osaamisen, kokemuksen ja henkilökohtaisten valmiuksien arviointi, soveltuvuusarvioinnin käyttö sekä valintaesityksen perusteet.
Valintamuistiossa on lisäksi nimenomaisesti todettu, että viran täyttämiseksi suoritettiin hakijoiden ansiovertailu hakuasiakirjojen, haastattelujen ja henkilöarviointien perusteella. Arvioinnissa painotettiin erityisesti vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, kykyä monialaisten kokonaisuuksien yhteensovittamiseen sekä lähiesihenkilötyössä tarvittavia valmiuksia.
Hallintolaki ei edellytä hakijoiden pisteyttämistä eikä yksityiskohtaista taulukkomuotoista ansiovertailua. Näin ollen päätöstä ei voida pitää hallintolain tarkoittamalla tavalla perustelemattomana tai puutteellisesti valmisteltuna. Ratkaisevaa on, että valinnan perusteet ovat tunnistettavissa ja että arviointi perustuu viran kannalta merkityksellisiin tekijöihin. Tässä tapauksessa näin on tapahtunut.
Väite työkokemuksen objektiivisen arvioinnin laiminlyönnistä
Oikaisuvaatimuksessa katsotaan, että hakijan pitkä kokemus on sivuutettu ja valitun hakijan kokemusta on arvioitu suhteettoman myönteisesti.
Valintaryhmä ei ole kiistänyt eikä vähätellyt hakijan C kokemusta. Valintamuistiossa hänen todetaan omaavan pitkän kokemuksen kaavoituksen ja kaupunkisuunnittelun tehtävistä kunnallisessa organisaatiossa, laaja-alaisen asiantuntemuksen, kokemusta eri kaavatasoista sekä ymmärrystä kunnallisesta päätöksenteosta ja sidosryhmäyhteistyöstä.
Hakuilmoituksessa ei kuitenkaan asetettu valintaperusteeksi pisintä työkokemusta tai suurinta palvelusvuosien määrää. Tehtävässä menestyminen edellytti kokemuksen lisäksi kokonaisuuksien hallintaa, itsenäistä ratkaisukykyä, yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä esihenkilövalmiuksia.
Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kenelläkään ei ole ehdotonta oikeutta tulla valituksi virkaan pelkästään siksi, että hänellä on pidempi työkokemus tai korkeampi koulutus kuin muilla hakijoilla. Pidempi kokemus ei automaattisesti tee hakijasta kokonaisuutena ansioituneempaa.
Valinnassa ei painotettu yksinomaan työkokemuksen pituutta, vaan hakijoiden osaamista arvioitiin kokonaisuutena suhteessa johtavan kaavoitusarkkitehdin viran tehtäväkuvaan ja siinä menestymisen edellytyksiin. Valintaryhmä katsoi, että valitun henkilön osaaminen oli laaja-alaisempaa ja vastasi paremmin viran sisältöä ja vaatimuksia.
Valitulla henkilöllä on kokemusta ympäristövaikutusten arviointimenettelyistä (YVA), yleis- ja asemakaavoituksesta sekä tuulivoima-, kaivos- ja teollisuusalueiden kaavoituksesta mitä toisella hakijalta ei löytynyt. Lisäksi hänellä on kokemusta kaavoitukseen liittyvien selvitysten laatimisesta ja YVA-menettelyjen toteuttamisesta. Valitun hakemusasiakirjoista ilmeni osaamista muun muassa ympäristövaikutusten arviointiin liittyvistä selvityksistä, luontoarvojen huomioimisesta sekä teollisuusympäristöihin liittyvistä suunnittelu- ja kaavoitustehtävistä.
Valintaryhmä arvioi, että tämä monipuolinen ja laaja osaamiskenttä täydensi hänen muuta osaamis- ja johtamisprofiiliaan sekä tuki erityisen hyvin johtavan kaavoitusarkkitehdin viran hoidossa tarvittavia valmiuksia. Kokonaisarvioinnissa laaja-alainen ja tehtävän vaatimuksiin kohdentuva kokemus katsottiin merkityksellisemmäksi kuin pelkkä työkokemuksen määrä tai pituus.
Tässä virantäytössä valinta perustui kokonaisarviointiin, jossa arvioitiin koulutuksen ja kokemuksen lisäksi hakijoiden henkilökohtaisia valmiuksia toimia lähiesihenkilönä ja johtaa asiantuntijatyötä.
Väite koetellun kansalaiskunnon arvioinnin laiminlyönnistä
Oikaisuvaatimuksessa katsotaan, ettei hakijan järjestötoimintaa, luottamustehtäviä, julkaisuja, kilpailumenestystä ja muita ammatillisia ansioita ole otettu huomioon.
Valintaryhmällä on ollut käytettävissään hakijan toimittamat hakemusasiakirjat, ansioluettelo sekä muu hakuaineisto, joiden perusteella se on ollut tietoinen hakijan ammatillisista luottamustehtävistä, järjestötoiminnasta sekä muista oikaisuvaatimuksessa esille tuoduista ansioista. Valintaryhmä on ollut tietoinen näistä ansioista ja arvioinut niiden merkitystä osana kokonaisarviointia.
Koeteltua kansalaiskuntoa ei ole jätetty arvioimatta. Valintaryhmä on arvioinut hakijoiden hakemusasiakirjoista ilmeneviä ammatillisia luottamustehtäviä ja muita ansioita, mutta niiden ei katsottu muodostavan sellaisia viran hoitamisen kannalta olennaisia eroja tai yhteiskunnallisia arvoja, joilla olisi ollut vaikutusta hakijoiden keskinäiseen järjestykseen lopullisen päätöksen osalta. Hakijoiden toiminnasta ei ole ilmennyt heidän luotettavuuttaan tai nuhteettomuuttaan kyseenalaistavia seikkoja.
Perustuslain mukaisia nimitysperusteita arvioidaan suhteessa täytettävän viran konkreettisiin tehtäviin. Tässä virassa keskeiseksi arviointikohteeksi muodostuivat kaavoituksen johtaminen, lähiesihenkilötyö, asiantuntijatyön yhteensovittaminen, vuorovaikutus sekä kyky huolehtia työyhteisön toimivuudesta. Näitä on valintamuistiossa arvioitu.
Valintaryhmän arvio siitä, ettei koetellun kansalaiskunnon osalta ilmennyt hakijoiden keskinäiseen järjestykseen vaikuttavia eroja, kuuluu työnantajan harkintavallan piiriin.
Väite soveltuvuusarvioinnin tulosten hyödyntämisen läpinäkymättömyydestä
Oikaisuvaatimuksen mukaan soveltuvuusarviointien merkitystä ei ole kuvattu riittävän tarkasti.
Valintamuistiosta ilmenee, että kaikki neljä haastateltua hakijaa lähetettiin ulkopuolisen toimijan toteuttamaan henkilöarviointiin.
Arviointi perustui monimenetelmäiseen arviointiin, jossa käytettiin kykytestejä, persoonallisuuskyselyitä, haastatteluja sekä tehtävän vaatimuksiin perustuvia arviointimenetelmiä. Arvioinnissa tarkasteltiin muun muassa arvioinnin toimeksiannossa määriteltyjä johtamiseen, vuorovaikutukseen, yhteistyöhön, kokonaisuuksien hallintaan, päätöksentekoon, motivaatioon ja paineensietoon liittyviä valmiuksia.
Henkilöarvioinnin tarkoituksena ei ollut yksin ratkaista virkavalintaa eikä korvata hakijoiden ansiovertailua, vaan täydentää haastattelujen ja hakemusasiakirjojen perusteella muodostunutta kokonaiskuvaa hakijoiden soveltuvuudesta. Henkilöarviointi oli yksi osa arviointikokonaisuutta, jossa huomioitiin koulutus, kokemus, haastattelut, henkilöarvioinnit sekä viran tehtävien kannalta merkitykselliset henkilökohtaiset ominaisuudet.
Henkilöarviointien yksityiskohtaiset sisältötiedot ovat luonteeltaan salassa pidettäviä. Lainsäädäntö ei edellytä niiden yksityiskohtaista avaamista julkisessa päätösasiakirjassa. Riittävää on, että niiden käyttö osana kokonaisarviointia on todettu.
Väite fyysisen läsnäolon lisäämisestä valintaperusteeksi hakuprosessin aikana
Oikaisuvaatimuksessa väitetään, että virantäytössä olisi otettu käyttöön uusi valintaperuste, säännöllistä fyysistä läsnäoloa koskeva vaatimus, jota ei ollut ilmoitettu hakuilmoituksessa. Lisäksi oikaisuvaatimuksen mukaan tätä perustetta olisi sovellettu hakijoihin epäjohdonmukaisesti.
Hakuilmoituksessa kuvattujen tehtävien mukaan johtava kaavoitusarkkitehti toimii kaavoituksen lähiesihenkilönä, kaupunkisuunnittelupäällikön sijaisena sekä vastaa kaavoitustoiminnan koordinoinnista, henkilöstön ohjaamisesta ja eri toimijoiden välisestä yhteistyöstä. Viran tehtävänkuvaan sisältyy siten olennaisena osana päivittäistä johtamista, työyhteisön toiminnan yhteensovittamista sekä henkilöstön tukemista ja ohjaamista. Läsnäoloa Kokkolan kaupungin työntekijöiden osalta ohjataan myös erillisellä etätyöohjeella.
Hakuilmoituksessa todettiin, että työskentely osittain etänä on mahdollista. Hakuilmoituksessa ei kuitenkaan luvattu tiettyä etätyön määrää eikä etätyötä määritelty palvelussuhteen pysyväksi ehdoksi. Etätyömahdollisuus perustuu työnantajan kulloinkin voimassa oleviin työskentelyä koskeviin ohjeisiin ja käytäntöihin.
Valinnassa ei ole asetettu hakijoille uutta kelpoisuusvaatimusta eikä hakuilmoituksen ulkopuolista valintaperustetta. Viran käytännön hoitamiseen liittyviä edellytyksiä on arvioitu osana kokonaisarviointia samalla tavoin kuin muitakin tehtävän menestyksekkään hoitamisen kannalta merkityksellisiä ominaisuuksia.
Oikaisuvaatimuksessa viitataan lisäksi valintapäätöksessä olevaan kirjaukseen, jonka mukaan virkaan valittavan tulee noudattaa Kokkolan kaupungin voimassa olevaa etätyötä ja läsnäoloa koskevaa ohjeistusta. Kyseinen kirjaus ei ole ollut valintaperuste eikä hakijoiden välisen vertailun kriteeri. Kirjauksen tarkoituksena on todeta, että virkaan valittu on velvollinen noudattamaan kulloinkin voimassa olevia työnantajan työskentelyä koskevia ohjeita samalla tavoin kuin muutkin kaupungin työntekijät ja viranhaltijat.
Työnantajalla on työnjohto-oikeutensa nojalla oikeus muuttaa etätyö- ja läsnäolokäytäntöjä toiminnallisten tarpeiden edellyttämällä tavalla, eikä hakuilmoituksessa mainittu mahdollisuus osittaiseen etätyöhön muodosta yksittäiselle viranhaltijalle pysyvää tai muuttumatonta oikeutta tiettyyn etätyöjärjestelyyn.
Valinta ei ole perustunut hakijoiden asuinpaikkaan eikä etätyötä koskeviin yksittäisiin toiveisiin. Näin ollen asiassa ei ole osoitettu, että hakuilmoituksen sisältöä olisi muutettu hakuprosessin aikana, että hakijoille olisi asetettu uusi kelpoisuusvaatimus tai että hakijoita olisi kohdeltu tältä osin epätasapuolisesti.
Väite perusteluvelvollisuuden laiminlyönnistä
Oikaisuvaatimuksessa katsotaan, ettei valitun hakijan paremmuutta suhteessa muihin kärkihakijoihin ole perusteltu riittävästi.
Hallintolain mukaan päätöksessä on ilmoitettava ne seikat ja selvitykset, jotka ovat vaikuttaneet ratkaisuun. Valintamuistiossa on kuvattu: viran tehtävät, kelpoisuusvaatimukset, arviointimenetelmät, haastattelujen sisältö, hakijoiden vahvuudet, henkilöarviointien käyttö sekä ne osa-alueet, joita valinnassa erityisesti painotettiin.
Valinnassa painotettiin erityisesti esihenkilötyön toteuttamista, vuorovaikutuksen toimivuutta, työyhteisön johtamista sekä asiantuntijatyön yhteensovittamista. Valintaryhmä arvioi hakijoiden välillä olevan eroja juuri näillä tehtävän kannalta keskeisillä osa-alueilla.
Perustuslain 125 §:n mukaisessa ansiovertailussa koulutuksen ja työkokemuksen lisäksi voidaan ottaa huomioon viran hoidon kannalta merkitykselliset henkilökohtaiset ominaisuudet. Tässä virassa juuri näiden ominaisuuksien merkitys korostui viran lähiesihenkilöluonteen vuoksi.
Näin ollen päätöstä ei voida pitää hallintolain tarkoittamalla tavalla perustelemattomana tai puutteellisesti valmisteltuna.
Väitteet epäasiallisesta suosinnasta, syrjinnästä ja harkintavallan väärinkäytöstä
Oikaisuvaatimuksessa esitetään epäilyjä epäasiallisesta suosinnasta sekä iän ja asuinpaikan perusteella tapahtuneesta syrjinnästä.
Valintamenettely on toteutettu yhdenmukaisesti kaikkien kärkihakijoiden osalta. Kaikki haastatellut hakijat osallistuivat samaan haastatteluprosessiin, vastasivat samoihin kysymyksiin ja osallistuivat samaan ulkopuolisen asiantuntijan toteuttamaan henkilöarviointiin.
Oikaisuvaatimuksessa viitataan siihen, että virkaan valittu henkilö on ollut kaupunkisuunnittelupäällikön alainen. Tämä seikka ei muodosta esteellisyyttä eikä tee virantäyttömenettelystä lainvastaista. Valintamenettelyyn osallistui useita henkilöitä, arviointi perustui useisiin arviointivaiheisiin ja lisäksi kärkihakijat osallistuivat ulkopuolisen asiantuntijan toteuttamaan henkilöarviointiin. Asiassa ei ole esitetty mitään näyttöä siitä, että hakijoita olisi kohdeltu eriarvoisesti tai että valinta olisi perustunut epäasiallisiin perusteisiin.
Valinta perustui hakemusasiakirjojen, haastattelujen, henkilöarviointien sekä tehtävän kannalta merkityksellisten henkilökohtaisten ominaisuuksien kokonaisarviointiin. Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty konkreettista näyttöä siitä, että ikä, asuinpaikka tai muu henkilöön liittyvä seikka olisi vaikuttanut valintaratkaisuun.
Asiassa ei ole tullut esille sellaisia seikkoja, joiden perusteella olisi syytä epäillä syrjintää, esteellisyyttä tai harkintavallan väärinkäyttöä. Asiakirja-aineistosta ei ilmene mitään sellaista seikkaa, jonka perusteella hakijoita olisi arvioitu iän, asuinpaikan tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Hakijoiden arviointi on perustunut viran tehtäviin liittyviin ansioihin, osaamiseen, kokemukseen, henkilöhaastatteluihin sekä henkilöarviointeihin.
Johtopäätös
Johtavan kaavoitusarkkitehdin viran täyttämisessä on noudatettu hakuilmoituksessa asetettuja vaatimuksia, perustuslain 125 §:n mukaisia nimitysperusteita sekä kunnallista virantäyttöä koskevia yleisiä oikeusperiaatteita. Hakijat täyttivät kelpoisuusvaatimukset, heidät haastateltiin yhdenmukaisella menettelyllä, kaikki kärkihakijat osallistuivat soveltuvuusarviointiin ja valinta perustui hakemusasiakirjojen, haastattelujen sekä henkilöarviointien pohjalta tehtyyn kokonaisarviointiin.
Oikaisuvaatimuksessa esitetylle väitteelle ennalta päätetystä valinnasta ei ole esitetty mitään objektiivista näyttöä. Valintamenettelyyn sisältyivät kelpoisuusarviointi, haastattelut sekä kaikkien kärkihakijoiden yhdenvertainen osallistuminen ulkopuoliseen henkilöarviointiin ennen valintaesityksen tekemistä.
Perustuslain 125 §:n mukaista taitoa, kykyä ja koeteltua kansalaiskuntoa on arvioitu kokonaisuutena suhteessa täytettävänä olevan viran tehtäviin. Hakijoiden ansiovertailussa on otettu huomioon koulutus, työkokemus, haastatteluissa esiin tulleet seikat, henkilöarviointien tulokset sekä viran hoitamisen kannalta merkitykselliset henkilökohtaiset ominaisuudet.
Virkaan valitun ja oikaisuvaatimuksen tekijän välillä ei ole ollut kysymys siitä, täyttääkö toinen hakijoista kelpoisuusvaatimukset ja toinen ei. Molemmat ovat täyttäneet viran kelpoisuusvaatimukset. Valinta on perustunut työnantajan suorittamaan ansiovertailuun ja kokonaisarviointiin, jossa on arvioitu hakijoiden soveltuvuutta suhteessa viran tehtäviin.
Henkilöarvioinnit tukivat haastatteluissa muodostunutta käsitystä hakijoiden esihenkilövalmiuksista. Kokonaisarviossa tarkasteltiin muun muassa kykyä johtaa asiantuntijatyötä, toimia lähiesihenkilönä, ylläpitää työyhteisön toimivuutta sekä tukea henkilöstöä päivittäisessä työssä. Henkilöarvioinnin tulokset otettiin huomioon yhtenä osana kokonaisarviointia yhdessä hakemusasiakirjojen ja haastattelujen kanssa.
Oikaisuvaatimuksessa viitataan korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuun KHO 2025:70. Valintaryhmän näkemyksen mukaan tässä virantäytössä hakijoiden arviointi on perustunut hakuilmoituksessa ilmoitettuihin kelpoisuusvaatimuksiin, viran tehtäväkuvaukseen, hakemusasiakirjoihin, haastatteluihin sekä henkilöarviointeihin. Hakijoita on arvioitu yhdenmukaisilla perusteilla suhteessa samoihin tehtäväkohtaisiin vaatimuksiin.
Vaikka oikaisuvaatimuksen tehneellä hakijalla arvioitiin olevan erittäin vahva kaavoituksen ja kaupunkisuunnittelun kokemus, kokonaisarviossa painotettiin johtavan kaavoitusarkkitehdin viran lähiesihenkilöluonnetta. Hakijoiden ansiovertailussa arvioitiin osaamisen määrän lisäksi sen sisältöä suhteessa täytettävänä olevan viran tehtäviin ja Kokkolan kaupungin toimintaympäristöön. Virkaan valitun hakemusasiakirjoista ilmeni kokemusta muun muassa ympäristövaikutusten arviointiin liittyvistä selvityksistä, luontoarvojen huomioimisesta sekä teollisuusympäristöihin liittyvistä suunnittelu- ja kaavoitustehtävistä. Valintaryhmä arvioi tämän osaamisen täydentävän hänen muuta osaamis- ja johtamisprofiiliaan sekä tukevan erityisen hyvin johtavan kaavoitusarkkitehdin viran hoidossa tarvittavia valmiuksia. Hakemusasiakirjojen, haastattelujen ja henkilöarviointien perusteella suoritetussa kokonaisarvioinnissa hakijan A arvioitiin omaavan parhaat edellytykset johtavan kaavoitusarkkitehdin viran hoitamiseen. Arvioinnissa painotettiin erityisesti johtamis-, yhteistyö- ja vuorovaikutusvalmiuksia sekä kykyä johtaa ja yhteensovittaa asiantuntijatyötä. Kokonaisarviossa hänen osaamisensa, kokemuksensa, motivaationsa sekä henkilökohtaiset valmiutensa muodostivat viran vaatimuksiin nähden tasapainoisimman kokonaisuuden.
Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty sellaisia oikeudellisia tai tosiasiallisia perusteita, joiden johdosta viranhaltijapäätöstä olisi muutettava tai kumottava.
OHEISAINEISTO A Johtavan kaavoitusarkkitehdin virkavalintapäätös
OHEISAINEISTO B Oikaisuvaatimus johtavan kaavoitusarkkitehdin valinnasta liitteineen
OHEISAINEISTO C Johtavan kaavoitusarkkitehdin valintamuistio
OHEISAINEISTO D Kokkolan kaupungin etätyöohje
Kaupunkiympäristöjohtaja
Kaupunkirakennelautakunta
- päättää hylätä oikaisuvaatimuksen aiheettomana.
- toteaa, ettei oikaisuvaatimus anna aihetta muuttaa kaupunkisuunnittelupäällikön päätöstä johtavan kaavoitusarkkitehdin virkavalinnan osalta.
- toteaa asian tulleen käsitellyksi.
Päätös