Dynasty tietopalvelu
Kokkolan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Opetus- ja kasvatuslautakunta
Esityslista 19.05.2026/Asianro 55


Kokousasian teksti

 

EU- ja ETA-alueen ulkopuolisilta opiskelijoilta perittävän lukuvuosimaksun käyttöönotto Kokkolan kaupungin lukiokoulutuksessa

 

Opetus- ja kasvatuslautakunta 19.05.2026    

378/12.00.00/2026  

 

 

Valmistelijat opetus- ja kasvatusjohtaja Ronnie Djupsund, ruotsinkielisten opetuspalvelujen johtaja Tony Widjeskog, lukion johtava rehtori Markku Anttila ja talouspäällikkö Kim Salo 

 

Lukiolakia (714/2018) on muutettu siten, että koulutuksen järjestäjälle säädettiin oikeus ja velvollisuus periä lukuvuosimaksu EU ja ETAalueen ulkopuolisilta opiskelijoilta 1.8.2026 alkaen. Lukiolain muutoksen myötä koulutuksen järjestäjällä päättää lukuvuosimaksun suuruudesta. Lukuvuosimaksulla katetaan koulutuksen järjestämisestä aiheutuvat kustannukset niiden opiskelijoiden osalta, joista ei makseta valtionosuutta.

 

Toisen asteen koulutuksen maksullisuus koskee vuoden 2026 elokuusta alkaen pääsääntönä kolmansista maista tulevia lukion tai ammatillisen koulutuksen opiskelijoita, jotka saapuvat maahan tai oleskelevat Suomessa opiskelijan oleskeluluvalla. Kolmannen maan kansalaisella tarkoitetaan muun maan kuin Euroopan unionin jäsenvaltion, Islannin, Liechtensteinin, Norjan tai Sveitsin kansalaista.

 

Kokkolan kaupungin lukiokoulutukseen ei ole hakeutunut merkittävissä määrin EU- ja ETA-alueen ulkopuolisia opiskelijoita. Lakimuutoksen ja maksullisuuden myötä on kuitenkin tarpeen määritellä lukiokoulutuksen hinta mahdollisille EU- ja ETA-alueen ulkopuolille opiskelijoille. Lainsäädäntö ei aseta euromääräistä hintaa, vaan kunnan on itse määriteltävä lukuvuosimaksu. Lukiokoulutuksen järjestäjän tulee määrittää lukuvuosimaksujen suuruus nuorten sekä aikuisten oppimäärässä. Lukiokoulutuksessa lukuvuosimaksun suuruus on vähintään lukiokoulutuksen keskimääräinen yksikköhinta. Lukuvuosimaksu määräytyy opiskelijan ensimmäisenä opiskeluvuotena voimassa olleen yksikköhinnan perusteella koko opiskelijan opintojen ajalle.

 

Lukiokoulutuksen keskimääräisestä yksikköhinnasta säädetään vuosittain valtioneuvoston asetuksella. Vuonna 2026 keskimääräinen valtakunnallinen yksikköhinta on 8 953,47 euroa. Kokkolan kaupungin järjestäjäkohtainen yksikköhinta on nuorten oppimäärässä 8 761,17 euroa ja aikuisten oppimäärässä 5 388,12 euroa.

 

Kokkolan kaupungin lukiokoulutuksessa esitetään perittävän kolmansien maiden kansalaisilta lukuvuosimaksut 1.8.2026 alkaen seuraavasti:

 

Nuorten oppimäärän lukuvuosimaksu on 10 000 euroa/opiskelija. Lukuvuosimaksu sisältää:

 

-          opiskelumateriaalit ja -välineet

 

-          opetuksen ja ohjauksen opetussuunnitelman mukaisesti

 

-          oikeuden opiskeluhuollon palveluihin ja erityiseen tukeen

 

-          oppilaitoksen opiskelijalounaan niinä päivinä, kun opetus toteutetaan oppilaitoksessa

 

-          opiskelijan henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman tai osaamisen kehittämissuunnitelman mukaisesti

 

-          ylioppilastutkinnon pakolliset kokeet.

 

Aikuisten oppimäärän lukuvuosimaksu: 6 150 euroa/opiskelija. Lukuvuosimaksu sisältää:

 

-          opetuksen ja ohjauksen opetussuunnitelman mukaisesti.

 

Opetus- ja kasvatusjohtaja

 

 Opetus- ja kasvatuslautakunta päättää, että lukiokoulutuksen lukuvuosimaksut ovat kolmansien maiden kansalaisilta 1.8.2026 alkaen: 

 

  1.                        nuorten oppimäärän lukuvuosimaksu on 10 000 euroa lukuvuodessa

 

  1.                        aikuisten oppimäärän lukuvuosimaksu on 6 150 euroa.

 

 

Päätös