RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 09.02.2026/Asianro 40
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Asemakaavamuutos / Majoitusalue, Koivuhaka / Käynnistäminen
Kaupunginhallitus 09.02.2026
88/10.02.03/2026
Valmistelija Kaavasuunnittelija Tanja Hakala ja kaupunkisuunnittelupäällikkö Päivi Cainberg.
ASEMAKAAVATYÖN VIREILLETULON SYY
Aloite on kaupungin.
Asemakaavamuutoksen tavoitteena on osoittaa majoitusalueita (esim. väliaikaista tai tilapäistä). Suunnittelualueen asemakaavat ovat vanhoja ja siksi kaavatyössä tutkitaan myös muut alueen maankäytölliset tarpeet.
SUUNNITTELUALUE
Suunnittelualue sijaitsee Koivuhaassa. Alue rajautuu pohjoisessa Nuolipuron asuinalueeseen, idässä urheilualueeseen sekä pysäköintialueeseen, etelässä Mäntynäädänkatuun ja lännessä raviradan alueeseen. Etäisyys kaupungin keskustaan on noin 3,5 kilometriä ja Ykspihlajan suurteollisuusalueelle noin kaksi kilometriä. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 4 hehtaaria.
Liite A Kartat
MAAKUNTAKAAVA
Keski-Pohjanmaan maakuntakaavassa suunnittelualue sijaitsee taajamatoimintojen alueella (A).
STRATEGINEN ALUERAKENNEYLEISKAAVA
Strateginen aluerakenneyleiskaava (oikeusvaikutteinen), hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 7.3.2022. Suunnittelualuetta on käsitelty kohdassa Työpaikka-alueet, 8.3. Asemakaavatyön sijaitsee isojen työpaikka-alueiden läheisyydessä. Lisäksi suunnittelualue kuuluu teemoihin palveluverkko, liikenne sekä viher- ja virkistyskohteet. Palveluverkossa 1.2, Koivuhaan palvelukeskuksen aluetta kehitetään edelleen palvelukeskuksena. Liikenne 4.14, teemassa alue kuuluu kaupunkimaisen joukkoliikenteen vyöhykkeeseen. Viher- ja Virkistyskohteet 5.2, teemassa suunnittelualue sijoittuu viheryhteyden varrelle, jonne sijoittuu ulkoilu- ja urheilualueita sekä muita laajoja viheralueita. Ravirata kuuluu tässä ”mereltä merelle” -virkistysakselin pääkehään (teema 5.3).
YLEISKAAVA
Yleiskaavassa (13.1.1992 hyv. oikeusvaikutukseton Kokkolan yleiskaava 2010) suunnittelualue sijaitsee urheilu- ja virkistyspalvelujen alueella (VU) sekä kerrostalovaltaisella asuntoalueella (AK).
NYKYINEN ASEMAKAAVA
Suunnittelualueella ovat voimassa 10.8.1971, 17.4.1980 ja 29.4.1987 hyväksytyt asemakaavat. Asemakaavoissa suunnittelualue on urheilualuetta (UUP), puistoaluetta (P ja VP), autopaikkojen korttelialuetta (AP), katualuetta sekä raviurheilua ja tähän liittyvää toimintaa palvelevaa korttelialuetta (YU-1).
MAANKÄYTTÖTIIMI
Kokkolan kaupungin maankäyttötiimi käsitteli asiaa kokouksessaan 24.4.2024 ja puolsi kaavoitusaloitteen viemistä eteenpäin. Asemakaavatyö on mukana vuoden 2026 kaavoituskatsauksessa.
HYVÄKSYMINEN
Asemakaavamuutos on luonteeltaan vähäinen/tavanomainen ja sen hyväksyy kaupunginhallitus.
Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää
- käynnistää asemakaavan muutoksen laatimisen.
- että asemakaavan muutos on vaikutukseltaan vähäinen/tavanomainen ja sen hyväksyy kaupunginhallitus.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |