RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.01.2026/Pykälä 11
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Työhyvinvoinnin edistämiseen varatun rahan käyttösuunnitelma 2026
Yhteistoimintaryhmä 18.12.2025 § 48
Valmistelija Henkilöstön kehittämispäällikkö Satu Hangasmaa
Kaupunginvaltuusto päätti 10.06.2024 § 60 tilinpäätöksen 2023 yhteydessä kasvattaa henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämiseen tehtyyn varauksen pääomaa niin, että varauksen suuruus on pääomaltaan 1 200 000 euroa. Työhyvinvointivarauksen käyttö vuonna 2023 oli n. 203 000 € ja vuonna 2024 n. 190 000 €.
Mittava rahallinen panostus henkilöstön hyvinvointiin on ollut merkittävä mahdollisuus pitkäjänteiseen henkilöstön työhyvinvoinnin edistämiseen. Vuosittain on laadittu käyttösuunnitelma, joka on kohdennettu tarveperusteisesti mahdollisimman tehokkaisiin ja vaikuttaviin toimenpiteisiin.
Selkeästi suurin osa kustannuksista on kohdistunut työnohjauksiin, erityisesti ryhmätyönohjauksiin. Palveluntuottajia on käytetty monipuolisesti toimialojen ja tarpeiden vaatimusten mukaisesti. Henkilöstöpalvelut toteutti työnohjausta käyttäneille työnohjauksen vaikuttavuuskyselyn marraskuussa 2023. Sekä kyselyn tulosten mukaan että suoraan henkilöstöltä ja esihenkilöiltä saadun palautteen perusteella työnohjaus on parantanut työnteon laatua ja työnohjauksella on ollut vaikuttavuutta monipuolisesti ja kokonaisvaltaisesti työhyvinvointiin ja työssä jaksamiseen. Työnohjaus on muun muassa voimaannuttanut ja auttanut tunnekuorman purkamisessa ja oman työn reflektoinnissa sekä vahvistanut työyhteisön ryhmädynamiikkaa. Työnohjauksen on kerrotu myös suoraan ehkäisseen sairauspoissaoloja. Näin ollen työnohjausten käyttö on perusteltua ja suositeltavaa myös jatkossa.
Vuoden 2026 alustavaa käyttösuunnitelmaa laadittaessa on painotettu ennaltaehkäisevää toimintaa, työnohjauksia ja matalan kynnyksen mielenhyvinvoinnin palveluita. Lisäksi sairauspoissaolojen juurisyistä saadaan tarkempaa tietoa työkykyjohtamisjärjestelmän raporteilta.
Käydään keskustelu työhyvinvointivarauksen alustavasta käyttösuunnitelmasta.
Esittelijä Yhteistoimintaryhmä keskustelee ja päättää omalta osaltaan vuoden 2026 työhyvinvoinnin edistämiseen käytettävästä rahasta sekä esittää vuoden 2026 työhyvinvoinnin edistämiseen varatun rahan käyttösuunnitelman kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi.
Päätös Yhteistoimintaryhmä keskusteli asiasta ja päätti omalta osaltaan vuoden 2026 työhyvinvoinnin edistämiseen käytettävästä rahasta sekä päätti esittää vuoden 2026 työhyvinvoinnin edistämiseen varatun rahan käyttösuunnitelman kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi.
Kaupunginhallitus 12.01.2026 § 11
647/01.04.01/2025
Valmistelija Henkilöstöjohtaja Anette Törmänen-Lindqvist
Vuoden 2026 alustavaa käyttösuunnitelmaa laadittaessa on painotettu ennaltaehkäisevää toimintaa. Tarkoitus on mm. kouluttaa lisää defusingohjaajia (jälkipurkuohjaajia), joilla on osaamista työperäisen stressin purkuun. Jälkipurkutoiminta on osa henkistä työturvallisuutta.
Yhteistoimintaryhmä on omalta osaltaan hyväksynyt työhyvinvointivarauksen käyttösuunnitelman kokouksessaan 18.12.2025 § 48.
Kaupunginhallitukselle esitellään kokouksessa vuoden 2025 toteutuneet kustannukset. Henkilöstön kehittämisrahaston varauksen saldo on tällä hetkellä (8.1.2025) 786 090,89 euroa.
Liite A Työhyvinvoinnin edistämiseen varatun rahan käyttösuunnitelma 2026
Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää hyväksyä vuoden 2026 työhyvinvoinnin edistämiseen varatun rahan käyttösuunnitelman.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen.
| Edellinen asia | Seuraava asia |