Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokkolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.04.2024/Pykälä 190


 

Kokkolan lapsivaltuuston asettaminen toimintakaudelle 2024-2025

 

Kaupunginhallitus 22.04.2024 § 190  

880/12.05.00/2022  

 

 

Valmistelija nuorisotoimenjohtaja Pia Fraktman ja kohdennetun nuorisotyön koordinaattori Satu Kinnunen

 

 

 Lapsivaltuusto on toiminut Kokkolassa vuodesta 2020 saakka osana Lapsiystävällinen kunta -kehittämistyötä. Lapsivaltuuston toiminnan tavoitteena on luoda vaikuttamisen ja mielipiteiden ilmaisemisen väylä lapsille asioihin, jotka he kokevat itselleen tärkeiksi.

 

 Kokkolan lapsivaltuusto toimii sivistyslautakunnan vahvistaman toimintasäännön puitteissa. Lapsivaltuuston toimikausi on kaksivuotinen (2024‒2025). Lapsivaltuusto koostuu toimintasäännön mukaisten tahojen nimeämistä jäsenistä. Nimeämiset on tehty joulukuussa 2023. Lapsivaltuusto on järjestäytynyt ensimmäisessä kokouksessaan. Lapsivaltuuston kokoonpano on nimeämisten ja järjestäytymiskokouksen tuloksena seuraava:

 

Eemil Siren

(puheenjohtaja)

Kaspian Torvikoski

(1. varapuheenjohtaja)

Charlotta Nordström

(2. varapuheenjohtaja)

 

 

Leevi Anttila

 

Adrian Furu

 

Johannes Hellman

 

Milo Hietala

 

Sofia Järvinen

 

Eerika Keski-Vinkka

 

Joonatan Kivelä

 

Inka Malherbe

 

Valter Manderbacka

 

Tiitus Niemelä

 

Annu Nissilä

 

Emil Ojala

 

Aarni Paavila

 

Emma Palojärvi

 

Bruno Palokangas

 

Mirva-Reeta Piippo

 

Väinö Pyykölä

 

Enni Rahkonen

 

Aukusti Rantala

 

Kalle Rimpilä

 

Markus Rintala

 

Jemina Savolainen

 

Enna Similä

 

Ewan Slotte

 

Yolanda Uusitalo

 

Toivo Winter

 

Peppi Övermark

 

 

 

Varajäsenet:

 

Iiris Paloranta

 

Joona Hannula

 

Elsa Stenberg

 

Adele Djupsund

 

Lyydia Kontio

 

Onni Savolainen

 

Onni Kettu

 

Vili Tynkkynen

 

Enni Hannula

 

Maija Liedes

 

Viljami Lokasaari

 

Kaisla Kaunisvesi

 

Jamiel Poutanen

 

Ivan Tyagi

 

Elias Kauppi

 

Joel Witick

 

Pyry Österberg

 

Greta Kellokoski

 

Anna Salonen

 

Aava Salminen

 

Topi Hanhineva

 

Aappo Ohtonen

 

Saga Tiainen

 

Ellen Lahtinen

 

Zacharias Lyttbacka

 

Anna Piispanen

 

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää asettaa lapsivaltuuston kokoonpanon esityksen mukaisesti toimikaudelle 2024-2025.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen.