Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokkolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.03.2024/Pykälä 153


Liite A: Tilinpäätös 2023 FI

 

Tilinpäätös 2023

 

Kaupunginhallitus 27.03.2024 § 153  

801/02.06.01.03/2023  

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Mikko Tornikoski

 

Kuntalain § 113 mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.

 

Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus.

 

Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa.

 

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Konsernitilinpäätös tulee laatia samalta päivältä kuin kunnan tilinpäätös.

 

Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Tällaisia asioita ovat ainakin arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä.

 

Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi.

 

Kuntalain § 115 mukaisesti kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

 

Esitys tilikauden tuloksen käsittelystä;

 

 

 

Kaupungin tilikauden tulos on 8 351 393,43 euroa ylijäämäinen. Kaupunginhallitus esittää tilikauden tuloksen käsittelystä seuraavaa.

 

  • Tuloutetaan tehtyjä poistoeroja Kokkolan kaupungin ja liikelaitos Kokkolan Veden poistosuunnitelman mukaan yhteensä 377 607,95 euroa.

 

  • Henkilöstön työhyvinvoinnin varausta tuloutetaan 203 463,85 ja varauksen pääomaan kasvatetaan 403 463,85 euroa niin, että varauksen suuruus on pääomaltaan 1 200 000 euroa.

 

  • Vahinkorahastoon kirjataan vähennystä 45 632,33 euroa toteutuneiden menojen katteeksi. Tuleviin menoihin varautumiseksi kirjataan lisäystä ylijäämäisestä tuloksesta johtuen 45 632,33 euroa. Siirron jälkeen vahinkorahaston pääoma on sääntöjen mukaisella ylärajalla (1 700 000 euroa).

 

 

  • Tilikauden ylijäämä 10 349 931,98 euroa kirjataan taseen omaan pääomaan kohtaan edellisten tilikausien yli- /alijäämä.

 

Liite A: Tilinpäätös 2023

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää,

 

1                                        hyväksyä ja allekirjoittaa tilinpäätös vuodelta 2023, ja

 

2                                        esittää kaupunginvaltuustolle vuoden 2023 tuloksen käsittelystä seuraavaa;

 

  • Tuloutetaan tehtyjä poistoeroja Kokkolan kaupungin ja liikelaitos Kokkolan Veden poistosuunnitelman mukaan yhteensä 377 607,95 euroa.

 

  • Henkilöstön työhyvinvoinnin varausta tuloutetaan 203 463,85 ja varauksen pääomaan kasvatetaan 403 463,85 euroa niin, että varauksen suuruus on pääomaltaan 1 200 000 euroa.

 

  • Vahinkorahastoon kirjataan vähennystä 45 632,33 euroa toteutuneiden menojen katteeksi. Tuleviin menoihin varautumiseksi kirjataan lisäystä ylijäämäisestä tuloksesta johtuen 45 632,33 euroa. Siirron jälkeen vahinkorahaston pääoma on sääntöjen mukaisella ylärajalla (1 700 000 euroa).

 

  • Työllistämisrahastoon kirjataan lisäystä 47 224,97 euroa. Siirron jälkeen rahaston pääoma on 1 500 000 euroa.

 

  • Tilikauden ylijäämä 10 349 931,98 euroa kirjataan taseen omaan pääomaan kohtaan edellisten tilikausien yli- /alijäämä.

 

3                                        oikeuttaa talousjohtajan tekemään tilinpäätökseen teknisiä korjauksia, sekä

 

4                                        saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan ja tilintarkastajien käsittelyn jälkeen edelleen valtuuston käsiteltäväksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen.