Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokkolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.02.2024/Pykälä 66


 

Edustajan nimeäminen Pohjoisen ja Itäisen Suomen ohjelmien valmisteluryhmiin

 

Kaupunginhallitus 12.02.2024 § 66  

158/00.04.01/2024  

 

 

Valmistelija Sonja Remell, kaupunginjohtajan sihteeri

 

Valtioneuvoston kanslia asettaa hankkeen, jonka tehtävänä on kootusti valmistella toimeenpano pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmakirjauksesta ”Hallitus käynnistää

valtioneuvoston kanslian johdolla Pohjoisen ohjelman ja perustaa sen työn tueksi neuvottelukunnan, sekä jatkaa Itäisen Suomen kehittämisvisiota uudessa geopoliittisessa tilanteessa.”

 

Pohjoisen ja Itäisen Suomen alueiden ohjelmien tavoitteena on molempien alueiden mahdollisuuksien täysimääräinen hyödyntämisen edistäminen erityisesti taloudellisen kasvun,

alueellisen elinvoiman, investointien vauhdittamisen, osaamisen kehittämisen ja työvoiman saatavuuden näkökulmista. Lisäksi ohjelmien tavoitteena on edistää Suomen huoltovarmuutta ja

omavaraisuutta muuttuneessa turvallisuuspoliittisessa tilanteessa sekä vahvistaa turvallisuutta pohjoismaisessa, EU- ja NATO-yhteistyössä niin, että uusi geopolitiikka ja reittimme länteen otetaan

huomioon.

 

Ohjelmien toimikausi kestää 12.2.2024 alkaen kuluvan hallituskauden loppuun.

 

Hallitus käynnistää Pohjoisen ja Itäisen Suomen ohjelmien valmistelun ja asettaa molempia ohjelmia varten omat valmistelutyöryhmät. Lisäksi valtioneuvoston kanslia asettaa molemmille ohjelmille neuvottelukunnan tukemaan ohjelman valmistelua ja seuraamaan toimien täytäntöönpanoa valmisteluryhmän tehtävän päätyttyä. Neuvottelukunnissa on laajasti edustettuina alueiden keskeiset toimijat.

 

Valmisteluryhmien tehtävänä on yhdessä neuvottelukuntien kanssa tehdä ehdotukset Pohjoisen Suomen ja Itäisen Suomen ohjelmiksi ja niihin sisältyviksi toimenpiteiksi 31.12.2024 mennessä. Valmisteluryhmät raportoivat työn etenemisestä työllisyyden ja yrittäjyyden ministerityöryhmälle. Myös koko hallitus käsittelee kokonaisuutta säännöllisesti. Molempien ohjelmien valmistelua ohjaa kaikista valtiosihteereistä koostuva ohjausryhmä, jota johtaa pääministerin valtiosihteeri.

 

Valtioneuvosto pyytää mm. Pohjoisen ja Itäisen Suomen alueen kuntia nimeämään kuhunkin niille osoitettuun valmisteluryhmään ja/tai neuvotteluryhmään yhden jäsenen ja tämän varajäsenen.

 

Valtioneuvoston nimeämispyyntö oheismateriaalina.

 

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää nimetä kaupunginjohtaja Stina Mattilan varsinaiseksi ja kehitysjohtaja Jonne Sandbergin varajäseneksi Pohjoisen Suomen ohjelman neuvottelukuntaan.

 

Käsittely Käsittelyn aikana kaupunginjohtaja teki seuraavan lisäyksen päätösesitykseen: ”Kaupunginhallitus edellyttää, että Keski-Pohjanmaan liiton edustajat kutsutaan mukaan Pohjoisen ja Itäisen Suomen ohjelmien valmisteluryhmiin.”.

 

Päätös Kaupunginhallitus päättää

 

1  nimetä kaupunginjohtaja Stina Mattilan varsinaiseksi ja kehitysjohtaja Jonne Sandbergin varajäseneksi Pohjoisen Suomen ohjelman neuvottelukuntaan.

 

2  edellyttää, että Keski-Pohjanmaan liiton edustajat kutsutaan mukaan Pohjoisen ja Itäisen Suomen ohjelmien valmisteluryhmiin.