Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokkolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.01.2024/Pykälä 56


 

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Kokkola-Pietarsaaren lentokentän jatkoyhteydet

 

Kaupunginvaltuusto 23.10.2023 § 112 

 

 

 

Valtuutettu Sakari Ruisaho jätti seuraavan valtuustoaloitteen:

 

” Kokkola-Pietarsaaren lentoaseman matkustajamäärät ovat jatkaneet kasvuaan pandemian jälkeen. Tilastoista löytyy tieto, että 1-6/2023 aikana Kokkola-Pietarsaaren lentoaseman kautta matkustiyhteensä 15 088 matkustajaa. Heistä suurin osa, 13 480, oli kotimaan matkustajia, missä on merkittävää kasvua edellisvuoteen verrattuna. Palautuminen koronapandemiaa edeltävälle tasolle on ollut hankalaa, mihin tulisi löytää parannusta.

 

Uudessa hallitusohjelmassa on kirjaus lentoliikenteen mahdollisesta tukemisesta ostopalveluin, mutta tämä on vain väliaikaisratkaisu. Kokkolan alueella vaikuttava teollisuus merkitsee alueen lentoliikenteelle merkittävää osaa ja olisikin pyrittävä panostamaan myös loma-ja virkistykseen liittyviin matkustusmääriin.

Kokkola-Pietarsaari voisikin lisätä matkustusmääriä liittyen lomalentoihin varsinkin, kun lentoliikenteen ympäristöystävällisyyteen kiinnitetään enenevästi huomiota.

 

Kaupallisesta lentoliikenteestä pitäisikin saadaan nykyistä ympäristöystävällisempää ja lentoliikenteen saavutettavuutta pitäisi voida parantaa.

 

Esitämme valtuustoaloitteessa, että selvitetään, miten Kokkolan keskustasta voitaisiin järjestää liityntäkuljetus Kokkola-Pietarsaaren lentokentälle siten, että lennoille pääsisijärjestettyä kuljetusta hyödyntäen.

 

Niinikään voidaan selvittää olisiko liityntäliikenne lentokentälle jatkua myös maakunnan muihin keskuksiin.”

 

Liite A § 112 Allekirjoitettu valtuustoaloite

 

Päätös Kaupunginvaltuusto päättää merkitä aloitteen pöytäkirjaansa ja saattaa sen kaupunginhallituksen käsittelyyn

 

 

Kaupunginhallitus 29.01.2024 § 56  

39/00.01.06/2023  

 

 

Valmistelija Kaupunkisuunnittelupäällikkö Päivi Cainberg, kehitysjohtaja Jonne Sandberg, erityisasiantuntija Jouni Laitinen ja liikenneinsinööri Jukka Harju

 

Kuten aloitteestakin selviää, on lentoliikenne Kokkola-Pietarsaaren kentälle ollut viime vuosina haasteellisessa tilanteessa. Liikenne on jatkunut lyhyin sopimuksin eikä pitkän aikavälin suunnittelua tukitoimintojen (esim. lentokenttäkuljetukset) ole voitu tehokkaasti tutkia. Nyt kun uusi ostoliikennekausi alkaa huhtikuussa 2024 ja kestää huhtikuuhun 2026 saadaan myös suorat lennot Kokkola-Pietarsaaren kentälle.

 

Lentoliikenteen kasvaessa onkin lentokenttäkuljetusten mahdollisuutta syytä selvittää. Nykyisessä palveluliikennesopimuksessa on optiomahdollisuus myös esim. lentokenttäkuljetuksille erityisesti ilta- ja yöaikaan. Sopimuksen option käyttöönottoa tai muuta ratkaisua mietittiin marraskuussa 2022 mutta sopivaa tapaa kuljetuksen tehokkaalle järjestämiselle ei silloin löydetty. Tässä tilanteessa voidaan kuitenkin uudelleen selvittää tätä mahdollisuutta. Myös kutsuliikennepalvelu (tilaukseen perustuva liikennepalvelu) kannattaa ottaa nyt tutkittavaksi.

 

Kaupunkimaisen joukkoliikenteen seuraavan kilpailutuksen suunnittelu on käynnistynyt. Samassa yhteydessä on tarkoitus kilpailuttaa myös palveluliikenne. Alustavana ajatuksena on ollut, että palveluliikenteen yksi auto voisi hoitaa myös lentokenttäkuljetuksia edelleen joko optioluonteisesti tai osana kokonaisuutta. Tällöin saataisiin tieto myös palvelun kustannuksista.

 

Kuljetukset maakunnan muihin keskuksiin eivät lähtökohtaisesti ole Kokkolan kaupungin järjestettävissä vaikkakin yhteistyömahdollisuuksia on syytä tutkia. Tämän osalta voisi aktiivisena toimijan olla esim. Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan liitot, joille valtuustoaloitteen esitys toimitetaan.

 

Vastauksena valtuustoaloitteeseen esitetään, että Kokkolan lentokenttäkuljetukset tutkitaan osana palveluliikenteen seuraavaa kilpailutusta ja laajemmassa kuvassa tieto aloitteesta viedä asianomaisten maakunnan liittojen tietoon. Ennen tätä vaihetta järjestetään nykyisen palveluliikennöitsijän kanssa palaveri option käytöstä liityntäkuljetuksiin ja/tai kutsuliikenteen mahdollisuuksista asian hoitamiseksi.

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto

 

1 merkitsee aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteettiedoksi

 

2 katsoo aloitteen tulleen käsitellyksi

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen.