Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokkolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 24.01.2024/Pykälä 11


 

Avustusmäärärahan jako 2024; nuorisopalvelut

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 24.01.2024 § 11  

645/02.02.00/2023  

 

 

Valmistelija nuorisotoimenjohtaja Pia Fraktman

 

 

Kaupunginvaltuuston hyväksymässä talousarviossa vuodelle 2024 on nuorisopalvelujen vastuualueen talousarvioon varattu avustus-määrärahoja 115 000 euroa. Nuorisotoimen avustusmuotoja ovat kumppanuusavustukset ja erityisavustukset.

 

Avustuksia myönnetään yhteisölle, joka on valtakunnallisen nuorisojärjestön paikallinen jäsenyhdistys ja jonka jäsenistä vähintään 2/3 on alle 29-vuotiaita, paikalliselle rekisteröidylle yhdistykselle, jonka jäsenistä vähintään 2/3 on alle 29-vuotiaita.

 

Avustuksia voidaan myöntää myös nuorten vapaille toimintaryhmille toteutuneita kuluja vastaan. Lisäksi yhdistyksen toiminnasta vastaa-vista henkilöistä tai hankkeen toteuttajista tulee vähintään 2/3 alle 29-vuotiaita. Yhteisölle, jonka jäsenistä 2/3 ei ole alle 29-vuotiaita voidaan myöntää kohdeavustus, jos avustettava toiminta selkeästi suuntautuu nuorille.

 

Kumppanuusavustusta voidaan myöntää Kokkolaan rekisteröidylle ammatillista nuorisotyötä tekevälle yhdistykselle hakemuksen perusteella. Avustusten jakoperusteena toimivat yhteistyössä yhdistysten kanssa sovitut toimintaa kuvaavat indikaattorit. Indikaattoreina toimivat mm. jäsenmäärä, ryhmätoiminnan osanottajamäärä, nuorten työpalvelutuotto ja yrittäjätulot sekä tarjotut harjoittelupaikat ja yhdistyksen talous.

 

Kumppanuusavustusten määrärahan jako vahvistetaan lautakunnassa. Erityisavustukset jakaa nuorisotoimenjohtaja viranhaltijapäätöksellä. Erityisavustuksia kerhotoiminta-avustus, kansainvälisen toiminnan avustus, toimitila-avustus, nuorten toimintaraha ja kohdeavustus. Avustusten myöntämiseen, maksamiseen ja käytön valvontaan liittyvät säännökset on määritelty kaupungin avustussäännössä (kh 24.10 2016 § 459).

 

Esitys vuoden 2024 avustusmäärärahan jaosta

Kumppanuusavustukset

55 000,00

Erityisavustukset   

60 000,00

Yhteensä

115 000,00

 

Sivistysjohtaja Lautakunta päättää todeta, että sivistysjohtajan poissaollessa esittelijän sijaisena kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa tässä pykälässä toimii nuorisotoimenjohtaja.

 

 Lautakunta päättää hyväksyä vuoden 2024 avustusmäärärahan jaon esityksen mukaisesti.

 

Päätös  Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi vuoden 2024 avustusmäärärahan jaon esityksen mukaisesti.