Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokkolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto
Pöytäkirja 29.01.2024/Pykälä 10


 

Hallitusjäsenten valinta / Nuorisokeskus Villa Elba Oy

 

Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto 29.01.2024 § 10  

676/00.00.01.03/2023  

 

 

Valmistelija Kehitysjohtaja Jonne Sandberg

 

 Nuorisokeskus Villa Elba Oy on Kokkolan kaupungin 100 % omistama tytäryhtiö. Nuorisokeskus Villa Elba on yksi Suomen yhdeksästä valtakunnallisesta nuorisokeskuksesta, joiden tehtäviin kuuluu lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukeminen ja ohjaaminen tarjoamalla monipuolisen, toiminnallisen ja turvallisen ympäristön sekä myönteisen ilmapiirin elämykselliseen yhdessäoloon ja osallisuuteen. Yleishyödyllinen tehtävä on tukea kouluttajien ja kasvattajien työtä sekä tuottaa ja kehittää laadukkaita palveluja lapsi- ja nuorisoryhmille ja toteutetaan ei-voittoa tavoittelevien organisaatioiden kautta. Yhtiö tarjoaa myös muille organisaatioille, yrityksille ja yksityisille henkilöille palveluja, kuten kokous-, koulutus-, majoitus- ja ohjelmapalveluja.

 

 Yhtiöjärjestyksen mukaan hallituksen koko on 5-7 jäsentä. Kaupungin omistusosuus oikeuttaa kaupungin nimeään hallitukseen kaikki jäsenet.

 

 Nuorisokeskus Villa Elba Oy pitää sääntömääräisen yhtiökokouksen 14.3.2024. Yhtiökokousessa valitaan kaupungin nimeämät jäsenet yhtiön hallitukseen. Nykyiset Kokkolan kaupungin edustajat hallituksessa ovat Ronnie Djupsund (pj), Eeva-Liisa Kiiskilä, Hanna-Lea Ahlskog, Ulpu Keränen, Roy Pietilä ja Marjaana Leivo.

 

 Oheisaineistona muistio konsernivalvontaryhmän esityksestä hallitusten jäsenten kokoonpanoksi.

 

Kaupunginjohtaja Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto päättää

 

  1. merkitä asian tiedoksi,

 

  1. antaa esityksen yhtiökokousedustajille Nuorisokeskus Villa Elba Oy:n hallituksen jäsenistä.

 

Päätös Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto päätti

 

  1. merkitä asian tiedoksi,

 

  1. esittää yhtiökokousedustajille Nuorisokeskus Villa Elba Oy:n hallituksen jäseniksi Ronnie Djupsundia, Eeva-Liisa Kiiskilää, Hanna-Lea Ahlskogia, Ulpu Kerästä, Roy Pietilää, Marjaana Leivoa ja Mikael Wiklundia.