Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokkolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 05.02.2024/Pykälä 7



 

Talous- ja henkilöstöraportti 10/2023

 

Kaupunginhallitus 20.11.2023 § 517 

 

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Mikko Tornikoski ja palvelussuhdepäällikkö Riikka Parkas-Tieva

 

Kaupungin ja liikelaitoksen lokakuun tulos muodostui positiiviseksi, ja päätyi noin 12,3 miljoonaan euroon. Vastaavasti lokakuun tilikauden ylijäämä oli noin 12,6 miljoonaa euroa muutoserien jälkeen.

 

Toimintatuottojen tammi-lokakuun toteuma talousarvioon nähden oli 83,3 % ja toimintakulujen 82,3 %. Toimintakatteeksi muodostui
-106,9 miljoonaa euroa.

 

Verotulojen kertymä lokakuussa vuoden 2023 osalta oli yhteensä noin 107,5 miljoonaa euroa, jossa tuloverojen osuus oli 78,0 miljoonaa euroa, kiinteistöverot 14,6 miljoonaa euroa ja yhteisöverot 14,9 miljoonaa euroa. Kokonaisuutena vuoden tilitykset ovat olleet odotetusti veroennusteiden mukaisia ja talousarvion ennusteita korkeampia kuluvana vuonna. Kuluvan vuoden talousarvioon nähden, lokakuun toteuma oli 88,3 %.

 

Valtionosuudet päätyivät 27,3 miljoonaan euroon, ja toteuma talousarvioon nähden oli 92,3 %.

 

Rahoitustuotot- ja kulut päätyivät -2,4 miljoonaan euroon, jossa korkokulujen osuus oli -2,9 miljoonaa euroa. Korkokulut tulevat arviolta alittamaan talousarviotavoitteet.

 

Vuosikate lokakuun lopussa oli noin 25,6 miljoonaa euroa, mikä on noin 12,4 % edellistä vuotta parempi tulos.

 

Tammi-lokakuun suunnitelman mukaiset poistot olivat yhteensä
-13,2 miljoonaa euroa, jossa kertalountoisten poistojen osuus oli noin -0,4 miljoonaa euroa. Poistoerojen muutos lokakuussa oli 0,3 miljoonaa euroa.

 

Käyttötalouden kuluvan vuoden tilinpäätösennuste on edelleen positiivinen kaupungin ja liikelaitoksen osalta. Kustannuspaineet ovat edelleen ilmeiset, ja kuten tulevan vuoden talousarviossa on todettu – tulevasta vuodesta on tulossa haasteellinen kaupungin tulopohjan heikentyessä kustannusten voimakkaaseen kasvun nähden, sekä huomioiden tulevien vuosien investointitarpeet. Kuluvan vuoden tilinpäätösennusteissa ei kuitenkaan ole tapahtunut merkittäviä muutoksia suhteessa syyskuun tilinpäätösennusteisiin nähden. Kaupunginvaltuusto käsitteli 13.11.2023 § 120 kaupunkitoimitilojen talousarviomuutosta ja hyväksyi lisämäärärahaesityksen. Lokakuun talouslukujen perusteella, toistaiseksi kuluvan vuoden osalta ei ole nähtävissä muita lisämäärärahatarpeita.

 

Tammi-lokakuun nettoinvestointien toteuma oli 50,1 %, eli yhteensä noin -15,6 miljoonaa euroa ja on odotettavissa, että nettoinvestoinnit tulevat alittamaan talousarvion.

 

Rahoituslaskelman osalta toiminnan ja investointien nettokassavirta oli noin 9,0 miljoonaa euroa ja rahoitustoiminnan nettokassavirta noin -13,9 miljoonaa euroa. Kassavarojen muutos oli -4,9 miljoonaa euroa. 31.10.2023 kaupungin ja liikelaitoksen kassavarat rahoituslaskelmassa olivat yhteensä 27,0 miljoonaa euroa.

 

Kaupungin ja liikelaitoksen taseen erissä ei syyskuun ja lokakuun välillä tapahtunut merkittäviä muutoksia. Lokakuun lopun taseen loppusumma oli 493 miljoonaa euroa.

 

Liite A § 517  Talousraportti 10/2023

Liite B § 517   Henkilöstöraportti 10/2023

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää merkitä tiedoksi talous- ja henkilöstöraportin 10/2023 ja lähettää ne edelleen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen.

 

 

Kaupunginvaltuusto 05.02.2024 § 7  

400/02.02.02/2023  

 

 

Liite A § 7   Talousraportti 10/2023

Liite B § 7    Henkilöstöraportti 10/2023

 

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto päättää merkitä tiedoksi talous- ja henkilöstöraportin 10/2023.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi päätösesityksen.