RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 25.10.2023/Pykälä 131
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kuulumiset Nuva ry:n Aktiivipäiviltä
Nuorisovaltuusto 25.10.2023 § 131
66/12.05.00/2023
Esittelijä Elsa-Marella Luoto, nuorisovaltuuston jäsen
30.9.-1.10.2023 järjestettiin Lahdessa Nuva ry:n syksyn Aktiivipäivät ABC ja HC tapahtumat. Myös Kokkolan nuorisovaltuustosta oli edustus mukana. Aktiivipäivät ovat nuorisovaltuutetuille ja ohjaajille tarkoitettu kouluttautumis-viikonloppu. Aktiivipäivien kanssa yhteistyössä olivat tänä vuonna YK, liikenneturva ja Lahden kaupunki. Yhteistyö vaikutti tapahtuman ohjelmaan ja työpajoihin ja Lahden kaupunki tarjosi paikalliselta lukiolta järjestämiseen sopivat tilat.
Tapahtuman ohjelmassa oli vertaistyöpajoja, rasti-tehtäviä, HC koulutukselle liikenneturvan työpaja ja paljon aikaa tutustua uusiin ihmisiin ja oppia muiden nuorisovaltuustojen käytäntöjä. Tapahtumasta oppi paljon ja löytyi uusia ratkaisuja mitä voisi hyödyntää myös Kokkolan nuorisovaltuuston käytännöissä.
Puheenjohtaja Nuorisovaltuusto päättää merkitä asian tiedoksi.
Päätös Merkittiin asia tiedoksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |