RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 23.10.2023/Pykälä 112
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuustoaloite / Kokkola-Pietarsaaren lentokentän jatkoyhteydet
Kaupunginvaltuusto 23.10.2023 § 112
39/00.01.06/2023
Valtuutettu Sakari Ruisaho jätti seuraavan valtuustoaloitteen:
" Kokkola-Pietarsaaren lentoaseman matkustajamäärät ovat jatkaneet kasvuaan pandemian jälkeen. Tilastoista löytyy tieto, että 1-6/2023 aikana Kokkola-Pietarsaaren lentoaseman kautta matkustiyhteensä 15 088 matkustajaa. Heistä suurin osa, 13 480, oli kotimaan matkustajia, missä on merkittävää kasvua edellisvuoteen verrattuna. Palautuminen koronapandemiaa edeltävälle tasolle on ollut hankalaa, mihin tulisi löytää parannusta.
Uudessa hallitusohjelmassa on kirjaus lentoliikenteen mahdollisesta tukemisesta ostopalveluin, mutta tämä on vain väliaikaisratkaisu. Kokkolan alueella vaikuttava teollisuus merkitsee alueen lentoliikenteelle merkittävää osaa ja olisikin pyrittävä panostamaan myös loma-ja virkistykseen liittyviin matkustusmääriin.
Kokkola-Pietarsaari voisikin lisätä matkustusmääriä liittyen lomalentoihin varsinkin, kun lentoliikenteen ympäristöystävällisyyteen kiinnitetään enenevästi huomiota.
Kaupallisesta lentoliikenteestä pitäisikin saadaan nykyistä ympäristöystävällisempää ja lentoliikenteen saavutettavuutta pitäisi voida parantaa.
Esitämme valtuustoaloitteessa, että selvitetään, miten Kokkolan keskustasta voitaisiin järjestää liityntäkuljetus Kokkola-Pietarsaaren lentokentälle siten, että lennoille pääsisijärjestettyä kuljetusta hyödyntäen.
Niinikään voidaan selvittää olisiko liityntäliikenne lentokentälle jatkua myös maakunnan muihin keskuksiin."
Liite A § 112 Allekirjoitettu valtuustoaloite
Päätös Kaupunginvaltuusto päättää merkitä aloitteen pöytäkirjaansa ja saattaa sen kaupunginhallituksen käsittelyyn
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |