Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokkolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.10.2023/Pykälä 484


 

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Kiertävä lasten ja nuorten kesäkerho Kokkolaan

 

Kaupunginvaltuusto 24.04.2023 § 35 

 

 

 

Valtuutettu Keränen esitti seuraavan valtuustoaloitteen:

 

"Kesäkerhot painottuu pitkälle kantakaupungin alueelle, siksi on tärkeää että kaupunki tukee lasten ja nuorten turvallista sekä hyvää arkea myös kaupungin reuna-alueilla.

 

Esitän että Kokkolan kaupunki palkkaa nuoria pitämään kiertävää kesäkerhoa Lohtajalla, Kälviällä, Ullavassa, Ruotsalossa ja Öjan kouluissa ainakin kerta viikkoon kesän ajan.

 

Tällä vahvistetaan UNICEFin lapsiystävällinen Kokkola imagoa sekä kaupunkistrategiaa."

 

 Liite A § 35  Allekirjoitettu valtuustoaloite

 

Päätös Kaupunginvaltuusto päättää merkitä aloitteen pöytäkirjaansa ja saattaa sen kaupunginhallituksen käsittelyyn.

 

 

Kaupunginhallitus 30.10.2023 § 484  

39/00.01.06/2023  

 

Valmistelija Koordinaattori Carita Laitala  

  

Lapsille ja nuorille suunnattua kesätoimintaa järjestettiin myös viime kesänä hyvinkin paljon. Harrastusten järjestäjinä toimivat kaupungin lisäksi monet eri yhdistykset, urheiluseurat sekä yritykset.

Kaupungin verkkosivuille kerättiin tietoja toimijoilta kaikista lapsille ja nuorille suunnatusta kesätoiminnasta.

 

Kaupungin kesätoiminnasta vastasivat lähinnä liikunta- ja nuorisopalvelut. Liikuntapalveluiden Puistotemmellykset alle kouluikäisille lapsille yhdessä aikuisen kanssa sekä Kesä-höntsät lapsille ja nuorille järjestettiin kantakaupungissa. Nuorisopalveluilla oli kesällä käytössä Kesäpaku, joka kiersi eri puolilla kaupunkia mm. Kälviän, Lohtajan ja Ullavan nuorisotaloilla sekä lisäksi kaupungin muilla haja-asutusalueilla.

 

Monet urheiluseurat, yhdistykset, kyläyhdistykset jne. tarjosivat lapsille ja nuorille harrastuksia kaupungin reuna-alueilla myös kesällä. Samalla heillä oli mahdollisuus tarjota kesätöitä omille nuorille harrastajilleen. On tärkeää, että kesäharrastuksia on tarjolla kaikille lapsille/nuorille asuinpaikasta riippumatta. Hyvä asia on, että kaupunki tietää ennakkoon mitä muut järjestävät ja milloin, niin vältetään päällekkäisyyksiä.

 

Kesäharrastusten tarjonta oli vilkasta joka puolella kaupunkia.

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto

 

1                                        merkitsee aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet tiedoksi.

 

2                                        katsoo aloitteen tulleen käsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen.