Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokkolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.10.2023/Pykälä 479


 

Viexpo osuuskuntapääoman nostaminen

 

Kaupunginhallitus 30.10.2023 § 479  

740/02.05.05/2023  

 

Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto 30.10.2023     

740/02.05.05/2023  

 

 

Valmistelija Kehitysjohtaja Jonne Sandberg

 

Viexpo on vuonna 1970 perustettu, itsenäinen, voittoa tavoittelematon osuuskunta. Sen tehtävänä on tukea pk-yritysten kansainvälistymistä ja siten luoda Suomeen työpaikkoja. Osuuskunta toimii Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakunnissa. Sen toimipisteet sijaitsevat Pietarsaaressa, Vaasassa, Kokkolassa, Seinäjoella ja Kurikassa. Viexpon jäsenet edustavat eri toimialojen yrityksiä ja yhteisöjä sekä kuntia ja kaupunkeja Suomessa. Osuuskunnan jäsenillä on 27.4.2023 tilanteen mukaan yhteensä 248 osuutta, joista kuntien ja kaupunkien omistuksessa on 59 osuutta (23,8 %). Kokkolan kaupunki omistaa yhden (1) osuuden.

 

Vuosittainen rahoitus pohjautuu kuntien ja TEM:n rahoitukseen sekä pieneltä osin myytyihin palveluihin. Osuuskunnan toiminta on ollut vakaata viimeiset vuodet ja erityisesti yksityinen jäsenmäärä on kasvanut.

 

Viexpolla on Pietarsaaren Seudun Osuuspankissa joustava 200 000 euron limiitti, jossa Pietarsaaren kaupunki on toiminut vakuuden antajana. Uusien säädösten mukaan tämä ei jatkossa ole mahdollista ja siksi osuuskunnan kaupunki- ja kuntajäsenten yhteenlaskettujen osuuksien määrää halutaan kasvattaa siten, että näiden yhteenlaskettu osuusmäärä on yli puolet kaikista osuuksista. Tällä tavalla voidaan saada vakuudet uusien säännösten mukaisiksi.

 

Isoilla omistajakunnilla on tähän asti ollut 1-2 osuutta kuntaa kohden. Jotta limiitin takaus voidaan myöntää Pietarsaaren kaupungin toimesta Viexpo on lähestynyt kuntia ehdotuksella että, kunnat kasvattaisivat osuuskuntapääomaa. Kuntakohtaisesti summa on 5 000 euroa, 50 osuutta x 100 euroa/kpl. Sijoituksen ovat tehneet Kurikka, Vaasa, Seinäjoki sekä Pietarsaari. Näillä kunnilla on siis jatkossa 51 tai 52 osuutta. Vuosittaisen tuen osalta maksuosuudet näillä kunnilla ovat Kurikka 25 000 euroa, Vaasa 20 000 euroa, Seinäjoki 10 000 euroa, Pietarsaari 28 000 euroa. Kokkolalla on tällä hetkellä yksi osuus ja vuosittainen panos on 25 000 euroa.

 

Osuuskunnan sääntöjen mukaan sijoitetun osuuskuntapääoman saa takaisin kokonaisuudessaan, mikäli jäsenyys osuuskunnassa lakkaa.

 

Viexpolla on Kokkolassa toimipiste, jossa tällä hetkellä työskentelee 1-2 henkilöä. Viexpo tuottaa Kokkolassa yrityksille kansainvälistymispalveluita ja on osa elinkeinotoimijaverkostoa.

Viexpon palvelut täydentävät Kosekin palveluita. TEM:n rahoituksella Viexpolla on velvollisuus tuottaa alueella kansainvälistymispalveluita, koska ELY keskuksessa ei ole alueellamme kansainvälistymisasiantuntijaa. Viexpon vahvuus on erityisesti Pohjoismaisten markkinoiden tuntemus sekä pk-sektorin palvelut.

 

Osuuskunta esittää että Kokkolan kaupunki sijoittaisi osuuspääomaan 5 000 euroa (50 osuutta). Pääomisijoitus katetaan kaupunginhallituksen arvopaperihankintoihin varatuista määrärahoista vuodelle 2023.

 

Kaupunginjohtaja Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto

 

  1. esittää kaupunginhallitukselle että Kokkolan kaupunki sijoittaa  Osuuskunta Viexpon osuuspääomaan 5 000 euroa.

 

  1. päättää että pykälä tarkastetaan kokouksessa.

 

 

Päätös Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto hyväksyi päätösesityksen. Pykälä tarkastettiin kokouksessa.

 

 

Kaupunginhallitus 30.10.2023     

740/02.05.05/2023

 

Asia käsitellään konserni- ja kaupunkikehitysjaostossa 30.10.2023 ja näin ollen päätösesitys asiassa annetaan kokouksessa.

 

Kaupunginjohtaja  Kaupunginhallitus päättää, että

 

  1. Kokkolan kaupunki sijoittaa  Osuuskunta Viexpon osuuspääomaan 5 000 euroa ja että,

 

  1. pykälä tarkastetaan kokouksessa.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen.