Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokkolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.10.2023/Pykälä 477


 

Valtiokonttorin päätös kuolinpesän omaisuudesta

 

Kaupunginhallitus 30.10.2023 § 477  

5/02.07.02/2023  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Ben Weizmann

 

Valtiokonttori on ilmoittanut kaupungille mahdollisuudesta hakea perillisittä kuolleen henkilön omaisuutta. Ilmoitus ja ilmoituksesta tarkemmin ilmenevä on esitetty oheisaineistossa olevassa Valtionkonttorin ilmoituksessa. Hakemuksen yhteydessä tulee tehdä esitys, millä tavoin kuolinpesältä saatavat varat käytettäisiin. Varojen käyttötarkoituksen tulee olla yleishyödyllinen.

 

Kuolinpesän varat esitetään käytettäväksi Kansallisen kaupunkipuiston rakennetun kulttuuriympäristön ja puurakentamisen ominaispiirteiden säilyttämiseksi vanhassa kaupunginssa ja muilla kulttuurihistoriallisesti tärkeiksi luokitetuilla alueilla.

 

Kuolinpesän tiedot ovat julkisuuslain 24 §:n mukaisesti salassa pidettäviä. Kuolinpesän asiakirjat ovat nähtävillä kokouksessa.

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää hyväksyä perillisittä kuolleen henkilön kuolinpesän omaisuuden hakemisen esitetyllä tavalla.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen.