RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 28.09.2023/Pykälä 115
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokkolan kaupungin ilmastotyöhön tutustuminen
Nuorisovaltuusto 28.09.2023 § 115
66/12.05.00/2023
Valmistelija Satu Kinnunen, kohdennetun nuorisotyön koordinaattori
Kokkolan kaupunkistrategian 2022-2025 yksi toiminnan kivijaloista on kestävästi kehittyvä hiilineutraali Kokkola 2035. Kuluvalla strategiakaudella kaupunki on liitetty Hinku (Kohti hiilineutraalia kuntaa) -verkoston jäseneksi kaupunginvaltuuston päätöksellä 13.6.2022 §51.
Kuullaan kaupungin ilmastoasiantuntija Jenni Silvolan alustus.
Puheenjohtaja Nuorisovaltuusto päättää
- merkitä asian tiedoksi
- antaa näkemyksen miten nuoria tulisi osallistaa kaupungin ilmasto-ohjelman laadinnassa.
Päätös Nuorisovaltuusto päätti
- merkitä asian tiedoksi
- 1-2 edustajan nimeämisestä Hinku -verkoston ohjausryhmän jäseniksi ja voi olla mukana ilmastoasioita käsittelevien tapahtumasuunnitelmien toteuttamisessa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |