RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto
Pöytäkirja 30.10.2023/Pykälä 98
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokkolan Energia Oy / Investoinnit
Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto 30.10.2023 § 98
45/00.01.07/2023
Valmistelija Kaupunginjohtaja Stina Mattila ja controller Jenni Sinkkonen
LNG Investointi
Kokkolan Energiaverkot on valmistellut Kokkolan suurteollisuusalueelle LNG-hanketta ja yhtiö on allekirjoittanut 17.10.2023 sopimuksen maakaasun toimittamisesta usealle teollisuusalueen toimijalle. LNG eli nesteytetty maakaasu on edullista ja vähäpäästöistä polttoainetta, jota varastoidaan, höyrystetään ja jaellaan tulevaisuudessa kaasumaisessa muodossa suurteollisuuden tarpeisiin.
Hanke on etenemässä suunnitteluvaiheesta rakentamisvaiheeseen. LNG-terminaali on tarkoitus rakentaa Kokkolan suurteollisuusalueelle Port Towerin pohjoispuolelle ja tavoitteena on aloittaa nesteytetyn maakaasun varastointi ja kaasunjakelu vuoden 2025 alussa. Hankinnan kokonaissuuruus on noin 5,8 miljoonaa euroa, josta terminaalin osuus on 3,5 miljoonaa.
Lämpökeskusinvestointi
Kokkolan Energia Oy:llä on Kosilassa lämpökeskus, missä lämmöntuotanto perustuu kevyeen polttoöljyyn. Lämpökeskus vaatii lähivuosina merkittäviä korvausinvestointeja mm. öljyn varastointiin sekä sähkö- ja automaatiojärjestelmän osalta. Näiden myötä on suunniteltu tuotannon korvaamista CO2-vapaalla lämmöntuotannolla. Investoinnin tavoite on vastata KIP-alueen merkittävästi kasvaviin energiatarpeisiin. Sähköinen lämmöntuotanto mahdollistaa nykyisen kattilakapasiteetin vapauttamista teollisuuden tarpeisiin. Investointi lisää merkittävästi hiilidioksidivapaata lämmöntuotantoa ja korvaa fossiilisen turpeen sekä öljyn käyttöä lämmöntuotannossa. Samalla polttamalla tehdyn lämmöntuotannon määrä vähenee kokonaisuudessaan. Investointi turvaa ja parantaa lämmöntuotannon kilpailukykyä.
Kosila on sijoittumisen kannalta optimaalinen vaihtoehto Kokkolassa sähköistää lämmöntuotantoa. Kosilan alueella on vapaata sähkökapasiteettia olemassa tukemaan investointia. Lämmönjakelun kannalta Kosila on sijoittumisen kannalta paras vaihtoehto. Sijoittuminen Kosilaan hajauttaa lämmöntuotantoa sekä parantaa lämmöntuotannon ja -jakelun huoltovarmuutta.
Investoinnin arvioitu kokonaisarvo on 8 milj.€. Tästä Kokkolan Energiaverkkojen sähköliittymän rakentamisen osuus on 2,4 milj.€.
Kaupunginjohtaja Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto päättää puoltaa Kokkolan Energian esittämiä investointihankkeita.
Käsittely Käsittelyn aikana kaupunkiympäristöjohtaja Kujala ilmoitti itsensä esteelliseksi asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (HL 28 §, yhteisöjäävi).
Päätös Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto hyväksyi päätösesityksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |