RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.09.2023/Pykälä 360
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kuntavastinrahoitus / Datasta tehokkuutta, tuottavuutta ja kilpailukykyä / Jyväskylän yliopisto - Kokkolan yliopistokeskus Chydenius
Kaupunginhallitus 04.09.2023 § 360
38/02.05.02/2023
Valmistelija Kehitysjohtaja Jonne Sandberg, p. 044 7809 093 ja hankekoordinaattori Marjo Rahikka, p. 044 7809 918
Jyväskylän yliopisto - Kokkolan yliopistokeskus Chydenius hakee Kokkolan kaupungilta kuntavastinrahoitusta Datasta tehokkuutta, tuottavuutta ja kilpailukykyä -hankkeelle. Hankkeen päärahoittaja on Keski-Pohjanmaan Liitto, ja se toteuttaa Uudistuva ja osaava Suomi 2021 - 2027 alue- ja rakennepolitiikan ohjelman toimintalinjaa 7. Oikeudenmukaisen siirtymän Suomi (JTF).
Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 691 182 euroa, joista Kokkolan kaupungin osuus on 9,20 % toteutuneista hyväksytyistä kustannuksista, mutta kuitenkin enintään 63 564 euroa.
Taustaa
Hankkeen tavoitteena on soveltaa kyberfyysisten systeemien peruselementtejä, IoT-teknologioita ja sensoriverkkoratkaisuja sekä tekoälyä elinkeinoelämän tarpeisiin. Hankkeessa kehitetään näiden teknologioiden avulla eri toimialoille dataan perustuvia innovatiivisia toimintoja tehostavia ratkaisuja, jotka mahdollistavat paremman tuottavuuden ja lisäävät kilpailukykyä.
Toteutus
Hankkeessa toteutetaan elinkeinoelämän kanssa suunniteltuja pilotteja datan keräämisen, analysoinnin ja visualisoinnin ratkaisuista. Esimerkiksi monella yrityksellä on tarpeena tuotantoprosessien suorituskyvyn parantaminen ja laadun optimointi. Tuotantoprosessien asetuksia säätämällä voidaan vaikuttaa prosessin tehokkuuteen ja tekoälyn avulla voidaan hakea korrelaatiota prosessin tehokkuuden ja eri parametrien tai erilaisten raaka-aineiden ominaisuuksien välillä. Dataa voidaan hyödyntää myös palvelualan yrityksissä tai esimerkiksi ympäristömonitoroinnissa. Hanke hyödyntää vahvasti toteuttajan olemassa olevien verkostojen asiantuntijoita kohdeyritysten valinnassa. Tuloksia levitetään näiden verkostojen lisäksi myös muissa viestintä- ja jakelukanavissa sekä tieteellisissä julkaisuissa.
Kustannusarvio
YHTEENSÄ 691 182
Rahoitussuunnitelma
EU ja valtio 80 % 552 945
Kuntarahoitus 10 % 69 117
Kaustisen seutukunta 5 553
Kokkola 63 564
Muu julkinen rahoitus (omarahoitus) 10 % 69 120
YHTEENSÄ 691 182
Hankkeen toteutusaika on 1.1.2024 - 31.12.2026.
Hankkeen kuntarahahakemus on oheismateriaalina.
Perustelut
Hanke toteuttaa Kokkolan kaupungin strategian tavoitetta Yrittäjäystävällisyys.
Hankeryhmä käsitteli hakemuksen kokouksessaan 16.8.2023 § 69. Hankkeen aihe on ajankohtainen ja kehittämiskohteita ja -mahdollisuuksia on runsaasti. Kiinnostusta datan hyödyntämistä kohtaan on useilla, pääosin KIP-alueelle sijoittuvilla toimijoilla. Laaja-alaisen hankkeen kehittämiskohteiden tarkka valinta tapahtuu hankkeen käynnistyttyä.
Hallintojohtaja Kaupunginhallitus päättää, että
1 Kokkolan kaupunki myöntää kuntarahoitusosuuden Datasta tehokkuutta, tuottavuutta ja kilpailukykyä -hankkeelle. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 691 182 euroa, joista Kokkolan kaupungin osuus on 9,20 % toteutuneista hyväksytyistä kustannuksista, mutta kuitenkin enintään 63 564 euroa. Kustannuspaikka on 1459.
2 Kokkolan kaupungin kuntarahapäätös purkautuu, mikäli päärahoittaja ei tee myönteistä päätöstä hankkeesta 6 kuukauden sisällä tämän päätöksen päivämäärästä.
3 tuensaaja vastaa EU-rahoituksen mukaisten päätösten toteuttamisesta hankkeessa. Mikäli päärahoittaja tekee päätöksen esimerkiksi tuen takaisinperinnästä, tuensaaja on velvollinen informoimaan kuntarahoittajaa ja muita hankkeen osapuolia. Tuensaaja vastaa myös tarvittavien korjausten tekemisestä ja niiden viestinnästä hankeosapuolien välillä. Mikäli tuensaaja laiminlyö viestimisvelvoitteen, kuntaraha voidaan periä kokonaan takaisin.
Käsittely Kaupunginhallituksen jäsen Ojala ja kaupunginjohtaja Mattila (HL 28 §, yhteistöjäävi) ilmoittivat itsensä esteellisiksi asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |