RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 20.09.2023/Pykälä 88
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Nuori Kokkola 2023 –palkinnon saajan valinta 2023
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 20.09.2023 § 88
982/12.01.06/2022
Valmistelija Valmistelija: nuorisotoimenjohtaja Pia Fraktman
Kokkolan kaupunki on vuodesta 2009 lähtien jakanut vuosittain Nuori Kokkola -palkinnon lapsen oikeuksien viikolla. Palkinto-perusteissa on määritelty, että Nuori Kokkola -palkinto myönnetään kokkolalaiselle henkilölle tai yhteisölle, joka on ansioituneesti edis- tänyt kokkolalaisten nuorten hyvinvointia, osallisuutta ja aktiivisuutta. Palkinnonjakoperusteissa on määritelty, että sitä ei voida myöntää liikuntaseuroille eikä taiteen tai perinnekulttuurin alalla toimiville hen- kilöille, joiden toiminta suuntautuu pääsääntöisesti yli 18-vuotiaille.
Nuori Kokkola -palkinto koostuu kunniakirjasta ja rahapalkinnosta, jonka suuruuden lautakunta on määrännyt vuosittain palkinnon jaosta päättäessään.
Esitykset palkinnonsaajaksi on esitellään lautakunnalle kokouksessa. Palkinnonsaaja julkaistaan lapsen oikeuksien viikolla järjestettävässä palkinto-tilaisuudessa.
Aikaisempina vuosina palkinnon on saaneet:
2022 | Ritva Saarikettu |
2021 | 2021 Ilo irti ry |
2020 | Kokkola Anthem - Joel Peltoniemi, Jonathan Välitalo, Elias Mustonen |
2019 | Lohtajan Veikkojen elektronisen urheilun jaosto |
2018 | Airsoft Trooper ja Brita Maria Renlunds minne -säätiö |
2017 | Kokkolan Ankkuri-tiimi Ehjä ry Keski-Pohjanmaan Kokkolan toimipiste |
2016 | Kokkocon-tapahtuma |
2015 | Urbanlan ry |
2014 | Kokkolassa toimivat vapaapalokunnat |
2013 | Kokkolassa toimivat 4H-yhdistykset |
2012 | Nuorisopoliisi Juha Puurula |
2011 | KORU – Kokkolan rullalautailijat ry |
2010 | Partiolippukunta Halkokariset ja Kätevät – Kälviän lasten ja nuorten teatteriyhdistys |
2009 | Kokkolan katupäivystys |
Sivistysjohtaja Lautakunta päättää nimetä vuoden 2023 Nuori Kokkola -palkinnon saajat ja siirtää palkinnosta tiedottamisen palkinnon jaon yhteyteen.
Käsittely Jäsen Ulpu Keränen ilmoittautui esteelliseksi (Hallintolaki 28 § 1 mom.) ja poistui kokouksesta ennen tämän asian käsittelyä.
Päätös Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta nimesi vuoden 2023 Nuori Kokkola -palkinnon saajat. Palkinnosta tiedottaminen siirretään palkinnon jaon yhteyteen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |