Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokkolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Opetus- ja kasvatuslautakunta
Pöytäkirja 19.12.2023/Pykälä 110


 

Iltapäivätoiminnan asiakasmaksujen korotus 1.8.2024 alkaen

 

Opetus- ja kasvatuslautakunta 19.12.2023 § 110  

914/02.05.00.00/2023  

 

 

Valmistelija valmistelijat; talouspäällikkö Kim Salo ja koordinaattori Carita Laitala

 

Perusopetuslain 48 f §:n mukaan aamu- ja iltapäivätoiminnasta voidaan määrätä kuukausimaksu, jonka suuruudesta kunta päättää laissa asetetun enimmäismäärän puitteissa.

Eduskunta on täysistunnossaan 15.12.2015 hyväksynyt hallituksen esityksen (78/2015) mukaisen perusopetuslain 48 f § muutoksen.
Enimmäismaksua korotettiin tuolloin 1.8.2016 alkaen 570 tunnin (3h/päivä) osalta nykyisestä 60 eurosta 120 euroon ja 760 tunnin (4h/päivä) osalta 80 eurosta 160 euroon.

Kokkola tarjoaa iltapäivätoimintaa kaikkien alakoulujen yhteydessä ja toimintaan osallistui 20.9.2023 tilastointipäivän mukaan 685 lasta.
 

Iltapäivätoiminnan asiakasmaksut ovat olleet Kokkolassa aina hyvin kohtuulliset. Viimeisin maksujen korotus on tehty 1.8.2016. Tuolloin maksuiksi päätettiin 80 €/kk ja 60 €/kk, jos läsnäolopäiviä on 1–12 kuukaudessa.

Hintataso (esim. palkat, elintarvikkeet, materiaalit) on yleisesti viime vuosina noussut, mutta iltapäivätoiminnan asiakasmaksut ovat pysyneet ennallaan jo seitsemän vuotta. Ensi lukuvuodesta 2024–25 alkaen iltapäivätoiminnan asiakasmaksuihin esitetään korotusta, jolloin asiakasmaksun kuukausimaksu olisi 90 €/kk ja 1–12 läsnäolopäivää kuukaudessa maksaisi 70 €/kk.

Sivistysjohtaja Lautakunta päättää hyväksyä perusopetuksen iltapäivätoiminnan uudet asiakasmaksut seuraavasti: kuukausimaksu 90 € /kk ja 1–12 läsnäolopäivää kuukaudessa 70 €/kk. Uudet asiakasmaksut tulevat voimaan lukuvuoden 2024–25 alusta.

 

Päätös Lautakunta hyväksyi päätösesityksen.