Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokkolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Opetus- ja kasvatuslautakunta
Pöytäkirja 19.12.2023/Pykälä 113


Tiedoksi merkittävät asiat

 

Opetus- ja kasvatuslautakunta § 113  

   

Aluehallintoviraston päätös

 

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston päätös (ei julkinen asia) LSSAVI/15932/2023 merkitään tiedoksi.

 

 

Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 12.12.2023

 

Yhteisöllisen opiskeluhuollon vahvistamiseen ja kehittämiseen Kokkolan esi- ja perusopetuksessa sekä lukiokoulutuksessa hankevaihe II ajalle 1.1.2024-31.7.2025 on saatu valtionavustusta 130 315,71 euroa (OKM/772/520/2023). Hankkeen omarahoitusosuus on 55 849,59 euroa (30%) ja kokonaisbudjetti 186 165,30 euroa.

 

 

Sivistysjohtaja Lautakunta merkitsee päätöksen tiedoksi.

 

Päätös Lautakunta merkitsi tiedoksi.