RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Opetus- ja kasvatuslautakunta
Pöytäkirja 21.11.2023/Pykälä 100
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sopimus yliopistokeskus Chydeniuksen opettajankoulutuksen opetusharjoittelun järjestämisestä Torkinmäen koulussa
vuosina 2023–27
Opetus- ja kasvatuslautakunta 21.11.2023 § 100
834/00.04.00/2023
Valmistelijat sivistysjohtaja Terho Taarna ja
Torkinmäen koulun rehtori Hanna Maunumäki
Opetusharjoitteluyhteistyö yliopistokeskuksen ja Torkinmäen koulun välillä on tiivistä ja siihen liittyvät käytännöt ovat monilta osin vakiintuneet. Sivistyskeskuksen, Torkinmäen koulun ja yliopistokeskus Chydeniuksen edustajat ovat kuluvan syksyn aikana neuvotelleet uuden sopimusluonnoksen, joka ulottuisi 31.12.2027 saakka ja jota esitetään nyt hyväksyttäväksi. Uusi sopimusluonnos on esitetty liitteessä ja aiempaan sopimukseen verrattuna muuttuneet kohdat on merkitty luonnoksessa punaisella värillä.
LIITE A § 100 Sopimusluonnos Yliopistokeskus Chydeniuksen opettajankoulutuksen opetusharjoittelun järjestämisestä Torkinmäen koulussa vuosina 2023–2027
Sopimusluonnos noudattelee suurelta osin vastaavaa aiempaa sopimusta ja opetusharjoittelujärjestelyissä vakiintuneita käytäntöjä. Opetusharjoittelun ohjauksen palkkioiden ja korvausten sekä materiaali- ja tarvikekulujen korvauskäytännöt säilyvät ennallaan. Opetusharjoittelun ja harjoitteluympäristön kehittämiseksi osapuolet sitoutuvat sopimuksella aktiivisesti hakemaan ulkopuolista rahoitusta.
Sivistysjohtaja Lautakunta päättää hyväksyä liitteen mukaisen sopimusluonnoksen opetusharjoittelun järjestämisestä Torkinmäen koululla 31.12.2027 saakka ja oikeuttaa sivistysjohtajan ja Torkinmäen koulun rehtorin allekirjoittamaan sopimuksen.
Päätös Lautakunta hyväksyi päätösesityksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |