RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristöterveyslautakunta
Pöytäkirja 24.05.2023/Pykälä 23
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Eläinlääkintähuollon toimitilat/Perhonjokilaakso Veterinärvårdens verksamhetsutrymmen/Perho ådalen
Ympäristöterveyslautakunta 24.05.2023 § 23
389/10.03.02.01/2023
Valmistelija Terveysvalvonnan johtaja Andréas Smeds
Eläinlääkäripalvelujen resurssien turvaaminen parantamalla eläinlääkäreiden olosuhteita ja työnantajan vetovoimaisuutta, on nostettu strategisena toimenpiteenä ympäristöterveydenhuollon vuoden 2023 talousarvioesittelyssä.
Eläinlääkärisijaisien rekrytointi on viime vuosien aikana ollut haasteellista. Valtakunnallisesti eläinlääkärien saanti kunnallisiin tehtäviin on ollut rajattua ja tarjonta ei ole vastanut tarpeita.
Rekrytointi on kuitenkin ollut huomattavasti helpompaa yhteisvastaanottoihin ja olosuhteet ja muiden eläinlääkärien tuki on oleellisesti vaikuttanut vastavalmistuneiden tai eläinlääkärikandien työpaikkojen valinnassa. Eläinlääkintähuollon vetovoimaisuutta on jatkossa lisättävä jotta eläinlääkäripalvelut saadaan turvattua.
Ympäristöterveyslautakunta on 11.10.2022 § 50 päättänyt pyytää Kaustisen, Vetelin, Perhon ja Halsuan kannaottoa alueen eläinlääkäripalvelujen tuottamisesta yhteisestä vastaanotosta.
Annettujen lausuntojen pohjalta ympäristöterveyslautakunta on 13.12.2022 § 63 päättänyt pyytää Vetelin kuntaa järjestämään toimintatilat neljälle eläinlääkärille Vetelin kunnan alueella ympäristöterveydenhuollon asettamien toimitilavaatimuksien mukaisesti.
Vetelin kunta on esittänyt kahta eri vaihtoehtoa toimitilojen järjestämiseksi.
- Liikekeskus Passelin osoitteella Kirkkotanhua 1, Veteli.
Osa rakennuksen tiloista muutetaan eläinlääkäripalvelujen järjestämiselle sopivaksi ympäristöterveydenhuollon toimitilavaatimuksen mukaisesti.
Liikekeskus Passeli on rakennettu 1980 ja rakennukseen on tehty mittavat korjaukset ja remontit vaiheittain vuosina 2020-2023. Tarkempi raportti tutkimuksista ja tehdyistä toimenpiteistä on esitetty oheisaineistona.
Ennen muutostöiden alkua on tarkoituksenmukaista tehdä kuntotarkastus kiinteistölle RTA pätevyyden omaavan henkilön toimesta. Mahdolliset lisäkorjaukset tehdään kuntotarkastajan suosituksen mukaisesti.
Sisätilojen muutostöiden lisäksi on rakennuksen ulkopuolella järjestettävä asianmukaiset parkkipaikat asiakkaille ja ulkoilupaikka pieneläimille. Jätehuolto on järjestettävä palvelutuotannon tarpeen mukaisesti.
Tällä vaihtoehdolla tilat voidaan ottaa käyttöön aikaisintaan noin vuoden päästä päätöksen jälkeen.
- Uusirakennus
Vetelin kunnalla on varattu tontti Kivihyypäntien varrelta läheltä Passelin rakennusta.
Kustannukset tällä vaihtoehdolla arvioidaan olevan huomattavasti korkeammat.
Toimintatilat ovat tällä vaihtoehdolla muuttovalmiina aikaisintaan kahden vuoden päästä.
Eläinlääkärin vastaanoton sijainnit ovat molemmissa vaihtoehdoissa valtatie 13 varrella ja lähellä toisiaan. Vastaanotolle on helppo päästä ja sijannit ovat palvelutuotantoalueen keskellä.
Käsittely Kuultavana Vetelin kiinteistöpäällikkö Jussi Mikkola ja suunnittelija Petteri Palosaari. Kuultavana olleet poistuivat lautakunnan aloittaessa keskustelun.
Terveysvalvonnan johtaja
Ympäristöterveysautakunta päättää:
- esittää uuden rakennuksen ensisijaiseksi vaihtoehdoksi
eläinlääkäritiloiksi
- että rakennuksen ulkopuolelle järjestetään asianmukaiset parkkipaikat asiakkaille, ulkoilupaikka pieneläimille ja jätehuolto
- Lautakunta pyytää Vetelin kunnalta periaatepäätöstä ja aikataulua asian etenemisestä 30.6.2023 mennessä.
Päätös Ympäristöterveysautakunta päätti:
- esittää uuden rakennuksen ensisijaiseksi vaihtoehdoksi
eläinlääkäritiloiksi
- että rakennuksen ulkopuolelle järjestetään asianmukaiset parkkipaikat asiakkaille, ulkoilupaikka pieneläimille ja jätehuolto
- Lautakunta pyytää Vetelin kunnalta periaatepäätöstä ja aikataulua asian etenemisestä 30.6.2023 mennessä.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |