RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.06.2023/Pykälä 301
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Leirintäalueen jatkokehittäminen / kaupungin omistamien rakennusten salkutus ja myynti / majoitusrakennusten lunastus
Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto 27.04.2023 § 56
Valmistelija Kehitysjohtaja Jonne Sandberg
Kaupunginjohtajan 3.12.2021 tehdyllä päätöksellä on päätetty perustaa ryhmä laatimaan suunnitelma leirintäalueen jatkokehittämiselle. Työryhmän työn tueksi on teetätetty kuntoselvitys leirintämökkien osalta.
Kokkolan leirintäalueen nykyinen yrittäjä on ilmoittanut lopettavansa toimintansa leirintäalueella nykyisen sopimuksen päättyessa kauden 2024 lopussa. Leirintäalueen rakennukset omistaa pääosin Kokkolan kaupunki ja yrittäjä toimii alueella vuokralla. Maksettava vuokra perustuu liikevaihtoon. Leirintäalue on kehittynyt hyvin nykyisen yrittäjän toiminnan aikana. Esimerkiksi majoitusvuorokaudet ovat nousseet n 20 000 majoitusvuorokauteen vuodessa, ollessa n 7000 vuorokautta yrittäjän aloittaessa. Alueen toiminta on muuttunut ympärivuotiseksi. Alue on myös valittu kaksi kertaa vuoden koiraystävälliseksi leirintäalueeksi sekä kerran vuoden leirintäalueeksi. Majoituksen näkökulmasta alue on merkittävä toimija Kokkolassa.
Nykyisen sopimuksen päättyessä alueen jatkolle on useampi eri vaihtoehto:
- Alueelle haetaan uusi yrittäjä, joka vuokraa mökit nykyisellä konseptilla. Kaupunki vastaa edelleen rakennusten kunnossapidosta.
- Alueen toiminta siirretään osaksi kaupunkikonsernin toimintaa, esimerkiksi perustettavan yhtiön alaisuuteen.
- Alueen rakennukset myydään toimijalle, joka jatkaa liiketoimintaa. Toimija vuokraa maa-alueet Kokkolan kaupungilta pitkällä vuokrasopimuksella.
- Alueen toiminta ajetaan alas.
Nykyisellä mallilla rakennusten kunnossapitovastuu pysyisi edelleen kaupungilla. Osa rakennuksista vaatii lähivuosina merkittäviä perusparannuksia ja alue tarvitsee myös investointeja. Alueen liiketoiminnan toteuttaminen kaupungin omana toimintana edellyttäisi erillisen yhtiön perustamista sekä sen pääomittamista tulevia investointitarpeita varten. Lähtökohtaisesti leirintäalue toiminnan ylläpitäminen ei ole kaupungin toiminaa.
Työryhmän näkemys on että leirintäalueen rakennukset tulee myydä ulkopuoliselle toimijalle, joka jatkaa alueella liiketoimintaa. Myynnille tulee kuitenkin asettaa selkeät kriteerit ja toimijan tulee esittää investointisuunnitelma alueen jatkokehittämiseen. Maa-alueen vuokrasopimus tulisi olla vähintään 20 vuotta. Alueen rakennusten myynti tulee ajoittaa niin, että siirtymä tapahtuu välittömästi nykyisen sopimuksen päättyessä.
Kaupunginjohtaja Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto merkitsee tilannekatsauksen tiedoksi.
Päätös Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto hyväksyi päätösesityksen.
Kaupunginhallitus 26.06.2023 § 301
770/00.00.01.03/2021
Valmistelija Kaupunkiympäristöjohtaja Nina Kujala ja kehitysjohtaja Jonne Sandberg
Kokkolan kaupunki omistaa Meripuistossa sijaitsevalla leirintäalueella seuraavat rakennukset:
- vastaanottorakennuksen
- huoltorakennuksen
- loma-asuntoja 4 kpl
- suihkullisia majoitusmökkejä 2 kpl
- leirintämökkejä (perusmökit) 9 kpl
- varasto, varastokatos, grillikatos, huvimaja, wc
Leirintäalueen nykyinen yrittäjä Pinkblue Olive Oy omistaa alueella 2 kpl majoitusrakennusta, joiden lunastuksesta on sovittu erikseen niiden rakentamisen yhteydessä. Yritys omistaa myös alueella muuta liiketoimintaa liittyvää irtaimistoa. Toimenpiteet näiden osalta tulee olla sovittuna ennen huutokauppamenettelyn käynnistymistä. Alue ja rakennuksien sijainnit sekä rakennustiedot ovat esitetty oheismateriaalissa.
Oheismateriaalina karttakuva.
Leirintäalue on osa Meripuiston laajempaa kokonaisuutta ja toiminallisuutta. Leirintäalueella on voimassa 22.3.2010 hyväksytty asemakaava. Siinä alue on osoitettu puistoksi (VP) joka erillisellä "rl" lisämääreellä on leirintäalueelle varattu alueen osa, jolle saa rakentaa matkailua ja leirintää palvelevia rakennuksia, rakennelmia ja laitteita, yhteensä enintään 6000 kerrosalaneliömetriä. Lisärakennusoikeus on siten alueella noin 5000 kerrosalaneliömetriä. Kerroskorkeus on maksimissaan II. Alueen käyttöä ohjaamaan on laadittava yleissuunnitelma.
Leirintäalueen jatkokehitämisen mahdollistamiseksi on tarkoituksenmukaista toteuttaa rakennusten myynti huutokaupat.com myyntialustalla suljetulla huutokauppamenettelyllä ja vuokrata maa-alue tulevalle toimijalle. Leirintäalueen nykyinen yrittäjä (Pinkblue Olive Oy) on irtisanonut leirintäalueen vuokrasopimuksen päättyväksi 30.10.2023.
Tilatiimi on käsitellyt Leirintäalueen tilannetta kokouksissaan ja puoltaa alueen rakennusten myymistä ja alueen maapohjan vuokraamista mahdolliselle uudelle toimijalle ja tämän johdosta esittää, että rakennukset salkutetaan ryhmään 4 (luovutaan). Tavoitteellisen toimitilaohjelman mukaisesti kaupungin ei ole tarkoituksenmukaista pitää omistuksessaan rakennuksia, joissa ei harjoiteta kaupungin omaa toimintaa.
Suljettu huutokauppamenettely toteutetaan siten, että kaupunki julkaisee osallistumisilmoituksen virallisilla tiedotuskanavillaan. Tarjoajien on ensimmäisessä vaiheessa esitettävä määräaikaan mennessä kaupunginhallitukselle kirjallinen suunnitelma alueen sekä leirintäaluetoiminnan kehittämisestä, tulevista investoinneistaan sekä referensseistä. Tämän lisäksi edellytetään karkeaa arviota rahoituksesta. Näitä käytetään suljettuun huutokauppaan valittavien arvioinnissa.
Esitettyjen suunnitelmien perusteella kaupunginhallitus kutsuu osallistujat suljettuun huutokauppamenettelyyn. Suljettuun huutokauppaan kutsuttaville ilmoitetaan suljetun huutokaupan ajankohta ja pääsyohjeet huutokauppasivustolle. Osallistujille ilmoitetaan huutokaupan päättymisestä sekä korkeimman tarjouksen määrä. Kaupan yhteydessä tehdään ostajan kanssa 20 vuoden vuokrasopimus maa-alueesta.
Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää, että
1 Leirintäalueen kaupungin omistuksessa olevat rakennukset salkutetaan ryhmään 4 (luovutaan)
2 Leirintäalueen rakennukset asetetaan myyntiin huutokaupat.com myyntialustalle suljetulla huutokauppamenettelyllä
3 Suljetun huutokauppamenettelyn lähtöhinta on 100 000 euroa.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |