Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokkolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 284



 

Lausuma korkeimmalle hallinto-oikeudelle / Pitkänsillankadun katusuunnitelma

 

Kaupunginhallitus 19.06.2023 § 284  

221/10.02.03/2023  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Ben Weizmann ja erityisasiantuntija Jouni Laitinen

 

Korkein hallinto-oikeus on pyytänyt kirjeellä 23.5.2023 (diaarinumero 1076/2023) Kokkolan kaupunginhallituksen lausumaa kirjalliseen kuulemiseen annetusta vastauksesta. Asia koskee kaupunginhallituksen 17.4.2023 § 182 tekemää päätöstä (valituslupa/valitus, Pitkänsillankadun katusuunnitelma) ja siihen liittyen 10.5.2023 annettua lausumaa korkeimmalle hallinto-oikeudelle (Ab Schauman Capital Oy). Kaupungin lausuma pyydetään toimittamaan 30.6.2023 mennessä.

 

Kokkolan kaupunki katsoo edelleen, että katualueella on voimassa oleva asemakaava ja siksi katualueelle on voitu laatia katusuunnitelma sekä toteuttaa se. Vaikka asemakaava onkin iältään vanha, eli senaatin vahvistama 21.6.1886 ja siihen tehty muutos (hyväksytty 27.3.1909) on se silti lainvoimainen. Kaavan katualuestatusta tukee muun muassa molempiin kaavoihin sisällytetty katualueen nimi eli "Långbrogatan".

 

Kaupungin näkemyksen mukaan ei ole mitään tilannetta, missä katualue itsessään lakkaisi olemasta. Kuten muutoksenhakijan lausumassakin tuodaan esille, on Kokkolan keskustassa useita vastaavia tilanteita. Näillä alueilla on katualueita saneerattu vastaavin perustein, osin useamman kerran. Mikäli esim. itsenäistymiseen liittyen asemakaavat olisivat jostain syystä lakanneet olemasta voimassa, olisi paitsi Kokkolassa myös muuallakin Suomessa asemakaavoja, joilla ei olisi lainvoimaa ja suuri osa kaupungeista olisi rakennettu lainvastaisesti.

 

Toisena kokonaisuutena lausuman antaja tuo esille vaatimuksensa katusuunnitelman sisältöön. Näiltä osin viitataan kunnallishallinnon suhteellisuusperiaatteeseen ja muun muassa vastakkaisen kiinteistön mahdollisuuksiin parantaa ikkunoiden ja seinien ääneneristävyyttä sekä rakennuksen tilojen käyttömahdollisuuksia (liiketilat/asuinhuoneet). Kokkolan kaupunki toteaa lisäksi, että katusuunnitelma on laadittu samoin perusperiaattein kuin keskustassa muutoinkin. Hallintolain mukainen suhteellisuusperiaate ei voine tarkoittaa sitä, että kunkin kiinteistön kohdalla kiinteistön omistaja itse määrittelee ratkaisun (kadun poikkileikkauksen).

 

Kaupungin laatima katusuunnitelma parantaa muun muassa alueen viihtyisyyttä ja turvallisuutta sekä kevyen liikenteen edellytyksiä ja on siten myös kyseiselle kiinteistölle nykytilannetta parantava ratkaisu.

 

Kokkolan kaupunki viittaa muilta osin korkeimmalle hallinto-oikeudelle tehtyyn valitukseen ja katsoo edelleen, että Vaasan hallinto-oikeuden 4.4.2023 antama päätös on perusteettomana kumottava.

 

Liite A § 284 AK_Aminoff_senaatin _vahvistama_21061886

Liite B § 284  AK_PLAN_TILL_GAMLAKARLEBY_STAD_

VAHVISTETTU 27031909 

Oheisaineisto Lausuma 10.5.2023 Schauman Capital

 

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää antaa korkeimmalle hallinto-oikeudelle yllä olevan lausuman.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen.