Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokkolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.05.2023/Pykälä 213


 

Hallintosäännön päivitys / Lausuntojen pyytäminen

 

Kaupunginhallitus 15.05.2023 § 213  

746/00.01.01.00/2022  

 

 

Valmistelija Ben Weizmann, hallintojohtaja

 

Jokaisessa kunnassa ja kuntayhtymässä on oltava hallintosääntö, jonka sisältö määritellään kuntalain 90 §:ssä. Hallintosäännössä on annettava tarpeelliset määräykset ainakin niistä asioista, jotka kuntalaissa luetellaan. Hallintosäännössä annetaan lain mukaan tarpeelliset määräykset ainakin kunnan hallinnon ja toiminnan järjestämisestä, päätöksenteko- ja hallintomenettelystä ja valtuuston toiminnasta.

 

Valtuusto päättää hallintosäännön sisällöstä ja muutoksista. Kunnan hallinnossa on noudatettava hallintosäännön määräyksiä. Hallintosäännön ohella muita kunnan toiminnan keskeisiä ohjausvälineitä ovat kuntastrategia, talousarvio ja taloussuunnitelma.

 

Kaupunginhallitus on 8.8.2022 § 353 päättänyt perustaa hallintosäännön päivittämisen työryhmän. Työryhmään on nimetty valtuustoryhmien puheenjohtajat sekä kaupunginvaltuuston ja hallituksen puheenjohtajat. Tämän lisäksi työryhmään on nimetty kaupunginjohtaja sekä hallintojohtaja. Työryhmän puheenjohtajana on toiminut valtuuston puheenjohtaja ja sihteerinä on toiminut kaupunginjohtajan sihteeri.

 

Hallintosäännön päivitystä on työryhmässä käsitelty jokainen luku erikseen. Lisäksi johtoryhmä on omasta sekä toimialojen näkökulmasta nostanut erikseen esiin tarkennus- tai muutostarpeita, jotka esitetään liitteenä olevassa luonnoksessa tarkistetuksi hallintosäännöksi.

 

Työryhmän esitykseen ei liity organisaation muuttamiseen tai hallinnon järjestämiseen liittyviä muutoksia. Esitykseen liittyy kuitenkin tiettyjä toimivaltaan liittyviä tai toimivaltarajojen muutoksiin liittyviä tarkennuksia. Hallintosääntöön on valtuustokauden aikana jo aiemmin tehty valtuuston erillispäätöksillä muutoksia, jotka ovat osana nyt esitettävää tarkennusta. Osaltaan esitetyt tarkennukset liittyvät myös kieliasun ja/tai luettavuuden selkeyttämiseen.

 

Hallintosääntöön esitetään otettavaksi kokonaan uusi luku, jossa on tarpeelliset toimivallan siirtämistä koskevat määräykset, joilla määrätään kunnan viranomaisten toimivallan jakautumisesta poikkeusoloissa ja normaaliolojen häiriötilanteissa (Uusi 6 luku). Todetaan tässä yhteydessä, että hallintosääntömääräyksissä on kuitenkin mahdollista siirtää toimivaltaa vain sellaisissa asioissa, joissa se on kuntalain 91 §:n mukaan sallittua. Pelkästään hallintosäännön määräyksillä ei voida poiketa viranomaiselle tai toimielimelle laissa säädetystä toimivallasta.

 

Palkkiosäännön osalta esitykseen liittyy kokouspalkkioiden tarkistus vastaamaan muiden keskuskaupunkien kokouspalkkiotasoa.

 

Luonnoksessa tarkennukset on merkitty punaisella ja kursiivilla (pun. ja kursiivi) ja poistettavaksi esitetyt kohdat on yliviivattu. Luonnoksen sisällysluettelo päivittyy lopulliseen muotoon vasta lausuntokierroksen jälkeen.

 

Esitys uudeksi hallintosäännöksi on pykälän liitteenä.

 

Muokattu hallintosääntö, luonnos  Liite A § 213

 

Ennen lopullista päätöksentekoa kaupunkiorganisaation toimielimille varataan mahdollisuus antaa lausunnot hallintosääntöön esitettyjen tarkennusten ja muutosten osalta. Asia viedään lisäksi kaupungin yhteistoimintaryhmään (YTR) lausunnon antamista varten.

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää

 

1                       lähettää hallintosääntöluonnoksen lausuntokierrokselle toimielimille ja kaupungin yhteistoimintaryhmään (YTR).

 

2                       pyytää toimielinten lausuntoja 13.6. mennessä.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen.