Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokkolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.05.2023/Pykälä 198


 

Valtuustoaloitteisiin vastaaminen

 

Kaupunginhallitus 08.05.2023 § 198  

39/00.01.06/2023  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Ben Weizmann ja hallintosihteeri Lea Mäkelä

 

Hallintosäännön 116 §:n mukaan kaupunginhallituksen on vuosittain

toukokuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

 

Valtuusto päättää luetteloon merkittyjen aloitteiden raukeamisesta tai

sen valmistelun jatkamisesta, se vahvistaa määräajan, johon mennessä valtuuston on käsiteltävä aloite.

 

Valtuuston on käsiteltävä sen toimikauden aikana tehdyt aloitteet ennen toimikauden päättymistä, minkä jälkeen ne katsotaan rauenneiksi. Toimikauden kolmen viimeisen kuukauden aikana tehdyt aloitteet siirtyvät kuitenkin käsiteltäväksi uuden valtuuston ensimmäisen toimintavuoden aikana.

 

1 Valtuutettu Hentelä 14.6.2021

 

Valtuustoaloite / Systemaattinen prosessien parantaminen käyttöön kaupunign organisaatiossa

476/00.01.02/2021

 

 Aloitteessa esitetään, että kaupungin tulisi systemaattisesti hyödyntää laa­dun­pa­ran­ta­mis­jär­jes­tel­mien tarjoamia työvälineitä sisäisten ja ulkoisten palveluprosessien pa­ran­ta­mi­ses­sa.

 

Kaupunginhallitus päätti 21.6.2021 lähettää aloitteen konsernihallinto ja -palvelut toimialalle valmistelua varten. Konsernihallinto ja -palvelut antoi kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle vastauksen aloitteeseen 16.1.2023, jonka kaupunginvaltuusto palautti uudelleen valmisteluun.

 

 

2 Valtuutettu Innanen 16.8.2021

 

Valtuustoaloite / Hankinta- ja hankeasiantuntijan rekrytointi

549/00.01.02/2021

 

 Aloitteessa esitetään, että kaupungille palkataan "kilpailuttajanero" sekä "Hankehaukka" ja, että haut käynnistetään välittömästi.

 

Kaupunginhallitus päätti 23.8.2021 lähettää aloitteen Konsernihallinto ja -palvelut toimialalle valmistelua varten. Konsernihallinto ja -palvelut antoi kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle vastauksen aloitteeseen 13.12.2021, jonka kaupunginvaltuusto palautti uudelleen valmisteluun.

Konsernihallinto ja -palvelut antoi uuden vastauksen aloitteeseen 16.1.2023 kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, jonka kaupunginvaltuusto palautti uudelleen valmisteluun.

 

 

3 Valtuutettu Puurula 11.10.2021

 

Valtuustoaloite / IB-lukio Kokkolaan

667/12.00.01/2021

 

 Kokoomuksen valtuustoryhmä esittää, että sivistyslautakunta ja si­vis­tys­toi­mi käynnistävät toimenpiteet, jotta Kokkolaan saadaan IB-lu­ki­on erityistehtävän toimilupa.

 

Kaupunginhallitus päätti 25.10.2021 lähettää aloitteen sivistystoimelle valmistelua varten. Sivistystoimi antoi kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle vastauksen aloitteeseen 13.2.2023, jonka kaupunginvaltuusto palautti uudelleen valmisteluun.

 

 

4 Valtuutettu Nurmi 14.11.2022

 

Valtuustoaloite / Ikäihmisten asuminen ja sen kehittäminen

20/00.01.06/2022

 

Aloitteesa esitetään, että tehdään innovatiivinen rakennus ikäihmisille esim. virikkeellisyyttä, aktiviteetteja, toiminnallisuutta ja uuden teknologian kehittämistä.

 

Kaupunginhallitus päätti 21.11.2022 lähettää aloitteen konsernihallinto ja -palvelut toimialalle valmitelua varten.

 

 

5  Valtuutettu Haapasaari 14.11.2022

 

Valtuustoaloite / Opiskelijoiden asuntotilanteen kartoittaminen

20/00.01.06/2022

 

Aloitteessa esitetään, että kaupungin tulee kartoittaa Kokkolan opiskelija-asuntojen ja vuokra-asuntojen tlanne sekä ryhdyttävä toimiin tilanteen ratkaisemiseksi Kokkolan vetovoimaisuuden säilyttämiseksi.

 

Kaupunginhallitus päätti 21.11.2022 lähettää aloitteen konsernihallinto ja -palvelut toimialalle valmitelua varten.

 

 

6 Valtuutettu Kippo 14.11.2022

 

Valtuustoaloite / Rantaraitin kunnostaminen ja siistiminen

20/00.01.06/2022

 

Aloitteessa esitetään, että meren ranta tuodaan esiin risukon takaa Meriaitoista eteenpäin. Ranta tulee myös maisemoida ja tasoittaa, niin että siinä voi pysähtyä nauttimaan merestä ja istahtaa vaikka kahville tai picnicille. Korte tulee niittää, että meri on pääosin näkyvissä Tervamakasiinin raitilta.

 

Kaupunginhallitus päätti 21.11.2022 lähettää aloitteen kaupunkiympäristötoimialalle valmitelua varten.

 

7 Valtuutettu Lahti 12.12.2022

 

Valtuustoaloite / Kiinteistöjen lämmitysmuoto

20/00.01.06/2022

 

Aloitteessa esitetään, että kartoitetaan öljylämmityskohteet ja selvitetään uudet sopivat lämmitysmuodot sekä selvitetään toteutetaanko se kiinteistön omana, ulkopuolisen toimesta vai yhteistyönä omistajasta huolimatta.

 

Kaupunginhallitus päätti 19.12.2022 lähettää aloitteen kaupunkiympäristötoimialalle valmitelua varten.

 

 

8 Valtuutettu Cygnel 13.2.2023

 

Valtuustoaloite / Bussipysäkeille opastetaulut ja bussien aikataulut kuntoon

39/00.01.06/2023

 

Aloitteessa esitetään, että kaupunki hankkisi tärkeimmille bussipysäkeille (esim. linja-autoasema, tori, Koivuhaan palvelukeskus, sairaala, Heinolankaari, VesiVeijari, kampusalue) sähköisen opastustaulun, josta näkyisi kyseisellä pysäkillä kulkevien bussilinjojen numerot, ajantasaiset bussien sijainnit kartalla sekä aikataulut.

 

Kaupunginhallitus päätti 20.2.2023 lähettää aloitteen kaupunkiympäristötoimialalle valmitelua varten.

 

9 Valtuutettu Nurmi 13.3.2023

 

Valtuustoaloite / Kaustarin alueelta yhteys Linnusperäntielle

39/00.01.06/2023

 

Aloitteessa esitetaan, että rakennettaisiin toinen poistumistie Kaustarin asuinalueelta suoraan Linnusperäntiehen.

 

Kaupunginhallitus päätti 20.3.2023 lähettää aloitteen kaupunkiympäristötoimialalle valmitelua varten.

 

 

10 Valtuutettu Nurmi-Lehto 13.3.2023

 

Valtuustoaloite / Yleinen rantasauna ja avantouintipaikka

39/00.01.06/2023

 

Aloitteessa esitetään, että että Meripuistoon rakennetaan kaupungin toimesta yleinen rantasauna ja avantouintipaikka sekä rakennushankkeen selvitys- ja suunnittelutyöt on käynnistettävä heti ja hankkeen toteuttamiselle varataan määräraha vuoden 2024 talousarviosta.

 

Kaupunginhallitus päätti 20.3.2023 lähettää aloitteen kaupunkiympäristötoimialalle valmitelua varten.

 

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto

 

1  merkitsee tiedoksi aloitteiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

 

2  pitää voimassa aloitteet 1-10.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen.