RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto
Esityslista 29.10.2026/Asianro 115
Kokkolanseudun Kehitys Oy:n osakkeiden myynti
Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto 29.10.2026
627/00.01.07/2026
Valmistelija Kehitysjohtaja Jonne Sandberg
Kaupungihallitus on 26.11.2018 § 487 päättänyt myydä Perhon kunnalle 7 % (350 osaketta) omistusosuuden Kokkolanseudun Kehitys Oy:stä (Kosek). Kauppahinta oli 3 500 euroa. Osakkeiden hankinnan lisäksi Perhon kunta maksoi Kosek:iin perustettuun rahastoon (SVOP rahasto) pääomaa omistusosuutensa suhteessa 25 288,39 euroa. Rahaston pääoma on pysynyt muuttumattomana. Samassa yhteydessä laadittiin osakkaiden välille osakassopimus. Kauppa toteutui 30.1.2019.
Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016) tuli voimaan 18.6.2026. Uudistuksen yksi keskeisistä muutoksista koskee kuntien sidosyksikkö menettelyä. Uuden lain mukaan hankintayksikön on omistettava vähintään 10 %, jotta se muodostaa kunnan sidosyksikön. Nykyisiä sidosyksiköitä voi siirtymäaikana käyttää omistusosuudesta riippumatta 30.6.2027 saakka.
Perhon kunnan kanssa on neuvoteltu mahdollisuudesta, että Perhon kunta ostaa yhtiön osakkeita siten, että Perhon kunnan omistusosuus yhtiöstä nousee 10 %:iin. Mikäli osakekauppa toteutetaan, tulee myös yhtiön osakassopimusta päivittää vastaamaan yhtiön omistusosuuksia.
Osakekaupassa Perhon kunta ostaisi 3 %, eli 150 osaketta, Kokkolan kaupungilta. Kauppahinta on 1 500 euroa. Lisäksi Perhon kunta maksaisi yhtiölle perustettuun rahastoon (SVOP rahasto) pääomaa omistusosuuden kasvua vastaavalla määrällä. Tämän jälkeen rahaston arvo on 401 403,04 euroa, josta Perhon kunnan osuus on 10 % eli 40 140,30 euroa.
Osakassopimuksen osalta päivitetään yhtiön omistusosuudet sekä täsmennetään yhtiön perusrahoituksen määräytymistä siten, että yhtiön toiminnan perusrahoitus määräytyy omistusosuuksien suhteessa.
Oheisaineisto
- Osakkeiden luovuttamista koskeva kauppakirjaluonnos
- Osakassopimusluonnos
Kaupunginjohtaja Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto esittää kaupunginhallitukselle
1. että Perhon kunnalle myydään 150 Kokkolanseudun Kehitys Oy:n osakeita yhteishintaan 1500 euroa.
2. että Perhon kunta vahvistaa Kokkolanseudun Kehitys Oy:n yhtiön SVOP rahastoa 14 851,91 eurolla.
3. että kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan osakassopimuksen.
4. että kaupunginhallitus oikeuttaa kaupunginjohtajan tekemään teknisiä korjauksia.
Päätös