Dynasty tietopalvelu
Kokkolan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Esityslista 19.10.2026/Asianro 75


Kokousasian teksti

 

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Koulujen liikuntakentät avoimiksi kuntalaisille

 

Kaupunginvaltuusto 24.08.2026 § 52 

 

 

 

Valtuutettu Behluli jätti seuraavan valtuustoaloitteen:

 

” Kokkolassa on koulujen yhteydessä jalkapallo- ja koripallokenttiä, joita voitaisiin hyödyntää nykyistä paremmin kuntalaisten hyvinvoinnin tueksi. Esitän, että Kokkolan kaupunki kartoittaa koulujen yhteydessä olevat lukittavat jalkapallo- ja koripallokentät ja avaa ne kouluajan ja ennalta varattujen vuorojen ulkopuolella vapaasti ja maksutta kuntalaisten käyttöön.

 

Liikuntaa kaikille

Kaikki lapset ja nuoret eivät kuulu urheiluseuroihin. Harrastusmaksut, kuljetukset ja sitoutuminen harjoitusaikoihin voivat muodostaa monelle kynnyksen osallistumiselle. Vapaasti käytettävä lähikenttä mahdollistaa spontaanin ja maksuttoman liikunnan ja yhdessäolon kaikenikäisille.

 

Avoimet kentät kannustavat lapsia, nuoria ja vanhempia liikkumaan yhdessä ja viettämään aikaa ulkona. Ne lisäävät arkiliikuntaa, raittiissa ilmassa vietettyä aikaa, yhteistöllisyyttä ja sosiaalista kanssakäymistä. Yhdessä liikkuminen ja joukkuepelit tukevat yksilön fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia, ehkäisee yksinäisyyttä, vähentää sisällä ja sosiaalisessa mediassa vietettyä aikaa sekä tarjoaa turvallisen paikan viettää vapaa-aikaa ja purkaa ylimääräistä energiaa.

 

Kyse on myös yhdenvertaisuudesta: jokaisella lapselle ja nuorella tulisi olla mahdollisuus liikkua ja harrastaa riippumatta perheen taloudellisesta tilanteesta ja esimerkiksi siitä, kuuluuko lapsi urheiluseuraan.

 

Ennaltaehkäisevää hyvinvointityötä

Aloite tukee Kokkolan hyvinvointityötä sekä lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin edistämistä. Kaupungin ei aina tarvitse rakentaa uusia liikuntapaikkoja, vaan hyvinvointia voidaan edistää myös ottamalla jo olemassa olevat tilat tehokkaammin kuntalaisten käyttöön.

 

Koulujen kentät sijaitsevat valmiiksi lähellä lasten ja nuorten arkiympäristöjä ja paikkoja, joissa kavereiden kanssa vietetään aikaa. Kenttien avaaminen vapaasti käytettäväksi olisi konkreettinen ja kustannustehokas tapa lisätä kuntalaisten liikuntamahdollisuuksia.

 

Käytännön toteutus

Kentillä voisi edelleen olla koulun, kaupungin, urheiluseurojen tai muiden toimijoiden varattua toimintaa. Muina aikoina kentät olisivat kuntalaisten vapaassa käytössä. Kenttien ei tarvitse olla avoinna ympäri vuorokauden, vaan kentät voidaan sulkea yöajaksi esimerkiksi kiertävän talonmiehen toimesta. Näin lähellä asuvat saavat yörauhan. Nuorisovaltuusto voisi osallistua kenttien sääntöjen ja aukioloaikojen suunnitteluun. Kenttien avaamisen jälkeen niiden käyttöä, kuntalaisten palautetta, mahdollisia häiriöitä ja ilkivaltaa sekä kunnossapidon kustannuksia voidaan seurata.

 

Kokkolassa on jo valmiiksi hyviä liikuntapaikkoja. Annetaan lasten, nuorten ja perheiden käyttää niitä – liikkua, pelata, tavata kavereita ja viettää aikaa yhdessä ulkona.”

 

Liite A Allekirjoitettu valtuustoaloite

 

 

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti merkitä aloitteen pöytäkirjaansa ja saattaa sen kaupunginhallituksen käsittelyyn.

 

 

Kaupunginhallitus 28.09.2026 § 361 

 

 

 

Valmistelija Opetus- ja kasvatusjohtaja Ronnie Djupsund, kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Terho Taarna

 

Valtuutettu Behluli esitti 24.8.2026 kaupunginvaltuuston kokouksessa aloitteen: ”Kokkolassa on koulujen yhteydessä jalkapallo- ja koripallokenttiä, joita voitaisiin hyödyntää nykyistä paremmin kuntalaisten hyvinvoinnin tueksi. Esitän, että Kokkolan kaupunki kartoittaa koulujen yhteydessä olevat lukittavat jalkapallo- ja koripallokentät ja avaa ne kouluajan ja ennalta varattujen vuorojen ulkopuolella vapaasti ja maksutta kuntalaisten käyttöön.”

 

Opetus- ja kasvatustoimi on kartoittanut koulujen pihakenttien tilanteen. Lähtökohtaisesti koulujen pihat on suunniteltu niin, että leikkivälineineet ja pelikentät olisivat kaikkien käytettävissä päivittäin koulun oman työpäivän ulkopuolisena aikana ja pääsääntöisesti näin onkin. Kaupungin keskusta-alueen tuntumassa sijaitsevan kahden koulun osalta koulupäivän ulkopuolista käyttöä on kuitenkin rajoitettu. Keskusta-alueen tuntumassa sijaitsee kuitenkin useita muita kouluja, joiden piha-alueet kenttineen ovat rajoituksetta käytettävissä myös ilta- ja viikonloppuaikoina.

 

Chydeniuksen koulun pihalla sijaitseva koripallokenttä ja pieni jalkapallokenttä ovat aidattu ja lukittuna maanantaista torstain klo 19.15 alkaen, perjantaisin klo 18.15 alkaen, lauantaina klo 15.00 alkaen ja sunnuntaisin kokonaan. Ratkaisuun on päädytty kenttien käytöstä koulun rajanaapureille aiheutuneen haitan vuoksi. Tilannetta ja aukioloaikoja on mahdollista arvioida aika ajoin yhteistyössä koulun naapuruston kanssa. Chydeniuksen koulun muu piha leikki- ja pelivälineineen on kaikkien käytössä aikarajoituksetta.

 

 

 Lisäksi Donnerskan koulun pihalla on aidattu tekonurmikenttä Hermanshagen / Hermanninhaka, joka suljetaan iltaisin klo 21.00 alkaen. Kentältä on seurojen ja muiden käyttäjien mahdollista varata koulun oman käytön jälkeen käyttövuoroja, mutta varattujen vuorojen ulkopuolella kenttää on mahdollista käyttää vapaasti. Donnerskan koulun pihan ulkokuntosali on avoimesti käytössä muulloinkin.

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto

 

  1.                          merkitsee tiedoksi aloitteen johdosta annetun selvityksen

 

  1.                          katsoo aloitteen tulleen käsitellyksi

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen. 

 

 

Kaupunginvaltuusto 19.10.2026    

39/00.01.06/2026  

 

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginvaltuusto päättää

 

  1.                          merkitä tiedoksi aloitteen johdosta annetun selvityksen

 

  1.                          katsoa aloitteen tulleen käsitellyksi

 

Päätös