RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.09.2026/Pykälä 356
Kuntavastinrahoitus / SIRI - Smart Industry Readiness and Innovation / Centria-ammattikorkeakoulu Oy
Kaupunginhallitus 28.09.2026 § 356
652/14.01.00/2022
Valmistelija kehitysjohtaja Jonne Sandberg ja hankekoordinaattori Marjo Rahikka
Kokkolan kaupunki jakaa vuosina 2021 – 2027 yhteistyössä valtion kanssa kestävän kaupunkikehittämisen rahoitusta ekosysteemisopimuksen mukaisiin hankkeisiin. Sopimusyhteistyöllä kehitetään innovaatiotoiminnan ekosysteemejä eli tiiviitä yhteistoimintaverkostoja, vahvistetaan alueellisia osaamiskärkiä ja lisätään tki-toiminnan vaikuttavuutta. Valtio solmi ekosysteemisopimuksen yhteensä 16 kaupunkiseudun kanssa. Rahoitusta voivat hakea Kokkolan alueella toimivat tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimijat.
Kokkolan kaupungin ja valtion välistä ekosysteemisopimusta on käsitelty kaupunginvaltuustossa 19.10.2020 § 75 sisältöteemojen ja alustavan rahoitussuunnitelman osalta. Kaupunginhallitus hyväksyi sopimuksen kokouksessaan 25.1.2021 § 51. Näillä päätöksillä sitouduttiin enimmillään 40 % rahoitusosuuteen ekosysteemisopimusta toteuttavien hankkeiden kustannuksista.
Ekosysteemisopimusta toteuttaville hankkeille oli haku avoinna 4.5. – 8.6.2026. Hakukierroksella jaettavan EU + valtion rahoituksen yhteismäärä on enintään 650 000 euroa, joka sisältää Kokkolan ekosysteemisopimukselle kohdennettua ReArm / Readiness 2030-lisärahoitusta 100 000 euroa.
Centria-ammattikorkeakoulu Oy hakee Kokkolan kaupungilta ekosysteemisopimusrahoitusta SIRI – Smart Industry Readiness and Innovation -hankkeelle. Hankkeen päärahoittaja on Keski-Pohjanmaan Liitto, ja se toteuttaa Uudistuva ja osaava Suomi 2021 – 2027 alue- ja rakennepolitiikan ohjelman toimintalinjaa 1. Innovatiivinen Suomi (EAKR) sekä vastaa Kestävä kaupunkikehittäminen – Kokkolan ekosysteemisopimus -hankehakuun.
Hanke vahvistaa Kokkolan ja KIP -alueen yritysten kykyä kehittää, pilotoida ja hyödyntää teollisuutta tukevia älykkäitä ratkaisuja aiempaa nopeammin ja pienemmällä riskillä. Teemoina ovat erityisesti teollisuuden automaatio, tekoäly, turvallisuus, digitaalinen tilannekuva, energia- ja materiaalitehokkuus, meriteollisuus sekä muut Readiness 2030 -kehitykseen ja kaksikäyttöisiin teknologioihin liittyvät ratkaisut. Hankkeen tuloksena syntyy ajantasainen tilannekuva alueen Readiness 2030 -kyvykkyyksistä, käytännön pilotointeja ja kehitysprosesseja, kooste yritysten markkina- ja verkostovalmiuksista sekä suosituksia jatkotoimiksi. Pitkällä aikavälillä hanke vahvistaa alueen yritysten kykyä hyödyntää uusia teknologioita, avaa uusia liiketoiminta- ja verkostopolkuja ja lisää KIP -alueen vetovoimaa innovaatio- ja pilotointiympäristönä.
Kustannusarvio
YHTEENSÄ 412 185
Rahoitussuunnitelma
EU ja valtio 60 % 247 311
Kuntarahoitus 25 % 103 047
Kokkola 103 047
Muu julkinen rahoitus (omarahoitus) 15 % 61 827
YHTEENSÄ 412 185
Hankkeen toteutusaika on 1.1.2027 – 30.6.2029.
Kokkolan ekosysteemisopimuksen pisteytysryhmä arvioi hankkeen kokouksessaan 12.8.2026. Hanke sai 22/32 pistettä (68,75 %) pisteytysryhmän arviointikriteeristön mukaan, kun alaraja rahoitettaville hankkeille on 50 %.
Hanke on kaupungin ja valtion välisen innovaatioekosysteemi-sopimuksen mukainen ja toteuttaa Kokkolan ekosysteemisopi-muksen painopistettä 2. Kiertotalous ja teollisuutta tukevat älykkäät ratkaisut. Hanke kohdistuu toimenpidekokonaisuuteen Robotiikan, tekoälyn ja automaation hyödyntäminen teollisuuspuistojen tuottavuuden, teollisten prosessien ja ympäristön turvallisuuden kehittämisessä. Hanke toteuttaa hyvin merkittävästi erityistavoitteen 1.1 Tutkimus- ja innovointivalmiuksien ja kehittyneiden teknologioiden käyttöönoton parantaminen erityistä valintaperustetta Hanke edistää oppi- ja tutkimuslaitosten sekä elinkeinoelämän välistä yhteistyötä sekä toteuttaa hyvin erityistä valintaperustetta Hanke tukee elinkeinoelämän tarpeista lähtevää TKI-toimintaa. Hankkeella on myös selkeä vaikutusta myös Readiness 2030 / ReArm Europe -teeman toteuttamiseen.
Lisäksi hanke edistää jonkin verran sukupuolten tasa-arvoa ja kehityksen periaatteita ja unionin ympäristöpolitiikkaa.
Hallintojohtaja Kaupunginhallitus päättää, että
1 Kokkolan kaupunki myöntää ekosysteemisopimusta toteuttaviin hankkeisiin varatun kuntavastinrahoituksen SIRI – Smart Industry Readiness and Innovation -hankkeelle. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 412 185 euroa, joista Kokkolan kaupungin osuus on 25,00 % toteutuneista hyväksytyistä kustannuksista, mutta kuitenkin enintään 103 047 euroa. Kuntavastinrahoitus maksetaan kustannuspaikalta 1460,
2 kaupungin edustajana hankkeen ohjausryhmässä toimii Jonne Sandberg ja varalla Marjo Rahikka,
3 Kokkolan kaupungin kuntarahapäätös raukeaa, mikäli päärahoittaja ei tee myönteistä päätöstä hankkeesta 6 kuukauden sisällä tämän päätöksen päivämäärästä,
4 tuensaaja vastaa EU-rahoituksen mukaisten päätösten toteuttamisesta hankkeessa. Mikäli päärahoittaja tekee päätöksen esimerkiksi tuen takaisinperinnästä, tuensaaja on velvollinen informoimaan kuntarahoittajaa ja muita hankkeen osapuolia. Tuensaaja vastaa myös tarvittavien korjausten tekemisestä ja niiden viestinnästä hankeosapuolien välillä. Mikäli tuensaaja laiminlyö viestimisvelvoitteen, kuntaraha voidaan periä kokonaan takaisin.
Käsittely Kaupunginjohtaja Mattila ja jäsen Teerikangas ilmoittivat itsensä esteellisisksi asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (HL 28 §, yhteisöjäävi).
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen.