Dynasty tietopalvelu
Kokkolan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 18.05.2026/Asianro 206


Kokousasian teksti

 

Sacy Sandin patsaan vastaanottaminen

 

Kaupunginhallitus 18.05.2026    

364/02.07.02/2026  

 

 

Valmistelijat Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Terho Taarna, museopalvelujen johtaja Joanna Kurth, kaupunginarkkitehti Kristian Biskop

 

 

Vuonna 2027 tulee kuluneeksi sata vuotta tunnetun kokkolaisen muusikko ja kuvataitelija Sacy Sandin (oik. Rolf Sandqvist, 1927-1985) syntymästä. Sacy Sand oli ensimmäisiä muusikoita, jotka toivat, alkoivat esittää ja tehdä lattarimusiikkia Suomessa. Muusikkona Sand oli laulaja, saksofonisti ja perkussionisti. Sand oli lisäksi opiskellut kuvataiteita Suomen taideakatemian koulussa Ateneumissa ja hänet tunnetaan myös taidemaalarina, jonka maalausten aiheet liittyivät usein musiikkiin tai kotikaupunki Kokkolaan.

 

Lions Club Kokkola ry haluaa vaalia Sacy Sandin muistoa ja on käynnistänyt hankkeen Sacy Sandia esittävän patsaan saamiseksi Kokkolaan. Patsaan on suunnitellut kälviäläinen kuvanveistäjä Kaija Kontulainen ja patsas toteutetaan pronssivaluna. Patsas ja sen jalusta rahoitetaan kansalaiskeräyksen turvin ja se on tarkoitus lahjoittaa Kokkolan kaupungille sen valmistuttua. Ennen varainkeruun käynnistämistä Lions Club Kokkola ry haluaa varmistaa, että Kokkolan kaupunki vastaanottaa patsaslahjoituksen.

 

Kaupunginarkkitehti on suunnitellut patsaan sijoituspaikan Musiikkikeskus Snellmanin sisätiloihin. Kaupungin vastuulle jäisi patsaan mahdolliset huoltotarpeet, jotka sisätiloihin sijoitetun pronssipatsaan osalta arvioidaan vähäisiksi.

 

Kaupungin julkisen taiteen sijoittamisen työryhmä on käsitellyt asiaa kokouksessaan 8.5.2026 ja päätynyt kannattamaan patsaslahjoituksen vastaanottamista ja sijoittamista Musiikkikeskus Snellmanin tiloihin. Julkisen taiteen sijoittamisen työryhmä on kuitenkin esittänyt muistiossaan (oheismateriaali) huomioita, jotka tulee ottaa patsaan lahjoitussopimuksessa huomioon. Musiikkikeskus Snellmanin tilat omistava Kiinteistöosakeyhtiö Kokkolan Snellman sekä tiloja hallinnoiva kaupungin kulttuuripalvelujen alainen Musiikkikeskus Snellman ovat tietoisia patsashankkeesta ja puoltavat sitä.

 

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää

 

1 vastaanottaa Sacy Sandin patsaan, joka sijoitetaan Musiikkikeskus Snellmanin tiloihin ja liitetään osaksi K.H.Renlundin museon hallinnoimaa Kokkolan kaupungin taidekokoelmaa.

 

2 valtuuttaa museopalvelujen johtajan valmistelemaan patsaan lahjoitussopimus yhdessä Lions Club Kokkola ry:n kanssa ja allekirjoittamaan sen kaupungin puolesta.

 

Päätös