RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Vesilaitosjohtokunta
Pöytäkirja 26.05.2026/Pykälä 30
Muut asiat
Vesilaitosjohtokunta
16/14.05.00/2026
Vesilaitosjohtajan VETO-projektityö: tiekartta Kokkolan Veden strategian päivittämiseen
Projektityö käsittelee vesihuollon strategiatyötä ja sen soveltamista Kokkolan Veden strategian päivittämiseen. Työn tavoitteena on kartoittaa strategiatyöhön vaikuttavia tekijöitä, koota taustatietoa sekä kuvata strategiaprosessin vaiheet tulevia päivityksiä varten.
Projektityö on asian oheismateriaalina.
Vesilaitosjohtaja Vesilaitosjohtokunta päättää merkitä asian tiedoksi.
Käsittely Käsittelyn aikana johtokunta pääätti yksimielisesti lisätä pöytäkirjaan muut keskustelussa olleet asiat.
Verkoston tilanne
Kokkolan vesi- ja jätevesiverkostoa saneerataan jatkuvasti. Saneerausten kustannukset ovat olleet miljoonasta kahteen miljoonaan euroon vuosittain. Saneerausten määrää tulee nostaa, jotta korjausvelkaa ei pääse syntymään. Vesimaksujen korotuksille on tarvetta jatkossakin. Kokkolan vesimaksut ovat edullisia verrattuna valtakunnalliseen tasoon.
Veden laatu
Veden laatuun liittyviä palautteita on tullut viime kuukausina poikkeuksellisen paljon. Ylimääräisiä näytteitä on otettu saatujen palautteiden perusteella, mutta mitään poikkeavaa ei ole löytynyt. Vesi täyttää tutkituilta osin hyvälle talousvedelle asetetut laatuvaatimukset ja sitä on turvallista käyttää. Patamäen uudella vesilaitoksella on käynnissä häiriötön koekäyttö, jonka jälkeen laitos voidaan ottaa käyttöön. Käyttöönotto edellyttää kuitenkin vielä talousveden laadun täyttäviä laboratoriotuloksia.
Varautuminen
Varautumissuunnitelman päivitys on käynnissä. Varautumiseen liittyviä harjoituksia tehdään jatkuvasti.
Strategiaseminaari
Vesilaitosjohtokunnan strategiaseminaari järjestetään 24.6. klo 14 alkaen.
Päätös Vesilaitosjohtokunta päätti merkitä asiat tiedoksi.