RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 23.03.2026/Asianro 122
Kokkolan lapsivaltuuston vahvistaminen toimintakaudelle 2026-2027
Kaupunginhallitus 23.03.2026
697/12.05.00/2025
Valmistelijat Nuorisopalvelujen johtaja Outi Santavuori ja nuorisotyön koordinaattori Satu Kinnunen.
Lapsivaltuusto on toiminut Kokkolassa vuodesta 2020 saakka osana Lapsiystävällinen kunta -kehittämistyötä. Lapsivaltuuston toiminnan tavoitteena on luoda vaikuttamisen ja mielipiteiden ilmaisemisen väylä lapsille asioihin, jotka he kokevat itselleen tärkeiksi.
Kokkolan lapsivaltuusto toimii kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan vahvistaman toimintasäännön puitteissa. Toimikausi on kaksi vuotta (1.1.2026‒31.12.2027). Lapsivaltuusto koostuu toimintasäännön mukaisten tahojen nimeämistä jäsenistä. Nimeämiset on tehty joulukuussa 2025. Lapsivaltuusto on järjestäytynyt kokouksessaan 5.2.2026.
Lapsivaltuuston kokoonpano on nimeämisten ja järjestäytymiskokouksen tuloksena seuraava:
Eddi Pietilä (puheenjohtaja)
Wiggo Viitanen (1. varapuheenjohtaja)
Siiri Tuoretmaa (2. varapuheenjohtaja)
Lilja Amin
Amir Azizi
Elliot Hagström
Markus Harju
Jade Heikkilä
Matias Hellman
Milo Hietala
Janni Hilli
Heino Häivälä
Mila Hänninen
Enni Isokangas
Ellen Keski-Vinkka
Uuno Klemola
Vilma Kuorikoski
Minttu Mäntysaari
Isla Märsylä
Tatu Nürnberger
Aava Ohtonen
Simone Palokangas
Vaula Rytky
Peetu Taskila
Sammel Taskila
Tiitus Torvikoski
Ivan Tyagi
Edith Uusitalo
Theodor Wiklund
Joel Witick
Varajäsenet:
Isla Hakala
Viljami Kailajärvi
Vincent Kurikkala
Fanni Lehtimäki
Jalmari Lepistö
Eemi Määttä
Juho Oikarinen
Mikaela Riikonen
Vilho Tamminen
Peppi Övermark
Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää vahvistaa lapsivaltuuston kokoonpanon esityksen mukaisesti toimikaudelle 1.1.2026-31.12.2027.
Päätös